Hyppää pääsisältöön
Kuva
Otto Raak. Dalmiso Photography

Ranskan EM-karsinnasta tuli Otto Raakille vaikea oppitunti, vaikka illan lopusta löytyi myös pieni lupaus paremmasta

18.5.2026

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Ranskan Lamothe-Landerronissa ajettu speedwayn henkilökohtainen EM-karsinta oli Raakille kova tapahtuma. Otto saalisti viidessä ajamassaan erässä vain yhden pisteen ja jäi erittäin kovatasoisessa kilpailussa lopulta viidenneksitoista.

Raakin iltapuhde Ranskassa oli alusta alkaen vaikea. Kilpailun korkea taso näkyi ensimmäisestä erästä asti. Vaikka Raak onnistui hyvin haastamaan kilpakumppaneitaan, ei hän kolmessa ensimmäisessä erässä saanut pistetiliään avatuksi. Kilpailun ainoan pisteen Raak nappasi neljännessä erässään, jossa hän tuli maaliin ennen norjalaista Truls Kamhaugia.

”Kyllä ajamisen puute näkyi tänään eniten. Treeneissä tuntui ihan hyvältä. Rata oli aika haastavassa kunnossa ja järjestäjät muuttivat sitä jo harjotusten toiseen settiin. Muokkaamista jatkui vielä kisan aikanakin, kun se oli alussa niin huonossa kunnossa ja vaikeasti ajettava. Ihan hyvin onnistuin starteissa ja ajoin hyviä ekapäitä, mutta erät kokonaisuudessaan oli vaikeita. Oon vaan liian vähän ajanut nyt. Rata kun muuttui niin joutui pyörän säätöjäkin vaihtamaan aika paljon illan aikana. Kisan lopusta jäi hyvä fiilis, kun ajo rupesi viimeissä erissä sujumaan paremmin. Hyvä kokemus”, kommentoi Raak.

Kilpailu oli viimeinen EM-karsinta ennen karsintojen viimeistä vaihetta, challengea. Viimeiset paikat challengeen lunasti täydet pisteet ajanut tanskalainen Mikkel Michelsen, kotiyleisön suosikki David Bellego, iso-britannialainen Adam Ellis, saksalainen Kai Huckenbeck sekä tanskalainen Mads Hansen.

Tulokset Lamothe-Landerron 16.5. (viisi parasta jatkoon)

  1. Mikkel Michelsen, Tanska 15
  2. David Bellego, Ranska 13
  3. Adam Ellis, Iso-Britannia 12
  4. Kai Huckenbeck, Saksa 12
  5. Mads Hansen, Tanska 11
  6. Oliver Berntzon, Ruotsi 10
  7. Gregorz Zengota, Puola 10
  8. Steven Goret, Ranska 9
  9. Valentin Grobauer, Saksa 6
  10. Michele Castagna, Italia 6
  11. Daniel Klima, Tshekki 5
  12. Glenn Moi, Norja 3
  13. Sven Cerjak, Slovenia 3
  14. Mathias Tresarrieu, Ranska 2
  15. Otto Raak, Suomi 1 (0,0,0,1,0)
  16. Truls Kamhaug, Norja 1
  17. Jordan Dubernard, Ranska 1
  18. Francis Gusts, Latvia 0

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 4/2026