
Max Verstappen haluaisi palauttaa F1-autot 2010-luvulle – Red Bullin tuleva kilpailukyky omilla moottoreilla on iso arvoitus
Max Verstappenin mielestä Formula 1:n tulisi palata 2000-luvun lopun ja 2010-luvun alun autoihin seuraavan sääntömuutoksen yhteydessä.
Kausi 2026 tuo mukanaan laajat tekniset sääntömuutokset sekä auton runkoon että voimanlähteisiin. Autoista tulee kooltaan pienempiä, niihin tulee aktiiviaerodynamiikka ja 50/50-jakauma polttomoottorin ja sähkön välillä.
F1-autot ovat vuosien saatossa kasvaneet huomattavasti, mikä on tehnyt ohittamisesta vaikeampaa ja kilpailusta vähemmän tiukkaa. Tähän pyritään saamaan muutos uudistamalla sääntöjä.
Verstappen toivoo, että F1 ottaisi mallia noin 15 vuoden takaisista autoista, jolloin moottorit olivat vapaasti hengittäviä V8-moottoreita ja autot noin 180 kiloa kevyempiä.
- Tärkeintä on saada kevyemmät ja pienemmät autot. Mutta siihen päästään vain muuttamalla moottorisääntöjä. Tällä hetkellä moottorit ovat erittäin tehokkaita, mutta myös melko suuria. Se tekee autoista pidempiä, jolloin tarvitaan enemmän jäähdytystä ja auto kasvaa entisestään, Verstappen sanoo Autosportille.
Nelinkertainen maailmanmestari toivookin paluuta entiseen.
- Olisi hienoa, jos saisimme samanlaisen auton kuin 2010-luvun alussa, tai jopa sitä ennen. Se todennäköisesti parantaisi kilvanajoa. Mutta loppujen lopuksi minä en ole se, joka päättää.
Verstappenin Red Bull -tallilla on edessään erityinen haaste, kun se ottaa ensi kaudella käyttöön itse valmistamansa voimanlähteen. Aiemmin se on saanut moottorinsa Hondalta (vuodesta 2019), sekä sitä ennen Renaultilta, Ferrarilta ja Cosworthilta.
Tämä tuo epävarmuutta siihen, kuinka hyvä Red Bull voi olla kaudella 2026, etenkin kun huhujen mukaan Mercedesillä saattaa olla vahvin moottori uusien sääntöjen aikakaudella.
Verstappen ei kuitenkaan halua spekuloida liikaa Red Bullin odotuksista, koska ensi kauden voimasuhteet ovat vielä täysin auki.
- Se on iso kysymysmerkki, rehellisesti sanottuna ei ole kovin montaa ihmistä, jotka voivat tällä hetkellä sanoa: 'kyllä, me tulemme olemaan todella hyviä'. Mitään takeita ei ole. Tiedän, että oman moottorin kehittäminen on iso haaste, mutta samalla se on myös innostava mahdollisuus.
- Se antaa meille parhaat mahdollisuudet olla kilpailukykyisiä, sen sijaan että olemme riippuvaisia toisesta autonvalmistajasta, joka suostuu antamaan meille moottorin. Säännöt ovat niin monimutkaiset, että moottori on toki todella tärkeä, mutta on myös varmistettava, että itse auto on hyvä, Verstappen muistuttaa.
Hollantilainen joka tapauksessa uskoo, että uusi aikakausi tuo F1:een lisää värinää.
- Ensimmäiset kilpailut tulevat varmasti olemaan haastavia kaikille, kun yritetään sovittaa yhteen voimanlähde, auto ja niiden käyttäytyminen. Toivottavasti se tuo mukanaan mielenkiintoisia kilpailuja.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.