Maastoajon SM-sarja luo mielikuvan vaikeakulkuisesta ryteiköstä, jossa pelkästään eteenpäin pääseminen on työn ja tuskan takana puhumattakaan kilpailukykyisen ajan saavuttamisesta. Totuus on kuitenkin toinen.

1981 ensimmäistä kertaa virallisena maastoajon SM-sarjana järjestetyssä kilpailumuodossa on kysymyksessä sama laji kuin tänäkin vuonna ajettavassa rallisprintin Suomen mestaruussarjassa. Tosin 34 vuotta sitten kaikki kuusi osakilpailua ajettiin kesällä lähes kokonaisuudessaan sorapinnalla.

Mestaruus oli katkolla viidennessä osakilpailussa Vammalassa. Kaltsilan kylätie kovapohjaisena ja sopivan mutkaisena oli rinnastettavissa rallin erikoiskokeeseen.

- Se ei ollut mikään väkisin tehty rata, vaan erittäin hyvä maastoajoon, Kyösti Hämäläinen kiittelee.

Kovimmin mestaruudesta kamppailivat lajin tuon ajan hallitsijat Timo Mäkelä ja Hämäläinen. Alun perin Hämäläinen lähti maastoajoihin ainoastaan ajotuntumaa ylläpitääkseen ja ollakseen valmiina iskemään heti rallin ykkös-EK:lla.

- Kilpailut olivat hyvää harjoittelua risteysajoon. Muut eivät tainneet silloin niin kiinnittää tähän huomiota. Saatoin jopa olla jonkinlainen edelläkävijä. Asuessani Heinolassa – silloin en ajanut muuta kuin rallia – menin raviradalle ja tein sinne kepeillä risteyksiä. Kun katsoo filmeiltä ajoani, tyylini mennä risteyksiin oli erilainen kuin muilla. En tehnyt Erkki Pitkäsen tyyliin vastaheittoja, vaan aina luikahdin keula edellä risteykseen. Se toimi ja kyllähän mä aika raa´asti luotin etupyörien pitoon, Hämäläinen kuvailee.

Vaan ei Hämäläinen kauaa pystynyt maastoajoihin pelkästään treenimielessä osallistumaan. Menestyminen kakkoslajissakin alkoi kiinnostaa.

- Nälkä kasvoi syödessä, hän virnistää.

”Väärä” ajotyyli

On hämmästyttävää, että Hämäläinen jäi lukuisista voitoistaan huolimatta poikkeavine ajotyyleineen omalla aikakaudellaan yksinäiseksi sudeksi. Muut luottivat itsepintaisesti pitkiin luistoihin ja näyttäviin vastaheittoihin. Toki keula edellä ajaminen vaati kuljettajalta tavallista suurempaa itseluottamusta, kun auto ei ollutkaan valmiiksi johonkin suuntaan käännettynä.

- Mutta omega tykkäsi. Olin muutaman kerran UA-liiton koulutustilaisuuksissa. Sielläkin korostin, että älkää heittäkö autoa, Hämäläinen painottaa.

Ilmeettömän ajotyylinsä lisäksi Hämäläinen tunnettiin myös tavastaan ajaa mahdollisimman isolla vaihteella.

- Sain vuonna 1977 nelosryhmän BDA:n ajettavakseni ennen Suurajoja järjestettyyn Sveitsin (Hyvinkää) ralliin. Kartanlukijanani oli Timo Putkonen. Ensimmäinen pätkä oli ajettu, kun hän totesi maalilampun ja kelloauton välissä ”kyllä tätä autoa saa huudattaakin”, Hämäläinen muistelee.

Lukuisten huippukuljettajien kyydissä ollut Putkonen mykistyikin täydellisesti, kun AT:n henkilöstö onnitteli Hämäläistä pohja-ajasta. 3,63 km:n avauspätkällä Hämäläinen oli neljä sekuntia nopeampi kuin Timo Mäkinen, Ulf Grönholm ja Markku Alén. Ari Vatanen hävisi viisi sekuntia. Tämän jälkeen Hämäläinen sai ajaa kierroskoneista BDA:takin mielensä mukaisesti turhia vinguttamatta.

- Tunsin, että auto möyri isollakin vaihteella eteenpäin. Samalla sain pitää kaksi kättä ratilla. Mä ajoin sitä kuin aikaisempiakin autojani. En käsitellyt autoja raa´asti, joten eipä minulta sitten mennytkään moottoreita tai laatikoita, Hämäläinen perustelee.

Hyvää kenraaliharjoitusta seurasi sitten vieläkin loisteliaampi ”ensi-ilta”, kun Hämäläinen kukisti maailmantähdet Suurajoissa.

- Niin harvalla suomalaisella on mahdollisuus ajaa voitosta Jyväskylässä, kun menestyäkseen on tarvinnut kunnon tehdasauton. Muuten ei ole mitään toivoakaan. Suomessa on kaksi kisaa, joita nuorten jullien ei kannattaisi ajaa; Tunturiralli ja Jyväskylä. Etenkään ”Suurajoja” yksityisen ei kannata ajaa, sillä samalla rahalla ajaa koko SM-sarjan. Mutta onhan ajaminen sellaista huumetta, ei sille voi mitään, hän analysoi. 

Voitto jäi Hämäläisen ainoaksi MM-tasolla. Hämäläinen osallistui 1977 myös RAC-ralliin, jossa hän sijoittui ensikertalaisena hienosti kuudenneksi. Voittovuotensa jälkeen hän ajoi Jyväskylässä tehtaan Fordin lisäksi myös Mitsubishin ja Ladan tehdasralliautoilla. 

- En panisi Jyväskylän voittoani millään lailla ykköseksi saavutuksistani; olihan mulla hyvä au-to. Yhtä tiukalla ovat olleet Riihimäen kuin Suurajojenkin voitot. Lopultahan Suurajojen voitto tuli ”helpolla”, kun Alén osui kiveen. Olinhan mä tosin jo sitä ennen Kokkosenlahden EK:lla noussut kärkeen, hän vertailee.

Suomen MM-rallin voitto nosti Hämäläisen kansainvälistä arvostusta, sillä hän ajoi kisan ”ilman nuotteja”. Nyt Hämäläinen pohtii sankarimaiset mittasuhteet saaneen nuotittamattomuutensa syitä.

- Osasyy oli varmaan siinä, etten osannut tehdä kunnon nuotteja, kun kartturini vaihtuivat koko ajan. Kenenkään kanssa ei syntynyt toimivaa nuottisuhdetta. Olihan meillä Martti Tiukkasen kanssa sellaiset talonpoikaisnuotit joillekin pätkille, mutta ei suinkaan jokaiselle. Ainoastaan sellaisille pahoille pätkille, joita en millään oppinut. Muuten ajoin aivan silmällä. Sitten oli sellaisiakin pikataipaleita, joita ei edes kannattanut nuotittaa, kun koko ajan mentiin vain pienillä vaihteilla, Hämäläinen paljastaa.

Mestaruus tavoitteena 

Maastoajojen SM-kullan ratkaisutilanteessa Mäkelä ja Hämäläinen eivät jättäneet mitään sattuman varaan, vaan kumpikin haki mestaruutta kahdella autolla. Mäkelä osallistui maastoajoihin rakennetulla Sunbeam Stilettollaan sekä ralleissa käyttämällään Talbot Lotuksellaan. Hämäläinen luotti Ford Escorteihin, kun hän kilpaili niin 1+- kuin viitosryhmässäkin välikori-mallisillaan.

- Nylkytin kisoihin aina kahta autoa, jotta ajotuntumani olisi säilynyt. Saihan siinä samalla koko suku olla matkassa, jotta olisin saanut autot kilpailupaikalle, Hämäläinen toteaa tuplaosallistumisistaan.

Autosta toiseen siirtyminen ”lennossa” ei tuottanut ongelmia.

- Kun ne olivat kuitenkin Escorteja, kahdella autolla samanaikaisesti kilpaileminen ei hämännyt, hän korostaa.

Vammalan osakilpailuun AKK täsmensi sarjasääntöjä. Kahdella autolla osallistuneet voisivat laskea pisteisiin ainoastaan nopeamman suorituksensa. Poikkeuksellisesti kesken kautta tehdyllä sääntötarkennuksella haluttiin eliminoida mahdollisuus, että joku varmistaisikin kaksi mitalia yhdestä sarjasta.

Ensimmäisellä kierroksella Hämäläinen ajoi tehokkaammalla Escortillaan uuden rataennätyksen, jota Mäkelä hetkeä myöhemmin paransi. Ykkösryhmäläisellään Hämäläinen ei pystynyt aivan samanlaiseen vauhtiin, vaan oli avauskierroksen jälkeen toisena Juha Kankkusen oltua luokan nopein.

Mäkelä isännöi yleiskilpailun kuumimmassa kärjessä kahta sijaa; hän oli Stilettolla johdossa ja Talbotilla kolmantena välissään Hämäläinen.

Syy paljastui tallissa

Kun tuolloin paremmuus määräytyi kahden kierroksen yhteenlaskettujen aikojen perusteella, toisella kierroksella kummankin mestarikandidaatin oli onnistuttava täydellisesti. Viitosryhmässä Hämäläinen hävisi BDA-Escortillaan runsaan sekunnin Mäkelän Stilettolle sijoittuen yleiskilpailussa toiseksi. Tämä järjestys varmisti Mäkelälle SM-kullan. Hämäläinen sijoittui sar-jassa hopealle.

1+-ryhmässä Hämäläiselle tapahtuikin sitten jotakin poikkeuksellista. Erittäin varmana ja lähes virheettömänä kuljettaja pidetty ”Hämy” kaatoi Escortinsa radan perinteisessä ”kaalipai-kassa”, oikealle taittavassa 90-ylämäkimutkassa, jossa sisäkaarteessa peruskallio heikensi liian tiukan ajolinjan valinneiden tasapainoa. Kaato oli kevyt, mutta se riitti pudottamaan Hä-mäläisen tällä autolla lopputuloksista.

- Olen monta kertaa miettinyt tätä kaatoa. Tietenkin mulla oli liian kova vauhti, mutta syytä oli myös tasauspyörästön lukossa. Sitä ei oltu testattu pitkään aikaan ja toisella kierroksella lukko petti. Auto kaatui sen vuoksi, kun vain toinen takapyörä, ilmaan noussut, veti. Lukon piikkiin kaato meni, vaikka tietenkinhän minä autoa ajoin. Jos alimmainen pyörä olisi vetänyt, auto olisi mennyt kahdelle pyörälle noustuaankin normaalisti eteenpäin ja sitten oiennut siitä, hän sanoo.

Lukon toimimattomuus yllätti Hämäläisen täydellisesti. Syy ja seuraus varmistuivat vasta kisan jälkeen.

- Otimme lukon auki pajalla ja siellä syy selvisi, Hämäläinen toteaa.

Vammalan kaato, joka oli Escortille varsin hellä, oli harvoja Hämäläisen uralle sattuneita suurempia ajovirheitä. Kovimmaksi kaadokseen hän mainitsee Ruotsin KAK-rallissa sattuneen tilanteen.

- Rengas lämpeni ja sen vuoksi se lähti auton alta. Sitten auto alkoi pyöriä. Helinä tuntui ikui-suudelta. Aina, kun auto jymähti maahan, tunsin olevani vielä tajuissani, hän kuvailee.

Pitkään Fordilla

Escorteja Hämäläisen kotimaisella uralla seurasivat Sierrat. Tosin oli hilkulla, ettei lajin nelivetoistuessa Hämäläisestäkin olisi tullut Audi-kuljettaja.

- Mulla oli sellainen Audi 80:n hylsy jo hommattuna. En kuitenkaan sitten koskaan ajanut sillä kilpaa – en tiedä olisiko pitänyt, hän vakavoituu.

Aktiiviuransa jälkeen Kyösti Hämäläinen palasi ralleihin 1999. Virittäjävirtuoosi Ali Haimakainen sai houkuteltua hänet ykköskuljettajakseen Historic Rally Trophyyn. Haimakainen rakensi heille Ford Cortinan.

- Lupauduin ensin ajamaan vain yhden rallin. Jos kaverit olisivat ajaneet renkaanjäljet selkäämme, olisimme poistuneet takaoven kautta tekemättä osallistumisestamme sen enempää numeroa, Hämäläinen taustoittaa.

Pelko oman suorituskyvyn riittämättömyydestä osoittautui turhaksi, sillä Hämäläisen vauhti oli edelleenkin tallella. Hän voitti luokkansa ensimmäisessä HRT-sarjan osakilpailussa.

- Sitten jatkoimme seuraaviin kisoihin. Aloitimme GT Cortinalla ja sitten kesäksi valmistui Lo-tus, Hämäläinen muistelee.

Sarjamestaruus oli panoksena kauden viimeisessä osakilpailussa, jossa Cortinan etupyörät vinksahtivat väärään asentoon. Huolto parsi auton ajokuntoiseksi, mutta pieni epäilys taisi jäädä Haimakaisen takaraivoon.

- Ali totesi ”Jos on Köpi sellainen hyppy ja huomaat sen, vaikka sipaiset jarrua”. No, mä sipaisin jarrua ja voitimme Cupin, Hämäläinen naurahtaa.

Mestaruuden varmistettuaan Hämäläinen päätti lopullisesti lyödä ajohanskansa naulaan. Tämän jälkeen hän on keskittynyt golfiin. Senioreissa Hämäläinen on voittanut kolme Suomen mestaruutta ja ollut yhdeksän kertaa golfin EM-joukkueessa varmistamassa Suomelle hopeaa ja pronssia. Parhaimmillaan Hämäläisen tasoitus on ollut 4.

- Rallilla ja golfilla ei ole muuta yhteistä kuin kilpailuvietti; samanlaista huumetta ne ovat. Rallia piti harjoitella paljon, mutta golfia vieläkin enemmän. Golfiin lähdetään eri asenteella kuin rallissa; golfissa pitää olla rauhallinen, eikä kentällä voi olla itselleen kiukkuinen, Hämäläinen pohtii nykyisen ykköslajinsa haasteita.