Hyppää pääsisältöön
Kuva
Henri Toivonen seuraa Leo Kinnusta Porsche–kaksikon taistelussa Keimolassa.
Henri Toivonen seuraa Leo Kinnusta Porsche–kaksikon taistelussa Keimolassa.

Henri Toivonen pääsi loppukesästä 1977 ensimmäistä kertaa rata–Porschen rattiin ja kokeilusta muodostui ikimuistoinen – Debytantti voitti legenda Leo Kinnusen

24.10.2025

Pauli Toivonen hankki vuonna 1977 Saksasta Porschen 3.0–litraisen 911–ratakilpurin, jolla hän päätti näyttää ikämiehenä vielä ”närhen munat” nuoremmille rata–autoilijoille. 

Toivosen Porsche saapui Suomeen renkailla, jotka olivat tarkoitettu urheiluautojen GT–luokan pitkän matkan kestävyyskilpailuihin. Toivonen kutsui renkaita ”puupyöriksi”, koska ne olivat seokseltaan niin kovat, että ne eivät lämmenneet suomalaisilla moottoriradoilla toimintakuntoisiksi.

Hyvä harjoitus

Toivonen oli luvannut pojalleen Henri Toivoselle, että hän saisi kokeilla Porschea Keimola Ring SM–kisaa edeltävä keskiviikkona, joka oli radan harjoituspäivä. Hän asennutti Porscheensa apukuljettajan puolelle istuimen, johon hän itse istahti. Isä–Toivonen halusi henkilökohtaisesti opettaa Keimolan moottoriradalta oikeat ajolinjat pojalleen.

Kun opettelujakso päättyi, Henkka päästettiin radalle yksin ja Pauli kiiruhti saunalenkin mutkiin seuraamaan ajoa. Hän määräsi, että Porschen alle asennettiin ”puupyörät”, koska viikonloppuna oli kisa ja hän halusi säästää kisarenkaitaan Leo Kinnusta vastaan. Ja näin myös tiimissä toimittiin. 

Heti ensimmäisen ratakierroksen jälkeen ratavarikolla huomioitiin Henrin vauhti. Kierros oli ajallisesti jo samaa luokkaa, kun Paulin paras koskaan samalla autolla Keimolassa ajama kierrosaika. Toisella kierroksella Henrin aika painui kymmenyksen alla ja vauhti kasvoi koko ajan. Reilun kymmenen kierroksen jälkeen Henri oli ajanut jo puolitoista sekuntia kovempaa kuin Pauli, jonka jälkeen hän käänsi Porschen ratavarikolle. 

Väärä linja toi voiton

Autosta noustuaan Henri kuuli kunniansa. ”Mitä helvettiä sä oikein ajoit! Sun ajolinja oli ihan väärä! Et sä muistanut yhtään, mitä me puhuttiin…”

Kun Pauli näki Porschen ”puupyörät”, joiden kumipinta lähes kiehui kuumuudesta ja sai käteensä kierrosaikalistan niin hän meni hiljaiseksi. Testin tulos oli se, että Pauli ei osallistunutkaan viikonlopun Keimola Ring SM–kisaan vaan ratin taakse istuikin Henri.

Itse kisassa Henri seurasi Kinnusta Porschen takaluukussa kiinni, kunnes hän ajoi saunalenkin mutkat ”väärällä ajolinjalla”, nousi pääsuoran alun ylämäessä voittamattomana pidetyn Kinnusen rinnalle ja lopulta maalilinjalla auton mitalla ohi ja voittoon.

 

 

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 9/2025