
Kalle Rovanperä lähestyy ja Elfyn Evans tuskastuu: ”Ajamiseni on ala-arvoista, en vain pääse soralla vauhtiin”
Elfyn Evansin piste-ero rallin MM-sarjassa on kaventunut kahdessa edellisessä kilpailussa Kalle Rovanperään 27 pisteellä. Kanarialla suomalainen kuroi eroa kiinni 14 pistettä, Portugalissa 13.
Nyt eroa on 30 pistettä, mikä tarkoittaa teoriassa sitä, että Evans voisi nollakisalla menettää kärkipaikkansa reilun viikon päästä ajettavassa Sardinian rallissa. Siellä hän on MM-sarjan kärkimiehenä jälleen tienauraajan roolissa, mikä on etenkin Sardiniassa todella hankala paikka. Kesäkuun lopussa Kreikan Akropolis-rallissa tilanne ei ole käytännössä yhtään parempi.
Evansin ajo Portugalissa oli sikäli huolestuttavaa hänen kannaltaan, ettei walesilainen pystynyt edes lauantaina ohittamaan peräkkäiseltä lähtöpaikalta lähtenyttä tallikaveria Sami Pajaria. Pikemminkin hän jäi suomalaisesta 10 sekuntia lisää.
- Ajamiseni oli ala-arvoista, todella paljon alle odotuksien. Tilanne on ihan sama kuin viime vuonna, emme vain pääse vauhtiin näillä kuivilla sorakisoilla, Evans kertoi DirtFishille.
Tilanne on hänelle sikäli kehno, että kuivaa soraa on todellakin luvassa niin Sardiniassa kuin Kreikassakin. Todennäköisesti sen jälkeen myös Virossa ja Suomessa, vaikka ne ovatkin profiililtaan erilaisia sorakisoja. Ja niiden jälkeen edessä ovat Paraguayn ja Chilen sorat, jotka voivat nekin olla kuivia kuin beduiinin sandaalit.
- En vain löydä vauhtia, enkä tiedä miksi. On aika tuskallista katsella, kun kello käy. Olihan se ihan katastrofaalista, ettemme pysyneet Pajarin vauhdissa edes tasaisilta lähtöpaikoilta lauantaina. Syy on toki minun, minähän siellä ratin takana olen, Evans sanoi.
Evansin tilannetta hankaloittaa se, ettei hänellä - kuten ei muillakaan Toyotan kuljettajilla - ole enää testipäivää ennen Sardiniaa.
- On vain pakko yrittää sopeuttaa siellä ajamista olosuhteiden mukaan. Ja saada säätöjen kautta renkaat toimimaan paremmin. Jollakin konstilla pitää yrittää päästä irti tästä fiiliksestä, mikä autossa Portugalissa oli.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.