Hyppää pääsisältöön
Kuva
Getty Images

Valtteri Bottas oli lähellä päästä ajamaan Mercedeksellä Bakussa: ”Vuoden alussa olin jopa vainoharhainen ”

Teksti
Kuvat
2.10.2025

Mercedeksen George Russell sairastui juuri ennen Bakun GP:tä. Oli pienestä kiinni, ettei tallin varakuljettaja Valtteri Bottas olisi päässyt ajamaan kilpailua ensi kertaa sitten viime kauden.

Russell jätti torstain mediatilaisuudet väliin huonovointisuuden takia, mutta toipui lopulta ajoissa, ja ajoi kilpailun kakkoseksi.

"Kyllä se oli lähellä. Vasta tunti ennen ensimmäistä vapaata harjoitusta George päätti, että hän aikoo yrittää. Siinä vaiheessa olisi pitänyt päättää poljinjärjestelyistä ja istuimista ja muista. Siihen asti olin valmis. Olin valmistautunut insinöörien kanssa päivää varten", Bottas kertoo Crash.netille.

"Heräsin siihen, kun avustajani Paul Ripke hakkasi oveen, kun vielä nukuin. Hän sanoi, että meidän pitää lähteä valmistautumaan. Olin vain, että no mennään sitten, mutta lopulta se ei sitten toteutunut."

Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff myönsi, että jossain vaiheessa oli todella epävarmaa, pystyykö Russell ajamaan Azerbaidžanissa.

"George itse sanoi, ettei ole varma pystyykö ajamaan. Sitten hän toipui hieman aamun aikana ja päätti nousta autoon. Siitä eteenpäin meni päivä päivältä paremmin”, Wolff kertoi.

Bottaksella on ollut totuttelemista varakuljettajan rooliin. 

"Vuoden alussa olin jopa vähän vainoharhainen. Heräsin aamulla, ja ensimmäisenä tarkistin puhelimen, jos vaikka olisi tullut viesti, että pitää hypätä mukaan. Mutta nyt olen hieman rennompi sen suhteen. Jos niin käy, niin käy. Tuntuu, että olen joka tapauksessa valmis", Bottas sanoi.

Suomalainen odottaa jo ensi kautta, jolloin hän on Cadillacin kuljettaja ja pääsee taas ajamaan vakituisesti. Ei ole silti mahdottomuus, että suomalainen nähtäisiin kilpailuissa vielä tällä kaudella. Kovin todennäköistä se ei toki ole.

"Tiedän että mitä pidemmälle kausi menee, sitä vaikeampaa on hypätä mukaan. Kaikki kuljettajat ovat niin virittyneitä ja erot niin pieniä, että on koko ajan vaikeampi tehdä hyvä suoritus, jos joudun hyppäämään autoon. Mutta se on osa mun duunia."

"Luotan aiempaan kokemukseeni ja niihin muutamiin testipäiviin, jotka olen tänä vuonna ajanut. Uskon tietysti, että pärjäisin. Pitää vain mennä virran mukana ja katsoa mitä tapahtuu. Kisoja on kuitenkin vielä jäljellä, joten koskaan ei voi tietää varmaksi", Bottas sanoo.

 

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 8/2025