Porilainen drifting-kuljettaja Lauri Heinonen kertoo, että Drift Masters -sarjassa on tällä hetkellä hyvä eteenpäin menemisen meininki. Päättäjät kuuntelevat tekijöitä. Drift Masters -sarja ei kuulu kansanvälisen autoliiton FIA:n määräysvallan alaisuuteen.

FIA:n puheenjohtaja Mohammed Ben Sulayem ei tunnetusti kuljettajia kuuntele. Hän ei pidä kiroilusta eikä arvostelusta, joten kaikissa FIA:n alaisissa mestaruussarjoissa tuli voimaan sääntö, jonka mukaan kiroilusta tai FIA:n arvostelusta kuljettajalle mätkäistään tuntuvia rangaistuksia: jopa kymppitonnien sakkoja, ajokieltoa ja pisteiden menetys. Rallikuskit menivät kommentointilakkoon, ja FIA lievensi rangaistuksia.

Heinosen mukaan FIA:n puheenjohtajan sanelupolitiikkaa on vaikea edes kuvitella drifing-kulttuuriin.

”Se sama ei toimisi meillä, olemme sen verran taiteilijahenkisiä”, Heinonen sanoo.

Onko drifting-kuljettajissa jonkinlaista taiteilijuutta?

”Kyllä. Kaikki haluavat toteuttaa itseään. Sen näkee autoista, ei kukaan pakota niitä sen näköisiksi. Siinäkin on sitä, että halutaan miellyttää visuaalisesti, ja sitten on se oman ajamisen tarkastelu. En sano, että olemme jotain picassoja, mutta suunnitteleeko hiihtäjä omia suksiaan? Se tekee lajista samaistuttavamman, tuo siihen enemmän kosketuspintaa: jos ajaminen ei kiinnosta, niin se kulttuuri ehkä kiinnostaa.”

Drifting lajina kasvaa, mutta vapauden vastapainona on tietynlainen sekavuus suuren yleisön silmissä. Lajissa ei ole selkeää virallista kuninkuussarjaa, kuten rallin tai F1:n MM-sarjat, joita FIA sääntelee. 

Driftingiä voi verrata surfaukseen, skeittaukseen ja lumilautailuun, joiden juuret ovat tekemisen riemussa ja omaehtoisuudessa sekä yhteisöllisyydessä. Drifting ja esimerkiksi skeittaus vetoavat samanhenkisiin ihmisiin. 

”Olen itse suuri freestyle-lajien ystävä. Olen joskus harrastanut motocrossia, ja siinäkin minua kiehtoi se freestyle-osuus. Laskettelussakin freestyle on aina ollut lähellä sydäntä. Driftngissä yhdistyvät autot ja se freestyle-kulttuuri. Esimerkiksi yksi suomalainen drifting-tuomari on vanha hiihtopummi. Hän on tullut lajiin freestyle-laskettelun puolelta. Monella kuskilla on BMX-tausta. Sieltä freestyle-maailmasta tulee se hyvä meininki, ja moottoriurheilu tarjoaa sitten tehokkaan auton.”

Freestyle-kulttuuriin on aina kuulunut vahvasti kapinallisuus päättäjiä kohtaan, suurille kattojärjestöille on näytetty keskisormea. Mutta kun lajien suosio on kasvanut, ne ovat yleensä sulautuneet valtavirtaan. Nuoriin vetoavat kasvavat lajit kiinnostavat aina päättäjiä, sijoittajia ja mainostajia, ja suuren rahan mukana lajin identiteetti muuttuu.

Kuva

Lauri Heinonen. Kuva Red Bull.

Surfaus, skeittaus ja lumilautailu ovat nykyään kaikki olympialajeja. Tämän kehityksen myötä lajit jakaantuvat, osa harrastajista haluaa säilyttää alkuperäisen katukulttuurin, osa tähtää mieluummin olympiaurheilijaksi. Ensin mainitut painottavat lajia elämäntapana, jossa tyyli on tärkeämpää kuin suorituskyky. Olympiamitalistiksi tähtäävät satsaavat totta kai tehokkuuteen. Olympiamenestyksen myötä urheilija saa tunnettavauutta, tähteyttä ja vaurautta.

Drifting on jo kokenut tuon jakautumisen ja ääripäiden erkaantumisen.

”Driftingissä autot ovat aina olleet aisteja ärsyttäviä, niissä on kirkkaat värit ja ne ovat matalia ja äänekkäitä. Se mataluus on kariutunut jo, nyt mennään alustageometria edellä, koko ajan tullaan siitä tyylistä pois”, Heinonen kertoo uhrauksista suorituskyvyn alttarille.

”Ja toisaalta lajissa elää tosi vahvana sellainen grass roots, ruohonjuuritason drifting. On sellaisia laji-ihmisiä, jotka näyttävät melkein kisakuskeille keskaria. Ne ruohonjuuritason autot pidetään matalina ja niillä on omat tapahtumat.”

Heinosen mukaan ruohojuuri-ihmisten ja kilpailukykyä painottavien harrastajien välinen railo oli pahimmillaan levä ja syvä.

”Silloin kun prodrifting-autot olivat rumimmillaan, se väli oli tosi iso. Autot olivat yksivärisiä, korkeita ja pyörät olivat siellä auton sisällä. Ne olivat puistattavan näköisiä. Mutta onneksi suorituskyvyn painottaminen on vähän rauhoittunut, ja on menty parempaan suuntaan. Driftingautot ovat näyttävän näköisiä edelleen, riippuen vähän sarjasta.”

Heinosen tausta on ruohonjuuritasolla.

”Sieltä olen lähtenyt. Minua kiehtoi ruohonjuuritason kulttuuri. Mutta kaverit olivat sitä mieltä, että ei tuollaista talenttia ei kannata hukata, minun kannattaisi kilpailla.”

Nyt Heinonen on kauden 2024 Drift Masters -sarjan mestari ja ammattikuski eli mainio esimerkki ruohonjuuri- ja kilpailukulttuurin symbioosista.  

”Ruohonjuuritason ja kisatason kulttuureissa ei ole enää isoa eroa. Siitä kertoa sekin, että se porukka, joka kiertää drifting-kisoja ja pitää niissä mekkalaa Suomi-paidat päällä, on niitä ruohonjuuritason kavereita, joilla on näyttävät autot. Joskus kilpadriftingiä vähän halveksuttiin, mutta ei enää.”

Kuva

Driftingiin kuuluu oleellisesti kaverillisuus. Tiimit ovat monesti ystäväporukoita, ja vaikka kuljettajat kilpailevat keskenään, he myös auttavat toisiaan. Toisena ääripäänä on F1, jossa ystävällisyyttä tiimikaveria kohtaan pidetään häviäjän ominaisuutena. Mutta joskus ammoisina aikoina F1-kuljettajat ovat olleet keskenään tovereita, jakaneet kuoleman läheisyyden ja saman tupakan.

Heinonen vertaa driftingiä 1980-rallicrossiin, joka kukoisti sekä katsomoissa että varikolla. Kisakatsomossa oli kymmeniä tuhansia ihmisiä ja itse rakennetuissa autoissa satoja hevosvoimia.

”Näen niin paljon yhtäläisyyttä tuossa ajassa ja driftingissä. Tosin, en ole elänyt sitä aikaa, sillä olen syntynyt vuonna 1992, mutta olen kuullut siitä tarinoita ja katsonut videoita. Tuosta ajasta aistii sen, että se on ollut omatoimista. Varmaan tiimin jäsenet ovat olleet pitkälti ystäviä, kuten meillä driftingissäkin.”

Kun rallicross kehittyi, se muuttui yhä kliinisemmäksi ja ennen kaikkea kalliimmaksi harrastaa.

”Nyt tuskin rallicrossissa ystävät kasaavat enää tiimiä ja lähtevät ajamaan, koska totta kai raha nousee silloin ongelmaksi. Rallicross ei ole enää samanlainen laji kuin aiemmin. Jotenkin se fiilis on ainakin vähän muuttunut.”

Rallicross on tosiaan näivettynyt. Ensi kaudella ei enää ajeta MM-sarjaa vaan vain EM-sarjaa. Heinonen haluaa vaalia driftingissä nykyistä henkeä. Hän ei kaipaa suuria seteleitä, jos ne vievät vapauden ja nakertavat lajin ydintä. 

”Ei voi tietää, onko tämä driftingin kulta-aikaa vai ovatko kultaisemmat ajat vielä tulossa. Jotenkin tämä nykymeno tuntuu itselleni sopivalta, sillä olen automies henkeen ja vereen. Minua ei ikinä ole kiinnostanut bisnes eikä rikastuminen, vaan nimenomaan juuri se, että vehkeet ovat sellaisia raakoja. Meillä ei ole sääntöjen puolesta mitään tehorajoituksia tai painorajoituksia. Käytännössä driftingissä on aina viehättänyt minua se, että kunhan saa auton pysymään läjässä, niin sillä saa osallistua, se on kiehtovaa.”

Heinosen mukaan hänen mielipiteensä jakavat monet laji-ihmiset.

”En tiedä nyt ketään, joka haluaisi puskea sitä mihinkään muuhun suuntaan. Tietysti siellä on kavereita, jotka haluavat tehdä tätä oikeasti ammatikseen ja katsovat formulakuskeja ylöspäin, että tuollaista sen pitäisi olla. Mutta olen vähän sitä vastaan.”