Hyppää pääsisältöön
Kuva
Robert Kubica. Kuva Red Bull.

Parhaat ralliin suuntautuneet F1-kuljettajat – mukana pari kovaa suomalaisnimeä

Teksti
Kuvat
2.10.2025

Dirtfishin toimittaja ryhtyi miettimään, että ketkä F1-kuljettajista, jotka suuntautuivat rallin pariin, olivat kaikkein parhaita. Suomalaisittain ajatus on kutkuttava, sillä meillä on pari kovaa nimeä heittää tälle listalle. Se, ketkä oikeasti ovat parhaita ja millä perusteilla, on hyvin hankala arvioida, mutta usealle listalle nousisivat nämä samat nimet. 

Onko tällä hetkellä sellaisia kuljettajia, jotka voisivat tehdä samanlaisen loikan? Suuntautuuko Max Verstappen joskus isänsä jalanjäljille vai olisiko helpompi vaihtoehto Carlos Sainz? 

Kuva

Kimi Räikkönen

Jäämies osoitti todella hyvää vauhtia ralliauton ratissa, mutta lyhyt ura jäi ehkä vähän vaisuksi, sillä nuotista ajaminen ei välttämättä ollut se juttu. Hyvällä tasolla hän kuitenkin ajoi ja varmasti nautti huippukalustolla ajamisesta. 

Kuva

Heikki Kovalainen

Heikki Kovalainen on todellinen vetomies, jos katselee tuloksia Japanista. Kaksinkertainen Japanin mestari on titteleiden osalta tämän listan kärkinimi. Tulokset Japanin ulkopuolella ovat olleet heikompia, mutta kyllä tämä Renaultin, McLarenin ja Lotuksen entinen F1-kuljettaja on kova rallimies. Hänen nimissään on myös MM-sarjan piste. 

Kuva

Jos Verstappen

Max Verstappenin isä on ollut otsikoissa, koska hän voitti juuri Belgian mestaruuden. Kun mietitään, että Kovalainen on ajanut hyvin pitkälti Japanissa, niin Jos on kilpaillut pääosin Belgiassa. ERC:ssä näytöt eivät ole olleet aivan yhtä vahvoja.

Kuva
Carlos Reutemann. Kuva Getty Images.

Carlos Reutemann

Sitten hypätään todella kovan luokan nimiin. Reutemannilla ei ollut se kaikkein pisin ura rallissa, mutta hän nappasi palkintokorokesijan B-ryhmän autolla WRC:ssä. Sen takia useammalla ihmisellä nousee hattu päästä. 

Kun Timo Salonen voitti Argentinan rallin vuonna 1985, oli Reutemann kolmas Peugeot 205 Turbo 16:lla. Viisi vuotta aiemmin hän oli kolmas Fiat 131 Abarthilla kotimaansa MM-osakilpailussa.

Kuva

Robert Kubica

Kubica on kovan luokan kuljettaja, vaikka hän kyllä sortui hyvin usein virheisiin. Kubica voitti WRC2-tittelin vuonna 2013, ja se nostaa tämän kuljettajan omalle tasolleen. 

Kubica on jollainlailla myös taistelun ruumiillistuma, sillä hän nousi huipputasolle, vaikka koko kamalan onnettomuuden vuonna 2011. Käsivamma ei kuitenkaan estänyt häntä nousemasta palkintokorokkeelle yhä uudestaan, vaikka se veikin hänen F1-uransa.

Puolalainen joutui onnettomuuteen Ronde Di Andorra -rallissa. Hän osui rajusti kaideseinään, jonka jälkeen häntä leikattiin noin seitsemän tuntia italialaisessa sairaalassa. Vuonna 2012 Kubica totesi, ettei käden liikkuvuus riitä Formula 1 -auton ajamiseen.

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 8/2025