
Joko olisi Elfyn Evansin vuoro voittaa maailmanmestaruus?
Toyotan Elfyn Evans on parin viikon päästä ajettavassa Keski-Euroopan rallissa vasta kolmatta kertaa tällä kaudella tilanteessa, kun hän ei lähde ensimmäisenä autona reitille.
Paradoksi on se, että siellä hän haluaisi olla reitillä ensimmäisenä, toisin kuin soraralleissa. Sebastien Ogier ja Kalle Rovanperä ovat päässeet nauttimaan kauden aikana usein paremmista lähtöpaikoista. Ogier onkin noussut nyt kahden pisteen erolla MM-sarjan kärkeen.
36-vuotias Evans hakee yhä uransa ensimmäistä maailmanmestaruutta, kakkonen hän on ollut peräti viidesti.
Riippuu toki hiukan olosuhteista, mutta oletettavasti Ogier ei tule kärsimään lähtöpaikastaan.
- Tosi paljon riippuu olosuhteista. Jos ei ole todella märkää ja mutaista, ei kärkipään lähtijöille pitäisi olla mitään haittaa. Odotan kyllä tosi paljon näiltä asfalttikisoilta. Olen pärjännyt näissä aiemminkin hyvin, Evans sanoo DirtFishille.
Viime vuonna Evans oli Keski-Euroopassa kakkonen, Japanin asfalttikisan hän on voittanut kahdesti peräkkäin.
Haaste on toki kova, sillä Ogier on huippuiskussa. Hän on voittanut viisi kahdeksasta ajamastaan kilpailusta ja ollut jokaisessa palkintopallilla. Mikään ennusmerkki ei puhu sen puolesta, että ranskalaismestarin tahti olisi hiipumassa.
Koronan runtelemalla tynkäkaudella 2020 Evans menetti mestaruuden päätösrallissa Monzassa juuri Ogierille. Se ei kuitenkaan walesilaisen mieltä enää paina.
- Ei kukaan tiedä, mitä tulee tapahtumaan jäljellä olevissa kilpailuissa. Itse tiedän vain sen, että tulen antamaan kaikkeni. Lopputulos on sitten se, mikä se on, Evans sanoo realistisesti.
Keski-Euroopan ja Japanin jälkeen kausi päättyy Saudi-Arabian aavikon sorakisassa marraskuun viimeisenä viikonloppuna.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.