Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ari Vatanen osallistui Suomen MM-ralliin ensimmäisen kerran 1974. Kuva: Marko Mäkinen.
Ari Vatanen osallistui Suomen MM-ralliin ensimmäisen kerran 1974. Kuva: Marko Mäkinen.

Ari Vataselle Jyväskylän Suurajot oli ehdottomasti ylitse muiden – Jopa kartturi piti vaientaa: ”Älä lue nuotteja ja ole ihan hiljaa”

24.12.2025

Ari Vatanen kertoo, että autourheilua seuranneelle maalaispojalle Jyväskylän Suurajot oli se kilpailu, joka oli ehdottomasti ylitse muiden. 

- Kun itse osallistuin ensimmäisen kerran Alf Krogellin kanssa Suurajoihin A-mallin Opel Asconalla vuonna 1974, niin sain oikein nipistää itseäni, että olenko minä todella itse ajamassa Suurajoissa. 

- Kisa lähti hyvin liikkeelle. Olimme ajamassa jo isoa yllätystä, koska ensimmäisen yön jälkeen ajoimme heti Björn Waldegårdin tehdas-Asconan perässä, mutta se ralli päättyi valitettavasti Koirakiven erikoiskokeelle Mäntyharjulla vetoakselin katkeamiseen.

Vatasen mukaan huvittavinta koko reissussa oli se, kun he saapuivat Krogellin kanssa rallin tärkeimmälle erikoiskokeelle Kokkosenlahteen niin Vatanen totesi kartturilleen, että ”tämä pätkä on nyt niin tärkeä, että älä lue nuotteja ja ole ihan hiljaa, koska minun pitää keskittyä tosissani ajamiseen. Nyt pitää ajaa kovaa”, Vatanen nauroi.

Erikoiskokeella Krogell seurasi hiljaa nuottejaan, ja todennäköisesti oman itsesuojeluvaistonsa herättämänä hän totesi ennen erästä pahaa siltaa, että ”muistatko varmasti eteen tulevan sillan?”, johon Vatanen vastasi takaisin, että ”juu, juu”. Kaksikko ohitti erikoiskokeella mm. kaksi edellä lähtenyttä autoa. 

- Väärinkäsitysten välttämiseksi totean, että Krogell oli todella hyvä kartanlukija, mutta minä en osannut siinä vaiheessa vielä kuunnella nuotteja ja koin ne hidastavaksi tekijäksi. Niiden kuunteleminen häiritsi keskittymistä, joten aina kun piti ajaa todella kovaa, sanoin Krogellille, että ”ole nyt sitten ihan hiljaa”.

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 10/2025