Reima Södermanin kipinä kilpa-autoiluun syttyi jo pikkupoikana, kun hän näki aidanraosta Jochen Rindtin, Leo Kinnusen ja muiden tähtien ajamista.

“Silloin tuli mietittyä, että kunpa joskus pääsisi itsekin ajamaan ja se polte oli todella kova”, hän muistelee.

Södermanin ensikosketus kilpa-autoiluun tapahtui missäpä muuallakaan kuin Keimolassa. 

”Olin juuri valmistunut konemestariksi ja olin hyväpalkkaisissa töissä Viking Linella. Kaikki rahat menivät, kun ostin 1978 Kari Kaksoselta Hansenin Formula Veen.”

”Kari antoi minun ensin kokeilla autoa. En tiedä, mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä kaikki juoksivat kellojen kanssa vastaan, kun tulin varikolle. Kaksonen etunenässä ilmoitti, että olin ollut yhtä nopea kuin Henkka”, Söderman muistee.

Henri ”Henkka” Toivonen oli vuoden 1977 Formula Veen Suomen mestari. Södermanille ei ikinä selvinnyt, oliko hän oikeasti ollut yhtä nopea kuin vanhempi Toivosen veljeksistä. 

”Kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen esiintymiseni minkään formulan ratissa. Pitää myös ottaa huomioon, että Kaksonen otti aikaa, ja hänhän oli kauppamies jo siihen aikaan”, Söderman naurahtaa.

Seuraavana vuonna Söderman kuului jo Formula Veessä kärkiporukkaan – niin kauan kuin pysyi radalla.

”Yleinen veikkaus varikolla olikin, että missä kaarteessa ja millä kierroksella Söderman vetää ulos. Todella lohdullista, mutta siitäkin päästiin.”

Ensimmäisen voittonsa Formula Veessä Söderman otti Artukaisissa 1980.

”Sitten täytyi siirtyä jo luokkaa ylemmäs, kun voittoja alkoi tulla ja kauhealla kiireellä nousin Super Veehen”, Söderman virnistää.

Ongelmia tullissa

Auton Söderman osti Johan Rajamäeltä Ruotsista ja heti tämän jälkeen hän lähti ulkomaille kilpailemaan.

”Menomatkalla Saksaan heitin kyytiin auton, jonka olin ostanut puhelimitse. Olimme Rajamäen kanssa niin ´hyvissä rahoissa´, että polttoaine riitti vain menomatkaan. Hockenheimiin päästiin, mutta se meni vain työntöhommiksi, sillä emme saaneet autoa käyntiin.”

Rajamäki oli vastaavasti ostanut ruotsalaiselta Kenneth Perssonilta uuden Marchin Super Veen.

”Takaisin tullessa Helsingborgissa tulli kiinnostui autosta. Tulliviranomaiset ilmoittivat, että auto on salakuljettu maahan, joten he takavarikoivat sen. Sanoin, että olen matkalla Suomeen, enkä todellakaan ole salakuljettamassa mitään, mutta he ottivat sen silti.”

Söderman ei jäänyt toimettomaksi, vaan soitti Rajamäelle.

”Rajamäki kertoi, että tulli vei hänenkin autonsa. Seuraavaksi ajoin Perssonin luo, mutta hän ei ollut kotona, sillä mies oli putkassa pidätettynä.”

”Perssonin vaimo kuitenkin sanoi, että rauhoittukaa kaikki, tämä selvitetään. Kaksi viikkoa odotin ja Artukaisten kisa lähestyi. Sitten tuli soitto tullista, että tulkaa hakemaan autot pois. Kaikki Ruotsiin tuodut Formulat oli salakuljetettuja, joten heidän oli pakko purkaa tilanne laillistamalla autot.”

Ensikosketus Englantiin

Söderman oli jo siirtynyt Formula 3:een, kun hän kävi ensimmäisen kerran Englannissa Brands Hatchissa harjoittelemassa. 

”Autoja viuhahteli ohi joka puolelta ja ajattelin, että ´ei Söderman, nyt sä ajat liian hiljaa´ja kun Forditkin meni suhahtaen ohi, mietin, että mikä tässä oikein on. Lopulta vauhti kuitenkin löytyi ja pärjäsin omasta mielestäni ihan hyvin.”

Polte kilpailukykyiseen kalustoon jäi kaivelemaan, joten asialle oli tehtävä jotakin. Hyvät yhteydet länsinaapuriin olivat jälleen tarpeen.

”Kun tulin takaisin Suomeen, ostin Ruotsista ”Nettan” Lindgrenin Formula kolmosen. Se taisi olla ensimmäinen auto, josta se buumi lähti käyntiin; sen jälkeen Koiraset, Nurmiset ja kaikki muut tulivat perässä.”

Jälleen tie vei ajamaan ympäri Eurooppaa. Söderman muistaa erään kohtaamisen Zolderissa 1982, jolloin Formula ykkösillä ei ollut mitään keskitettyjä harjoituksia, vaan Williams oli siellä Keke Rosbergin kanssa.

”Keke tahkosi niin pirusti ja kun ykköset lopettivat, kolmoset pääsivät radalle ja tahkottiin taas. Muistan, että hän pyöri siinä meidän ympärillä ja tutki. Se oli ensimmäinen tutustuminen ja kuvaaja Antti Puskala seurasi Kekeä kuin hai laivaa.”

”Puskala sanoi, että nyt menet Reima tuohon Keken viereen ja otetaan teistä kuva. Keke ei oikein innostunut, koska minulla oli mainoksia ajopuvussa. Hetken hän tarkasteli niitä ja totesi sitten, että kyllä hän voi tulla minun kanssa kuvaan”, Söderman kertoo.

Täyttä ymmärrystä Södermanin urapolulle ei Rosbergilta kuitenkaan herunut.

”Myöhemmin Keke kysyi minulta, kun olin Englannissa ajamassa ´mitä perkelettä sä Reima siellä Englannissa teet, kun sinne on Suomesta pirun pitkä matkakin?´ Hänhän oli mennyt Saksan kautta, mutta minä jotenkin innostuin siitä maasta ja sain sieltä paljon tuttavia ja ystäviä.”

Uusi haaste

Formuloista Söderman siirtyi aivan toisenlaisten laitteiden pariin, kun yhteistyö Sisun kanssa alkoi.

”Olen aina ollut sellainen, että jos jotain saan päähäni, se myös viedään loppuun asti. Täytyy olla uskoa, että sen pystyy toteuttamaan, muuten ei ole mitään järkeä lähteä yrittämään”, Söderman sanoo.

Siirtyminen pikkuformulan ratista kuorma-auton koppiin ei kuitenkaan ollut vaikea hyppäys.

”Ajoin kuorma-autoa ihan kuten formuloitakin”, Söderman vertaa.

Lähtö ratakuorma-autokuskiksi oli sekin pieni seikkailu. Södermanin tuttavat Turun UA:sta vinkkasivat, että miehen kannattaisi käydä Turun Sisun toimipisteessä. Jos Södermanille järjestyy auto, UA lupaisi järjestää kisan Artukaisissa.

”Menin sitten käymään ja myynnistä vastannut piirijohtaja Esko Hakala sanoi, että heillä on Oulussa tukkirekka, jolla ei ole käyttöä ja lisäksi auto oli etumoottorinen.”

”Hakala soitti Ouluun ja sanoi minulle, että jos haet auton tänne, he rakentavat sen. Siinä ei ollut toimitusjohtajan siunausta, vaan Hakala käytti omaa päätäntävaltaa asiassa.”

Jorma S. Jerkku oli siihen aikaan Sisun toimitusjohtajana.

”Artukaisten jälkeen oli puhetta, että olisi kova juttu, jos saataisiin Jerkku tähän mukaan. Sisun Turun johtaja oli vakaasti sitä mieltä, ettei Jerkku kuitenkaan innostu asiasta. Vastasin, että oletteko edes kysyneet häneltä.”

”Nappasin puhelimen käteen ja soitin sitten Jerkun sihteerille, että haluaisin tulla esittämään tällaisen asian. Sihteeri soitti hetken päästä takaisin, että seuraavana päivänä minulle oli varattu puoli tuntia. Minua oltiin ´varoiteltu´, että Jerkku ei kysele, eikä keskeyttele. Hän vain toteaa ´esitä asiasi´. Minä esitin asiani, jonka jälkeen hän kiitti ja minä poistuin.”

Seuraavana päivänä puhelin soi jälleen. Toimitusjohtajan sihteeri ilmoitti, että Söderman saisi tulla esittämään asiansa isommalle delegaatiolle.

”Minä sitten kerroin samat asiat; kuka hoitaa mitäkin ja otin itselleni kuskin roolin. Siltä seisomalta projekti lähti käyntiin.”

Kova kilpailija

”Ainoan EM-osakilpailun, jonka voitin ajamalla, oli Itävallassa, mutta minut hylättiin ylinopeuden takia. Seuraava kisa oli Unkarissa ja siellä katsastusmiehet huomasivat, että he olivat kalibroineet auton piirturin väärin. Katsastusmiehet myönsivät virheensä, joten aloin vaatia menetettyä ykköspaikkaani takaisin, muttei siihen koskaan suostuttu.”

Kuorma-autoilu teki Södermanista myös kovemman kilpailijan. Pääsy kolmen joukkoon ruokki itseluottamusta, joten vähempään ei ollut tyytyminen.

”Paul Ricardissa olin tippunut startissa, mutta halusin päästä palkintopallille. Nousin neljänneksi ja edelleni meni yksi engelsmanni, josta en päässyt millään ohi.” 

Kolmantena ollut englantilainen oli Reg Hopkins, joka ajoi samalla jäähyväiskisaansa.

”Ajattelin, että minun on pakko yrittää hämätä häntä jotenkin. En löytänyt iskupaikkaa, mutta viimeisellä kierroksella yritin. Se oli viimeisessä mutkassa ennen kuin tullaan pääsuoralle. Suunnitelmani oli ajattaa hänet peittämään linjaani, mutta ajaisinkin vain täysillä ja katsotaan, mitä siitä tulee.”

”Laskin sisäpuolelle jarruttamatta ja Hopkins huomasi sen liian myöhään. Hän osui minuun ja lensi niin pitkälle radalta, ettei hän ikinä tullut maaliin. Varikolla vallitsi totaalinen lynkkaustunnelma maaliintulon jälkeen.”

”Sittenhän mä vasta totaalinen konna olinkin, kun palkintojenjaon jälkeen lykkäsin pokaalin mekaanikkoni käteen ja sanoin, että vie se niin kauas, ettei kukaan ikinä löydä sitä, sillä siitä en luovu”, Söderman nauraa.

Hylkäystä ei kutenkaan tullut ja suomalainen sai pitää pokaalinsa. Vauhdikkaat sattumukset eivät kuitenkaan loppuneet tähän.

Mekaanikot hämäsivät

”Kerran Nürburgringillä halusin taas kovasti kärkeen. Lähdössä vieressäni oli yksi itävaltalainen, joka ei antanut tuumaakaan periksi, enkä antanut minäkään. Sittenhän kilkkasimme toisemme ulos ja mentiin niin pirun kauas lepikkoon. Pääsin kuitenkin jatkamaan ja olisinko ollut lopulta toinen tai kolmas.”

Södermanin auto oli kuitenkin kokenut ensimmäisessä lähdössä kovia, mutta luovuttaakaan ei sopinut.

”Maalissa pojat sanoivat, että auto harittaa puolisen metriä ja seuraava lähtö olisi tunnin päästä. Ajoin auton äkkiä pilttuuseen ja sanoin, että älkää puhuko asiasta kenellekään. Huoltomiehet olivat kuitenkin sitä mieltä, etten pääsisi radalle, koska runko oli niin pahasti vääntynyt.”

”Sanoin kavereille, että nyt tehdäänkin niin, että ruuvailette ja olette tekevinänne jotakin. He inttivät vastaan, ettei autolle voi tehdä mitään. Painotin, että olkaa vaan tekevinänne koko ajan jotakin, että hosukaa kaikenlaista, jotta pystytään hämäämään perusteellisesti.”

Lopulta Södermania tultiin huutelemaan seuraavaan lähtöön.

”Hyökkäsin nopeasti autoon, ajoin sen suoraan viivalle ja starttiin. Lähtö meni hyvin ja olin toinen. Kisan jälkeen katsastusmiehet tulivat repimään katsastustarran pois ja sanoivat, että autolla ei ajeta ennen kuin se on oikaistu. Pojat sen sitten oikaisivat yön aikana”, Söderman myhäilee.

Kuorma-autovuosiensa jälkeen Söderman hyppäsi jälleen Formula kolmosen puikkoihin. Omien aktiivivuosien jälkeen mies on luonnehdintansa mukaan ”puuhastellut tiimien kanssa ja auttanut kuljettajia”.

Tunnetuin Södermanin suojateista on ollut Valle Mäkelä. Vaikka kiireisellä eläkeläisellä onkin edelleen monta rautaa tulessa, täysin hän ei ole ajamista jättänyt. 

– Kävin vielä viime syksynä Alastarossa ajamassa Formula Fordia, päälle 70-vuotias Söderman napauttaa.