Ralliautosta puhuttaessa mieleen tulee kenties Mitsubishi Lancer, Toyota Yaris, tai Ford Focus, rata-autosta taas Porsche. Mutta joskus muottia rikotaan kummallisin tavoin, vaihtelevalla menestyksellä. Seuraavaksi Vauhdin Maailma listaakin viisi autoa, joiden et tiennyt kilpailleen radoilla tai pikataipaleilla. 

Kuva

5. Volvo 850

Ruotsalainen perhefarkku on ensisijaisesti lasten kuljettamiseen kotoa kouluun mahdollisimman turvallisesti – tai ainakin tämän mielikuvahaasteen Volvo tunnisti Isossa-Britanniassa 1990-luvun alussa. Ratkaisun ongelmaan tarjosi huimassa kasvussa ollut BTCC-vakioautosarja sekä Jaguarin tehtaan prototyyppiohjelmaa pyörittänyt Tom Walkinshaw Racing. 

Projektille pohjaksi otettiin normaali farmarikorinen Volvo 850 sen pitkän kattolinjan vuoksi, joka tuotti enemmän downforcea kuin neliovinen versio. Vuonna 1994 sarjassa kilpaillut 850 pärjäsi verrattain hyvin uuden tiimin ottaessa ruutulipun vastaan parhaimmillaan viidentenä. Voimanlähteenä toimi kaksilitrainen viisisylinterinen moottori, joka tuotti liki 300 hevosvoimaa sekä kilpailijoista selkeästi erottuvan äänimaailman. 

Volvo 850 farmarin taru BTCC-sarjassa oli kuitenkin lyhytikäinen, sillä sääntömuutokset autojen aerodynamiikkaan tekivät farmarimallisista autoista haastavia kilpailukyvyn ylläpitämisen suhteen, ja vuonna 1995 TWR ja Volvo kilpailivatkin sedan-mallin autolla ollen valmistajien pisteissä kolmansia. 

Kuva

4. Alpina B6

Saksalainen automerkki Alpina tunnetaan viritetyistä, Grand Touring -tyyppisistä autoistaan, joiden luovutusyksilöinä toimivat BMW:t. 2010-luvun alussa GT3-boomin käynnistyessä Alpina kuitenkin toi omakehitteisen B6 GT3:n radalle. Samaan aikaan BMW kilpaili Z4:llä, jolloin radalla nähtiin muutaman vuoden ajan kaksi eri BMW-mallia vastakkain; kaksipaikkainen, ketterä roadster, sekä kookas, väkivahva edustusauto. 

Siinä missä BMW päätti tehdä Z4:tä ohjelmansa tähden, perusti Alpina auton 6-sarjalaiseen. Moottoriksi valikoitui 4,4-litrainen vapaasti hengittävä V8, joka tuotti 530 hevosvoimaa. Vaa’at puolestaan pysähtyivät lukemaan 1 320 kiloa. 

Vuodesta 2009 alkaen Alpina myi kilpureitaan asiakastiimeille, ja avauskauden aikana Alpina näki palkintokorokkeen kerran kauden päätöslähdössä. Tiimien mestaruussarjassa tulokseksi jäi 7. sija. Kaudella 2010 Alpinaa ei nähty kuin neljässä ensimmäisessä osakilpailussa. Auton joutsenlauluksi jäi vuoden 2011 ADAT GT Masters -sarjan mestaruus. 

Kuva

3. Kia Sportage

Moni maasturi tunnetaan pikataipaleilta – erityisesti aavikko- ja kestävyysralleissa. Mitsubishin Pajero ja Volkswagenin Touareq tulevat ensimmäisinä mieleen, mutta osansa sai myös ensimmäisen sukupolven Kia Sportage. Tehtaan tukema tiimi ei lähtenyt helpoimmalla kilpailulla liikkeelle; suuntana oli Pariisi ja määränpäänä Senegal. 

Vuoden 1993 kilpailussa lähtöviivalle ilmestyi kaksi Sportagea. Vakioautoluokassa kilpailleita autoja ei rakennettu kovinkaan paljoa, ja muun muassa voimasiirto sekä moottori olivat liki vakiokunnossa. 

Altavastaajana Sportage ylitti odotukset selvittäen 8 000 kilometrin pituisen reitin ja saavuttaen Dakarin kaupungin. Sama auto jäi myös historiankirjoihin olemalla ensimmäinen auto, joka selvitti sekä Pariisi-Dakarin että Baja 1000 -kilpailun kaksi vuotta myöhemmin. 

Kuva

2. Peugeot 806

Minibussilla yhteen rankimmista kestävyyskilpailuista – kuulostaa luonnolliselta eikö? 

Näin ajatteli muuan belgialaiskuljettaja Pascal Witmeur, joka lähestyi villillä idealla Kronos Racingiä. Näin alkoi minibussin riisunta ja uudelleenrakennus kilpakäyttöön. Myllyksi valittiin yhdistelmä 406 Super Touringin moottoria sekä 306 Kit Carin moottoria, ja useimmat muut komponentit, muun muassa alustassa, olivat 405 Super Touringista. 

Toimitsijat olivat skeptisiä autoa kohtaan, eivätkä meinanneet päästää autoa mukaan vedoten korkeaan painopisteeseen. Kunnioitusta herättävän kokoinen auto kuitenkin hyväksyttiin vuoden 1995 Span 24 tunnin ajoihin. Kunnioitusta herätti myös aika-ajojen tulos; auto oli 12. nopein 47 auton joukosta! 

Erinomainen aika-ajomenestys ei kuitenkaan kääntynyt onnekkaaksi kilpailuksi. Ongelmat jarrujen, tasauspyörästön, sekä moottorin kanssa pitivät tiimin poissa hyviltä sijoilta, ja viimeisimmän antautuminen johti lopulta keskeytykseen.  

Kuva

1. Toyota Prius

Ennen rallin, formuloiden, ja prototyyppiautojen sähköistymistä ja siirtymistä hybrideihin nähtiin bensiiniä pihistelevät pikkukipot tylsinä. Populaarikulttuurissa tylsien hybridien synonyymiksi nousi fiksu, kehittynyt, mutta auttamattoman tylsä Toyota Prius. Tämän mielikuvan apr Racing ja Toyota halusivat yhdessä muuttaa. Ja mikäs olisikaan parempi tapa muuttaa se kuin lähteä kisaamaan Japanin suurimpaan Super GT -ratasarjaan. 

Piskuinen nelisylinterinen moottori sai kuitenkin väistyä, samoin kuin Priuksen takapenkit. Tilalle asetettiin 3,4-litrainen Toyotan V8. Mistään täysin katuautosta poikkeavasta tekniikasta ei kuitenkaan ollut kyse, sillä kasikoneen kylkeen liitettiin Toyotan kattavasta osalaatikosta kasattu hybridijärjestelmä. Siviiliautoista tutut osat kasattiin mallistosta seuraavasti: sähkömoottori paikallisesta Yariksesta, litiumioniakku suuremmasta Prius Alphasta, ja moottorinohjausyksikkö Camrystä. Akusto asetettiin matkustajan istuimen paikalle. Myöhemmin vuonna 2016 hybridiyksikköä päivitettiin superkapasitaattoriin, joka sai inspiraationsa yhtiön Le Mans -kilpureista. 

Vaikkei Prius koskaan voittanutkaan mestaruutta, keräsi se kasan palkintokorokesijoituksia ollen Japanin ensimmäinen voitokas hybridi Fuji 500 kilometrin voiton jälkeen vuonna 2013. Sarjasääntöjen muutos etumoottoriseksi kuitenkin vähensi auton kilpailukykyä, ja GT3-asiakasautojen tulva sarjaan oli lopulta viimeinen naula Priuksen arkkuun.