Australialaisen Grill´d muutos kampanjaansa kiteyttää Oscar Piastrin hyytymisen
MAX VERSTAPPEN on nelinkertainen formula 1 -luokan maailmanmestari, mutta vasta tällä kaudella hän on lopullisesti sementoinut asemansa sukupolvensa ylivoimaisesti parhaana kuljettajana. Monella tapaa ironista, sillä tänä vuonna hollantilainen tuskin juhlii MM-titteliä.
Aiemmin (2021-24) Verstappenilla oli allaan paras kalusto, mutta nyt tilanne on täysin päinvastoin. Verstappenin suoritukset keskinkertaisella Red Bullilla ovat huikeampia kuin moni tajuakaan. Red Bullin auto on lahjomattomien datatilastojen valossa selvästi McLarenia ja jopa Mercedestä ja Ferraria huonompi, mutta silti Verstappen on edelleen mukana mestaruustaistelussa.
Ainoan suoran vertailukohdan tarjoaa hänen tallikaverinsa Yuki Tsunoda. Tsunoda on todistetusti kelpo pilotti, mutta Verstappen on tehnyt hänestä naurunalaisen. Siinä missä japanilainen kyntää viikonlopun toisensa jälkeen ikuisuuden päässä kärjestä, pystyy Verstappen jatkuvasti kyseenalaistamaan jopa Lando Norrisin, Oscar Piastrin, George Russellin ja Charles Leclercin vauhdin.
Brasilian GP oli jälleen uskomaton voimannäyttö Verstappenilta. Yhtään väheksymättä Lando Norrisin ja Kimi Antonellin suorituksia. Norris ajoi virheettömästi suhteellisen helppoon voittoon ja Antonelli kesti paineet puolustaessaan toista sijaansa. Italialainen nousi palkintopallille toisen kerran tällä kaudella ja hiipii hitaasti, mutta varmasti keskimmäiselle korokkeelle. Kesäkuussa Montrealissa hän oli kolmas.
Päivän nimi oli kuitenkin Max Verstappen. Kuten vuosi sitten. Tällöin hän esitti myyttisen sadetanssin ja nousi 17. ruudusta voittajaksi. Tällä kertaa ei satanut, mutta kuivallakin asvaltilla Verstappen oli yhtä häikäisevä.
Karmean aika-ajon (molemmat Red Bullit karsiutuivat heti Q1:ssä ensimmäisen kerran 19 vuoteen) jälkeen Verstappen starttasi liikkeelle varikolta. Hän nousi hetkessä kuusi sijaa ylöspäin (13:sta), mutta joutui rengasrikon seurauksena tekemään välittömästi suunnittelemattoman varikkopysähdyksen ja putosi takaisin 18. tilalle.
Sieltä hän hyökkäsi entistäkin päättäväisempänä. 17 kierroksen jälkeen hän oli jo yhdeksäs ja nousi tasaisen tappavasti kohti kärkeä. Norrisin toisen varikkokäynnin jälkeen Verstappen johti kilpailua yli yhdeksän sekunnin erolla.
Yleisö pidätti hengitystään. Pystyykö Verstappen pahasti kuluneilla renkaillaan pitämään Norrisin takanaan? Tämä jää ikuiseksi arvoitukseksi. Red Bullin insinöörit laskivat, että pahimmassa tapauksessa Verstappenin renkaat hajoavat ja he pakottivat suojattinsa kolmannen - yhden ylimääräisen - kerran varikolle varmistaakseen vähintään palkintopallisijoituksen.
JOKA tapauksessa Verstappen oli sunnuntaina ylivoimaisesti nopein kuljettaja radalla ja kolmas sija Norrisin ja Antonellin jälkeen oli paljon enemmän kuin Red Bull olisi voinut etukäteen toivoa. Siitä huolimatta epäilyksen siemen jäi itämään. Max jos kuka olisi voinut tehdä ihmeen ja pitää Norrisin takanaan.
F1-kaudesta on jäljellä enää kolme GP-taistelua ja Verstappen on 49 pisteen päässä Norrisista. Todennäköisyys hänen mestaruudelleen on äärimmäisen alhainen, mutta seuraavassa osakilpailussa kokonaistilanne saattaa saada jälleen uuden mutkan. Renkaiden pito-ongelmista viime aikoina kärsinyt McLaren ei ole suosikki Las Vegasin katuradalla. Mercedekselle (Russell), Red Bullille (Verstappen) ja miksei myös Ferrarille (Leclerc) avautuu tilaisuus kylvettää Norrisia ja Piastria.
Norrisilla on enää ainoastaan hävittävää. Varman päälle pelaaminen on usein vaikeampaa kuin täydellä kaasulla ajaminen. Pelko virheistä kasvaa automaattisesti toiseen ulottuvuuteen ja Norris nostaa mieluummin poljinta kuin ottaa ainuttakaan ylimääräistä riskiä.
LANDO NORRISIN mestaruus näyttää lähes varmalta. Ero Piastriin kasvoi Brasiliassa 1 pisteestä 24:ään. Käytännössä englantilaisen on epäonnistuttava täydellisesti yhdessä viimeisistä kolmesta GP:stä.
Sitä on vaikea uskoa. Siinä missä Norris on jyrännyt viimeiset neljä GP:tä vakuuttavasti (3-2-1-1), harhailee Piastri kaukana parhaista päivistään. Hän oli vielä Monzassa kolmas, mutta ei ole sen jälkeen yltänyt viidessä GP:ssä kertaakaan palkintopallille. Vasta kolmatta kauttaan F1:ssä kilpailevasta Piastrista, 24, ei selvästikään ole vielä ainesta mestariksi
Piastrin romahdus on ollut shokki myös australialaiselle pikaruokaketjulle Grill´d:lle. Syksyn alussa Grill´d lupasi asiakkailleen ilmaisen hampurilaisen joka kerta, kun Piastri yltää kolmen joukkoon. Sittemmin kampanjaa on muutettu. Nykyään riittää, että Piastri selviytyy ruutulipulle saakka.
Tämä kiteyttää osuvasti Piastrin käsittämättömän hyytymisen F1-kauden 2025 maalisuoralla.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.