Keke Rosbergin erilainen urapolku – yksi siirto olisi voinut muuttaa kaiken
Nicholas Latifi ehtii täyttää 25 ennen GP-debyyttiään. Keke Rosbergilla oli siinä vaiheessa ikää 29, mitä tosin vielä 1970-luvulla ei lainkaan oudoksuttu. Suorinta tietä huipulle ajaneet ehtivät silloin F1:een 23–26 vuoden iässä, mutta Keken polku kiemurteli viiden luokan ja kolmen mantereen kautta.
Aloituskin tapahtui nykykäsityksen mukaan myöhässä. Keke oli jo 22-vuotias ilmestyessään huhtikuussa 1972 käytettynä hankkimansa Veemaxin kanssa Artukaisten Sadan Auton Ajojen varikolle. Mutta olisi se voinut mennä toisinkin.
1960- ja -70-lukujen taitteessa käynnistyi kilpa-autoilussa murros, kun F1:een alkoi ilmestyä kartingissa ennen ajokortti-ikää aloittaneita kuljettajia, Ronnie Peterson etunenässä. Kekelläkin oli jo tuolloin nimeä karting-tähtenä ja hän havitteli ennakkoluulottomasti loikkaa ”oikeisiin” autoihin.
Mestaruuden puolustaminen on tunnetusti vaikeaa. 1983 Keke sijoittui Williams-Honda FW09:llä loppupisteissä viidenneksi.
Kun Curt Lincolnilta jäänyttä Formula 3 Brabhamia tarjottiin ajettavaksi jollekin lupaavalle nuorelle suomalaiskuljettajalle, Kekekin ilmoittautui halukkaaksi.
Karting-ansioistaan huolimatta häntä pidettiin alle kaksikymppisenä ilmeisesti vielä liian vihreänä puhdasverisen monoposton puikkoihin.
”Se meni sille Rovaniemen kaverille”, Keke muisteli vuosikymmeniä myöhemmin vieläkin pettyneen kuuloisena.
Valinta osui asvalttikuskina jo tunnettuun Matti Lammiseen ja Keke joutui odottamaan vuosia ennen kuin pääsi aloittamaan, silloinkin yhtä jyrkkää porrasta alemmalta tasolta.
Voi spekuloida mitä Rosbergin aikaisempi siirtyminen isoihin autoihin – ja heti F3:een – olisi merkinnyt koko suomalaiselle autourheilulle. Hyvin todennäköisesti ainakin varhaisempaa F1-debyyttiä ja pidempää GP-uraa.
Rallimestari auttoi
Formula Vee –luokista nousu kohti huippua ei useinkaan edennyt yhtä sutjakasti kuin Ford/F3-reittiä kivuten. Kiitoksen siitä, että ylipäänsä pääsi kisaamaan kansainvälisissä ympyröissä, Keke antaa yllättävälle taholle.
”Coltin sponssisopimus oli siinä tärkeä. Sen sain Pauli Toivosen avulla. Paulin sana painoi paljon ja hän minut esitteli firmalle. Muuten en olisi koskaan ajanut Ruotsia kauempana.”
Noina aikoina Pauli Toivosen vuoden 1968 rallin Euroopan mestaruus oli vielä tuoreessa muistissa.
Kun Keke toisella Formula Vee-kaudellaan sitten teki vakuuttavaa jälkeä, luokan Euro Cup –voiton jälkeen oli suoranainen pakko yrittää ammattilaisuraa – vaikka sitten aluksi täysin omin avuin. Isä-Lasse ei pojan kisailuja kustantanut, toisin kuin Michael Latifi.
Kaksi vuotta Rosbergilta kului Super Veessä pitkälti itse kasattujen sponsoripakettien tuella. Vastus ei siellä tasoltaan ollut samaa luokkaa kuin vaikkapa Britannian F3-koitoksissa, mutta 14:ää voitettua kisaa ja vuoden 1975 Castrol GTX Trophy -mestaruutta enemmän vaikutti raisusti ajavan suomalaisen autonkäsittely, etenkin sadekelillä.
Vaikka Super Vee –kisoista valtaosa ajettiin saksankielisissä maissa, Keken maine levisi silti myös yhä vahvemmin F1:n emämaaksi vakiintuvaan Englantiin, missä loppuvuodesta 1974 järjestyi testi järeillä V8:illa jyristelevän F5000-luokan Lolalla. McKechnie Racing vakuuttui kokelaan kyvyistä, mutta osanotto F5000:een olisi silti vaatinut tukevaa setelinippua; siihen tyssäsi nousu isompaan luokkaan.
Saksan kontaktien kautta se lopulta onnistui 1976, kun kohtuullisena ajajana tunnettu Jörg Obermoser päätti rakentaa auton F2:een. Tiimin kuljettajaksi pestattu Keke saisi vihdoinkin esitellä kykyjään tunnettujen nimien seurassa, sillä F2:n EM-kisoihin osallistui tavallisesti F1-kuljettajiakin.
Kokematon tiimi ei ollut oikein iskukykyinen ja ensimmäisissä yrityksissään Keke koki kovia kolhujakin. Kesäkuussa hän kuitenkin onnistui väläyttämään ajaessaan Rouenin osakilpailussa neljänneksi, vaikka kiinnityksistään irronnut istuin kiusasikin pahasti.
Suoritus ei jäänyt vaille huomiota, sillä Rouen les Essartsin maanteille vedetyn radan tiedettiin kysyvän etenkin rohkeutta. Laskuvarjojääkäri-taustainen David Purley kertoi palvelusaikana opitun tavan mukaan kannustaneensa itseään maalisuoran jälkeisen alamäen nopeisiin mutkiiin karjumalla täysin palkein kypäräänsä.
Kiireet alkavat
Kun Obermoser välillä autoa kehitellessään jätti pari kisaa väliin, Keke osallistui Estorilin osakilpailuun amerikkalaisen Fred Opertin Chevron-Hartilla, jonka tiesi nopeaksi. Harjoitusten 3:nneksi nopein aika lupasikin paljon. Vaikka Keken kisa vesiletkun irrottua jäikin kesken, uusi tuttavuus osoittautui hyvin tärkeäksi tulevaisuuden kannalta.
1977 Rosberg oli Opertin mies – peräti kolmella rintamalla. Talli osallistui talvella Uudessa-Seelannissa aikanaan F1:täkin isännöineeseen Tasman-sarjaan ja kilpaili kesäkaudella vuoroin F2:ssa ja Kanadan Formula Atlantic -sarjassa. Kaikissa autona oli periaatteessa samanlainen Chevron, vain moottorit vaihtelivat. Atlantic ja Kauko-Idän Formula Pacific olivat hyvin lähellä toisiaan, mutta hiukan F2:ta hitaampia.
Keken kolme voittoa ja yksi kakkossija viidessä startissa riittivät mainiosti mestaruuteen Uudessa-Seelannissa, jossa vastassa oli tunnettua, vaikkakaan ei saavutuksillaan loistanutta kaartia.
F2-sesongista kehkeytyi kirjava. Auto osoittautui nopean puoleiseksi, mutta luotettavuus jätti toivomisen varaa ja sanottiinpa Keken joskus myös piiskanneen Chevroniaan turhan kovakouraisesti. Nürburgringin pitkällä Nordschleifella heltisi joka tapauksessa ensimmäinen palkintosija Jochen Massin ja Eddie Cheeverin jälkeen. Taakse jäivät mm. Didier Pironi ja Rene Arnoux. Sisilian Ennasta heltisi sitten ensimmäinen Keken F2-voitto kisassa, jossa tuloksen ratkaisi kahden lähdön yhteisaika.
Kanadassa Rosberg sai vastaansa uusia kasvoja. Atlantic-sarjassa kisasi muun muassa myöhemmin Indy 500:nkin voittanut Bobby Rahal, mutta kovin pöhinä kävi Gilles Villeneuven ympärillä, jota jo seurattiin F1-ympyröissäkin. Joihinkin osakilpailuihin värvättiin jo F1:ssä voittaneita vierailevia tähtiä.
Villeneuven ja Rosbergin yhteenotot olivat välillä kiihkeitä, kun Keke ymmärsi hyvin, kuinka suosikin päihittäminen huomattaisiin tärkeillä tahoilla. Useamman kerran kahinointi pilasi kisan jommaltakummalta, ellei molemmilta. Vain kerran Keke onnistui ajamaan voittoon. Kauden esitykset toivat silti molemmille F1-sopimuksen, Kekelle tosin pienellä viiveellä.
Sadekisan mestari
Seuraavan F1-kauden alkaessa hän oli taas Uudessa-Seelannissa uusimassa Tasman-mestaruuttaan, sillä kertaa vieläpä kovemmassa seurassa, kun mukaan oli saatu enemmän amerikkalaisia, muun muassa Bobby Rahal ja niin ikään Indyn sittemmin voittanut Danny Sullivan. Saattoi olla niinkin, että vasta tämä toinen Tasman-mestaruus auttoi Rosbergin lopullisesti ykkösiin.
Viritelmää siihen suuntaan punottiin jo joulun alla 1977, kun Keke kaikessa hiljaisuudessa testasi Japanissa sikäläisen Kojima-tiimin kehnonpuoleista autoa. Lopulta paikka GP-sirkuksessa kuitenkin aukesi paria kuukautta myöhemmin värikkään miljonäärin Teddy Yipin tallissa, joka teetti käyttöönsä Cosworthin koneella varustetun, Raltin F2:sta jykevöitetyn Theodore TR1:n.
Aloitus Etelä-Afrikan GP:ssä rohkaisi sikäli, että Keke sentään selvisi kisaan, kun sitä tätä ennen kahdesti yrittänyt Eddie Cheever oli karsiutunut molemmilla kerroilla. Kovin pitkään ei iloa kuitenkaan kestänyt, kun bensavuoto katkaisi menon jo alkumatkasta.
Kaksi viikkoa myöhemmin rävähti Englannissa kuitenkin tavalla, joka pani Rosbergiin varauksin suhtautuneen suomalaisen valtamediankin nieleksimään. Keke voitti MM-sarjan ulkopuolella Silverstonessa ajetun F1-kilpailun, perinteisen International Trophyn.
Kaikki MM-sarjan kuljettajat eivät olleet mukana, mutta pitkä liuta kuitenkin: Lotuksella Mario Andretti ja Ronnie Peterson, Brabhamilla Niki Lauda, McLarenilla James Hunt, Tyrrellillä Patrick Depailler, Shadowlla Hans Stück ja Clay Regazzoni, Emerson Fittipaldi perheensä nimeä kantaneella autolla ja niin edelleen.
Kisapäivänä olosuhteet olivat kaameat. Runsaan sateen takia ennen F1-lähtöä järjestettiin ylimääräinen lämmittelyjakso, jotta kuljettajat saisivat tuntumaa rataan. Eikä se helppoa ollutkaan; jo tuossa vaiheessa Peterson ja Lauda suistuivat savivelliin.
Kisavauhdissa radalla pysyminen oli vielä vaikeampaa. Huntin ja Regazzonin meno päättyi ulosajoon heti avauskierroksella, monet muutkin pyörähtelivät, mm. yhdeksäntenä matkaan päässyt Keke. Ensimmäisten 10 kierroksen aikana johtopaikalta ehti pudota neljä eri kuljettajaa.
Kun suuri osa tähtikuljettajien autoista makasi radan varrella mutaan juuttuneina, kärkeen nousi kaksi tulokasta: Derek Daly (Hesketh) ja Keke Rosberg. Kun sitten tuli Dalyn vuoro luistella suojaverkkoihin, jäljelle jäi enää viisi autoa.
Tämän jälkeen Keke johti Fittipaldia yli 10 sekunnilla, mutta kisan kääntyessä viimeiselle kolmannekselle ero kaventui nopeasti. Tietenkin autoihin valituilla säädöillä oli noissa oloissa valtava merkitys.
Kun ajolinja pikkuhiljaa alkoi kuivua, brasilialainen tuplamestari nousi uhkaavan lähelle. Keke vain ei antanut tilaisuutta ohitukseen, ja niin kypsyi F1-historian suurimpia yllätyksiä.
Voitto meni täysin Keken piikkiin, mikä korostui, kun Theodore karsiutui kaikista neljästä seuraavasta GP:stä jo aika-ajoissa. Kuljettajalla riitti silti kiirettä, kun hän samalla ajoi Opertin lukuun Euroopassa F2:ta ja Amerikassa Atlantic-sarjaa. F2:ssa heltisi Doningtonista voitto; Nürburgringillä se jäi vain 0,1 sekunnin päähän. Atlanticissa jälki oli tasaisempaa; kolmella voitolla yllettiin sarjakakkoseksi.
Huntin korvaajaksi
Kiivas kilpailutahti alkoi kesällä näkyä Rosbergin olemuksessa. Britannian GP:ssä, Brands Hatchin varikolla, tavallisesti päivettyneet kasvot näyttivät harmailta.
Sillä kertaa autona olikin yhtäkkiä ATS, vaikka Teddy Yipin kalustoakin löytyi paikalta. Ei kuitenkaan Silverstonessa nähty Theodore, vaan Wolfilta ostettu edellisvuoden laite! Keke Rosbergin F1-kausi oli melkoista kasinoa…
Kaikkiaan 38 kilpailua käsittäneellä kaudella pistetili F1:ssä jäi avaamatta ja seuraavaan vuoteen täytyi lähteä ilman tallipaikkaa Theodoren vetäydyttyä ykkösistä. ATS kyllä ilmaisi kiinnostuksensa jatkaa yhteistyötä, mutta Keke suhtautui asiaan epäillen.
Parempaa tilaisuutta odotellessaan hän päätyi ajamaan ”uudessa” Can-Am-sarjassa, jossa autot käytännössä olivat katettuja F5000:ia. Kun nimi oli tullut Amerikassa tunnetuksi, paikan löytäminen ei tuottanut vaikeuksia. Ensimmäisen vaihtoehdon kariuduttua järjestyi auto Paul Newmanin Scorpion-nimisillä laitteilla kisaavasta tiimistä.
Ammattimiehelle tarjottiin töitä muualtakin. Euroopan sesongin alkajaisiksi Keke voitti Hockenheimissa kolmannen ja viimeisen F2 EM -osakilpailunsa Marchin tehdasautolla. Can-Am-urakkakin käynnistyi makealla voitolla, kun Haasin tallipaikan nenän edestä vienyt Jacky Ickx sai taipua kakkoseksi Road Atlantassa.
Kesällä Keke Rosbergin pidättyvyys ATS:n suuntaan näytti tulevan palkituksi. James Hunt päätti äkkiä kesken kauden lopettaa uransa ja Keke peri hänen paikkansa yhden auton Wolf-tiimissä. Hän oli tehnyt vaikutuksen Wolfin päättäjiin ajollaan tallin vanhalla autolla edellisen kesän Saksan GP:ssä, silloin Teddy Yipin lukuun.
Wolf oli miehitetty kyvykkäillä tekijöillä, mutta auto ei 1979 vastannut heidän osaamisensa summaa. Edes James Hunt ei kyennyt sillä pisteille, eikä sitä tehnyt Kekekään, vaikka se Zandvoortissa olikin lähellä hänen kivuttuaan jo neljänneksi ennen kuin kone petti.
Can-Am-kahinat Ickxin kanssa päättyivät pettymykseen, vaikka toinen voittokin vielä tuli Watkins Glenistä. Neljä keskeytystä heikensi sarjasijoituksen kuitenkin neljänneksi.
Pistetili avautui
F1-ura jatkui käytännössä samassa tiimissä, vaikka Walter Wolf turhautuikin touhuun ja vetäytyi pelistä. Tammikuussa 1980 Wolf WR9:n nimi oli muuttunut Fittipaldi F7:ksi ja väri mustanpuhuvasta keltaiseksi.
Rosberg starttasi sillä Argentiinan GP:hen 13:nnesta ruudusta, mutta kuumassa kisassa kävi kato. Vaikka Keke loppuvaiheissa joutui käymään varikolla tankkaamassa, hän pystyi ajamaan upeasti kolmanneksi. Siinä saatiin sitten Suomen ensimmäiset F1:n MM-pisteet ja samalla palkintokorokesijoitus!
Fittipaldi ei sittenkään pystynyt pitämään yllä kilpailukykyään. Ei, vaikka se kesällä sai käyttöön uuden F8-mallinsa. Vain kerran Keke onnistui ajamaan sillä pisteille ollen Italian GP:ssä 5:s.
Kun 1981 jatkettiin periaatteessa samalla autolla, tiimin ote mureni täysin, mutta se ei silti rapauttanut Keke Rosbergin mainetta. Kun edellisvuoden mestari Alan Jones kauden päättyessä yllätti lopettamispäätöksellään, Keke sai tilaisuuden näyttää kykyjään Williamsin tiimille testeissä.
Otteet vakuuttivat Frank Williamsin ja Patrick Headin siitä, että tässä oli paras mies poistuvan mestarin tilalle. Loppu, niin kuin on tapana sanoa, on historiaa.
Keke Rosberg saavutti ennen F1-menestystään kolme F2-voittoa, yhtä monta kuin Nicholas Latifi nykyisen F2-sarjan pidemmissä lauantaikisoissa, mutta siihen miesten yhteneväisyydet sitten taitavatkin loppua.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.