Hyppää pääsisältöön
Kuva
Sebastien Ogier (Red Bull)

Toyotalla ei tallimääräyksiä – Sami Pajari söi Kalle Rovanperän MM-pisteitä

Teksti
Kuvat
14.9.2025

Sebastien Ogier voitti Chilen MM-rallin. MM-sarjaa johtanut Elfyn Evans oli toinen, Kalle Rovanperä vasta kuudes. Nyt Ogier nousi MM-sarjan kärkeen.

Toyota olisi voinut taktikoida ja määrätä viidenneksi sijoittuneen Sami Pajarin hidastamaan sunnuntaina, jollin Rovanperä olisi saanut kolme MM-pistettä enemmän kokonaiskilpailusta ja Power Stagelta. Niin ei kuitenkaan tehty.

Kalle Rovanperä menetti toki mahdollisuutensa voittotaisteluun jo perjantain rengasrikkoon.

- Aika huono tulos ja paljon pisteitä hukattiin. Ei voi olla tyytyväinen, Rovanperä sanoi. 

Yhden pohja-ajan kilpailussa ajanut Pajari oli sen sijaan tyytyväinen viikonloppuunsa.

- Yritin kaikkeni. Ihan hyvä vauhti oli koko viikonlopun. On mukava huomata, että pystymme taistelemaan ketä tahansa vastaan. 

Ogier nappasi kilpailusta täydet 35 pistettä ja siirtyi MM-sarjan kärkipaikalle. Rovanperän saldo viikonlopusta oli vain 12 pistettä.

- Tämä oli ansaittu voitto. Paraguayssa menetimme pisteitä sateen takia. Pitää olla erittäin tyytyväinen ja odotan innolla seuraavia asfalttikisoja, Ogier sanoi.

WRC1 lopputulokset:

1. Sebastien Ogier Toyota 

2. Elfyn Evans Toyota +11,0

3. Adrien Fourmaux Hyundai +46.5

4. Thierry Neuville Hyundai +59,0

5. Sami Pajari Toyota +1,03,4

6. Kalle Rovanperä Toyota +1.35,7

7. Takamoto Katsuta Toyota +2.14,0

MM-pistetilanne 11/14:

1. Sebastien Ogier Toyota 224 

2. Elfyn Evans Toyota 222

3. Kalle Rovanperä Toyota 203

4. Ott Tänak Hyundai 181

5. Thierry Neuville Hyundai 166

6. Takamoto Katsuta Toyota 94

7. Adrien Fourmaux Hyundai 86

6. Sami Pajari Toyota 70

 

 

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 8/2025