Lauri Joona suuntaa katseen Suomen MM-ralliin nousujohteisen Viron-kisan jälkeen
Viron MM-ralli ajettiin päätökseen sunnuntaina. Lauri Joonalle ja Antti Linnakedolle Tarton ympäristössä ajettu kisa oli kauden toinen MM-startti. Virossa kisaviikonlopun aikataulu oli normaalia tiiviimpi, kun koko kisa vietiin läpi 50 tunnissa.
TGS Motorsport -tiimissä Škoda Fabia RS Rally2 -autolla kilpaileva kaksikko lähti kisaan hyvin valmistautuneena. Jo etukäteen oli tiedossa WRC2-luokan kova taso, ja sitä se todellakin oli! Erot olivat todella pienet, ja jo muutama sekunti saattoi nostaa tai laskea sijoitusta tulosluettelossa monta sijaa. Joonan ja Linnakedon kilpailu ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, ja perjantain erikoiskokeiden jälkeen kaksikko löytyi sijalta 12.
"Perjantai oli vaihteleva. Osa pätkistä sopi meille paremmin, osa taas ei. Taso on vaan tosi kova ja erot ovat pienet. Totta kai haluaisin, että meillä olisi vauhtia enemmän, mutta huomenna lähdetään uudella sykkeellä", kertoi Joona perjantai-iltana.
Joonan meno parani kisan edetessä. Lauantaina hän ajoi lähes virheettömästi, mutta auton pidon kanssa oli hieman haasteita. Myös toiseen kertaan ajettavien erikoiskokeiden tiet menivät varsin huonoon kuntoon. Päivän aikana Joona onnistui nostamaan sijoitustaan neljä sijaa, joten ennen päätöspäivää sastamalalaisen nimi löytyi tuloksista kahdeksannelta riviltä.
Viron MM-rallin WRC2-luokka oli lopulta todellinen Suomi–Viro-maaottelu. Kisan voittoon ajoi Viron Robert Virves, ja kolme seuraavaa sijoitusta meni suomalaiskuskeille. Joonan ja Linnakedon sijoitus nousi sunnuntaina vielä yhdellä, ja he sijoittuivat lopulta WRC2-luokassa seitsemänneksi.
"Oli vähän hankala kisa. Ajo tuntui ihan hyvältä, mutta kello ei aina tykännyt menosta. Ja tuntui, että auton perä liiteli kovavauhtisilla osuuksilla, mikä sitten näkyi kellossa. Nautittiin kuitenkin siitä, että pääsi hyppimään legendaarisille baanoille. Ja kovaa kisaa saatiin ajaa, vaikka ei ihan kärkisijoituksista kisattukaan", kertoi Joona kisan jälkeen.
Lauri Joonan ja Antti Linnakedon seuraava MM-ralli on vajaan kahden viikon päästä ajettava kotikisa Secto Rally Finland.
"Nyt katseet kohti Suomen MM-rallia. Se on kauden kohokohta, ja tulostavoitteet ovat korkealla. Ennen kisaviikkoa tehdään kuitenkin vielä paljon töitä, niin että kalusto ja miehistö ovat varmasti täydessä iskussa Jyväskylässä."
Lopputulokset: Viron MM-ralli, WRC2
- Robert Virves (EST), Škoda Fabia RS Rally2, 2.39.49,6
- Teemu Suninen, Toyota GR Yaris Rally2, +7,6
- Roope Korhonen, Toyota GR Yaris Rally2, +8,8
- Emil Lindholm, Škoda Fabia RS Rally2, +51,3
- Mille Johansson (SWE), Škoda Fabia RS Rally2, +1.48.04
- Patrick Enok (EST), Škoda Fabia RS Rally2, +2.02,4
- Lauri Joona – Antti Linnaketo, Škoda Fabia RS Rally2, +2.11,5
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.