
Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen joutuivat keskeyttämään Chilen MM-rallin lauantain viimeisellä EK:lla – “Tämä on ollut meille tallin sisällä ongelma”
Toksport WRT:n Škoda Fabia RS Rally2:lla kilpailevat Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen keskeyttivät Chilen MM-rallin lauantain viimeisellä EK:lla jäähdyttäjärikon takia. Keskeytyshetkellä kaksikko ajoi WRC2-luokassa neljännellä sijalla. Kaksikko jatkaa rallia tänään sunnuntaina.
- Jouduimme keskeyttämään rallin lauantain osalta sen viimeisellä EK:lla jäähdyttäjärikon takia. Harmittava juttu. Se palkintopallitaistelu vähän karkasi meiltä. Iltapäivällä pysyimme huomattavasti paremmin vauhdissa mukana, kun aamupäivän erikoiskokeilla.
Lindholm kertoo, että lauantain ensimmäiset erikoiskokeet olivat heille todella vaikeita.
- Jouduimme tekemään niille nuotit aika sankassa sumussa, ja ne eivät olleet sen tasoisia, että niiden avulla olisi voinut huoletta ajaa samaa vauhtia kilpaa niiden kanssa, jotka olivat jo viime vuonna ajamassa täällä rallia.
- Meillä oli iltapäivällä pieniä murheita, mutta vauhtimme oli parempaa ja suunnilleen siellä, missä sen pitikin olla. Mutta. Päivän toiseksi viimeisen EK:n lopussa jäähdyttäjä rupesi vuotamaan. Meillä oli tiukka, lyhyt siirtymäosuus päivän viimeiselle EK:lle, ja emme ehtineet laittaa jäähdyttäjää kuin kemiallista metallia, jonka toivoimme riittävän pitämään vedet sen sisällä.
- Tämä on ollut meille tallin sisällä ongelma. Mm. Gus Greensmith keskeytti eilen saman vian takia. Jäähdyttäjästä sellainen alumiinikiinnike pääsee repeämään, ja vedet poistuvat sen kautta ulos. Kysymys on alihankkijan toimittamasta yhdestä erästä jäähdyttimiä, jotka näköjään eivät kestä.
Lindholm ja Hämäläinen eivät pystyneet lyhyellä siirtymäosuudella paikkaamaan jäähdyttäjää kunnolla vaan se jatkoi päivän viimeisellä EK:lla vuotamistaan.
- Lopulta oli pakko pysähtyä ja jättää ralli kesken, jotta emme olisi hajottaneet automme moottoria. Huollossa jäähdyttäjä vaihdettiin uuteen ja tänään jatketaan. Edessämme on vielä hienoja, mutta hitaanpuoleisia teitä, Lindholm summaa.
Ralli huipentuu tänään klo 14:23 käynnistyvään kilpailupäivään, jonka ohjelmassa on kaksi kahdesti ajettavaan erikoiskoetta Laraquete (EK13/15, 18,62 km) ja BioBío (EK14/16, 8,78 km), joista viimeksi mainittu on toisella ajokerralla rallin klo 19:15 Suomen aikaa päättävä Power Stage.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.