Trialkuljettaja Joachim ”Joa” Hindren voitti urallaan 12 SM-kultaa, joista 11 tuli peräkkäisinä vuosina. Nuorempana hänet tunnettiin varsin kiivasluontoisena kuljettajana.

Se, miten Joachim Hindrenistä tuli trialkuski saa miehen itsensäkin hieman mietteliääksi.

– Se on hyvä kysymys, sillä mitään ”sukurasitetta” ei ole toisin kuin nyt omilla lapsilla. Ihan pikkupoikana olin kiinnostunut kaikista kaksipyöräisistä ja moottoripyöriäkin tuli ihmeteltyä, jos kadunvarressa sellainen oli parkissa.

– Joskus käytiin crossia katsomassa faijan kanssa. Asuimme silloin Espoossa Mankkaalla ja faija tiesi kertoa, että Friisilässä ajettiin trialia. Kerran hän vei minut katsomaan ja homma oli sen verran koukuttavaa, että se alkoi kiinnostamaan ihan älyttömästi.

Kun omaa mopoa ei vielä ollut, temppuilu ja treenaaminen alkoi BMX-pyörällä. Puolen vuoden kinuamisen jälkeen Hindren sai oman trialmopon.

– Olin silloin 9-vuotias ja ensimmäinen pyörä oli Helkama Raisu. Se oli ihan tavallinen mopo, koska siihen aikaan ajettiin vielä mopotrialia.

– Se oli syksyä ja seuraavana vuonna, kun täytin kymmenen, menin ensimmäisiin kisoihin. Siitä se lähti liikkeelle. Voisi sanoa, että puhtaasti omasta mielenkiinnosta ja tarpeeksi pitkäjänteisestä kinuamisesta, Hindren naurahtaa.

Ongelmat kertaantuvat

Ensimmäisen SM-kultansa Hindren saavutti 1994, joten pian hänen tiensä vei kv-kisoihin. Vuonna 1997 MM-sarjan kauden viimeistä edellinen osakilpailu ajettiin Tšekeissä. Kisapaikkana oli Nepomukin kaupunki Plzeňin eteläpuolella.

– Sittemmin, kun olen valmennushommia tehnyt, olen painottanut junnuille, että hermot pitäisi pystyä hallitsemaan. Jonkun voimasanan voi päästää ja sitten tilanne pitää unohtaa. Tämä oli malliesimerkki siitä, että tehkää kuten sanon, älkääkä siten, miten minä teen, Hindren taustoittaa.

– Kisa lähti liikkeelle vähän väärällä jalalla, kun pyörä ei meinannut lähteä aamulla käyntiin. Siinä tehtiin pikainen kaasarin putsaus ja kun oli kova kiire, muistaakseni tyhjäkäyntisuutin tippui maahan. Sitä etsittiin reppumiehen kanssa pitkin sateista asfalttikenttää. Lopulta se löytyi ja pyöräkin saatiin käyntiin.

– Siinä oli jo pieni jännitys, pääsenkö starttiviivalle ajoissa, mutta onneksi ehdittiin ja päästiin kisaan mukaan. 

Vastoinkäymiset eivät suinkaan loppuneet siihen, sillä heti ensimmäisellä jaksolla Hindrenin pyörästä puhkesi rengas.

– Eihän siinä mitään, korjasimme renkaan niin sanotulla kamelinpaskalla ja taas hommat jatkuivat. Meni muutama jakso ja rengas puhkesi uudelleen.

– Taas oli kamelinpaska käytössä ja sitä pumppailtiin renkaaseen. Meillä oli jalkapumppu, mutta kun sitä tarpeeksi pumppasi, varsi katkesi.

– Siinä tilanteessa, kun oli jo muutenkin tiukka aikataulu ja vähän hermostuneisuutta ilmassa, se ei varsinaisesti enää auttanut asiaa. Joltain kilpakumppanilta saatiin onneksi pumppu lainaan ja taas ilmaa renkaaseen. Homma jatkui, mutta olin kaiken sählingin takia jäänyt aikataulusta. 

Patikointireissu

Kisan kuudennella jaksolla Hindren otti viisi virhepistettä, jotka hän myöntää tulleen puhtaasti omasta mokastaan. 

– Seuraavalla jaksolla tuli taas vitonen, mutta olin vahvasti tuomarin kanssa eri mieltä asiasta ja siinä hetki neuvoteltiin ja kinasteltiin.

– Tuomari uhkasi antaa ylimääräisen vitosen, jos en lopettaisi kiukutteluani. Lopulta annoin periksi ja lähdin pois. Hermot olivat kuitenkin sen verran kireällä, että nappasin kypärän päästäni ja nakkasin sen moukarityylillä jonnekin katsomatta sen enempää.

– Meni vähän aikaa ja kun pahin vitutus oli laantunut, aloin miettimään, olikohan se kauhean fiksusti tehty. Reppumiehen kanssa todettiin, ettei se ollut. Päätettiin hakea kypärä ja jatkaa kilpailua.

Ainoa ongelma oli, että Hindren oli tempaissut komean moukarikaaren juuri jyrkän rinteen reunalla.

– Kypäräähän ei löytynyt mistään ihan läheltä. Kiire painoi päälle, oltiin MM-osakilpailun kierroksen puolivälissä ja kypärä oli ties missä. Siinä oli vähän huono lähteä jatkamaan, hän hymähtää.

Etsintäavuksi rekrytoitiin paikallisia katsojia, jotka eivät tosin puhuneet sanaakaan englantia.

– Näytin päätäni, että tästä puuttuu tuollainen, mikä tuolla kaverilla on päässä. Ainakin he näyttivät ymmärtävän ja lähdettiin reppumiehen ja pienen katsojajoukon kanssa könyämään rinnettä. 

– Mentiin todella pitkän matkaa alas ja lopulta yksi katsoja osoitti, että kypärä on yhdessä pusikossa. Totta kai siinä pusikossa oli kaiken lisäksi ampiaispesä. Olen erittäin allerginen ampiaisenpistoksille, joten piti miettiä, miten kypärä saadaan pelastettua.

- Olihan se vähän koomisen näköistä, kun yksi katsojista yritti pitkän kepin kanssa kalastella kypärää sieltä ampiaisten keskeltä. Lopulta hän onnistui nappaamaan kypärän, mutten uskaltanut ihan heti koskea siihen. Siinä vähän aikaa heiluteltiin kypärää ja lopulta todettiin, ettei siellä ole enää ampiaisia. 

Onnistuneen pelastusoperaation jälkeen edessä oli patikointi ylös varsinaiselle kisapaikalle ja asennoituminen uudestaan kilpailuun.

– Siinä kohtaa, kun olin päässyt pyörän luokse, syke oli varmaan 200. Mieli oli kuitenkin rauhoittunut ja päätettiin reppumiehen kanssa, että nyt voisi alkaa oikeasti ajamaan kisaa. Siinä kohtaa oli kyllä kaikki ylimääräinen jännitys lauennut ja sai keskittyä kilvanajamiseen. 

– Sen jälkeen kaikki meni kutakuinkin normaalisti ja lopputuloksissa olin 11:s. Tavallaan tuo oli sysäys, että sai nollattua tilanteen. Toki olisi ollut toivottavaa, ettei se olisi vaatinut ihan noin paljon.

– Se oli siinä mielessä muistettava päivä, että englantilainen Dougie Lampkin varmisti ensimmäisen maailmanmestaruutensa ja prinsessa Diana kuoli. Luulen, että noista kahdesta tapauksesta on varmasti ollut enemmän uutisointia kuin suomalaisen trialkuskin kateissa olleesta kypärästä. 

Sopiva tasapaino

Hindren myöntää, että nuorempana hänen hermonsa olivat usein koetuksella, jos tuli vastoinkäymisiä.

– Monet ystävät väittävät, että olin nuorempana aavistuksen kiivaampi kuin nykyään. Ehkä jotkut särmät ovat hioutuneet. 

– Trialissa olisi ihanteellista, jos olisi samaan aikaan rauhallinen ja aggressiivinen. Se vaatii tietynlaisen tahtotilan, että pystyy ja uskaltaa ajamaan vaikeampia jaksoja. Mutta samalla vaaditaan rauhallisuutta, että pystyy keskittymään vain siihen oleelliseen.

– Juniorivuosina kamat lentelivät, mutta iän myötä ymmärsin, ettei se ole se oikea tapa, jolla tuloksia tulee.

– Kyllä SM-vuosina on voinut kimpaantumisia tulla, mutta homma ei ole kuitenkaan lähtenyt ihan käsistä ja paketti pysyi kasassa. Ja kyllä lopulta voitontahto on ajanut yli siitä päättömästä riehumisesta.

Toistaiseksi viimeisen virallisen kilpailunsa Joachim Hindren ajoi vuonna 2006, kun hän varmisti kauden viimeisessä SM-osakilpailussa 12:nnen SM-kultansa.

MP-Taitoa urallaan edustanut Joachim Hindren juhli trialin peräkkäisiä suomenmestaruuksia vuosina 1996-2006. Ensimmäisen mitalinsa hän voitti 1993 sijoituttuaan SM-hopealle.

– Mitään virallista lopettamispäätöstä en ole tehnyt ja periaatteessa voisin kilpailla vieläkin, sillä olen ollut käytännössä koko ajan aktiivisesti pyörän selässä. Missään kohtaa ei ole tullut pitempää taukoa, ellei ole tullut jotain loukkaantumista.

– Sanotaanko, etten osaa puolittain tehdä mitään. Kilpailuvietti on niin kova, että se on joko kaikki tai ei mitään.

– En pysty vain harrastamaan. Sitä pistettä pitää vielä odotella, että voisin lähteä kisoihin pelkästään nautiskelemaan, Hindren toteaa.