Kahden sodan veteraani kehui Mika Häkkistä
| ! | 8.11.1992 Adelaide, Australia |
Leland ”Lee” Gaug oli rengasvalmistaja Goodyearin kilpailupäällikkö 12 vuotta. Hän oli suorapuheinen ja F1-piireissä pidetty amerikkalainen.
Gaug oli toisessa maailmansodassa ja Korean sodassa Yhdysvaltain merivoimien hävittäjälentäjä, ja ehkä hänen taustansa antoi hieman perspektiiviä sanomisiin ja tekemisiin. 22 vuoden sotilaslentäjäuran jälkeen majuri Gaug siirtyi töihin Goodyearille, josta jäi eläkkeelle 1992 Australian GP:ssä 68-vuotiaana. Hän antoi samaisena kisaviikonloppuna haastattelun, jossa ruoti rankasti F1-kuljettajia.
– F1-maailma muuttaa ihmiset. He (kuskit) ovat hemmoteltuja ja ylipalkattuja kakaroita, jotka eivät osaa käyttäytyä. He ovat hyviä kuljettajia, mutta ihmisinä he eivät ole niin hyviä kuin heidän pitäisi olla, Gaug sivalsi.
Sotaveteraani kuitenkin kehui muutamaa nuorta F1-kuljettajaa, jotka hänen mielestään osasivat käyttäytyä ja jotka yrittivät parhaansa myös radan ulkopuolella. Saksalaiset Michael Schumacher ja Karl Wendlinger saivat Gaugilta synninpäästön. Kolmas hyväkäytöksinen nuori mies oli muuan Mika Häkkinen.
– Kyllähän maailmanmestari voi käyttäytyä melkein miten vain. Mutta jos sä oot – et nyt junnu – mutta siinä vaiheessa, että vasta kasvatat mainettasi, niin et sä voi välittömästi kisan jälkeen sanoa bye, bye ja hypätä lentsikkaan, Häkkinen kommentoi aihetta City-lehdelle tammikuussa 1993.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.