Hyppää pääsisältöön
Kuva
Vili Hakala. Kuva Toni Graphics

Voitolla kauden avannut Vili Hakala myöntää olevansa pettynyt tekniikkamurheisiin

24.2.2026

Tervolalaisen Vili Hakalan, 17, kausi SM3-luokassa alkoi voitolla Mikkelistä, mutta Tunturirallissa tuli keskeytys moottoririkon vuoksi. 

Hakala osallistui kartturinsa Tero Korhosen kanssa Toivakan ralliin helmikuussa, mutta sielläkin moottori hajosi.

”Onhan se pettymys, että tekniikka ei ole kestänyt. Jos vain päästään teknisistä murheista eroon, niin uskon että meillä on mahdollisuus parhaaseen tulokseen tähän asti”, Hakala sanoo.

Huono onni tekniikan suhteen ei ole jättänyt epäuskoa Hakalan mieleen.

”Moottoriurheilussa ei varsinkaan ajaessa tule mietittyä kestääkö laitteet vai ei. Ennen kisaa se saattaa vähän mietityttää”, Hakala kertoo.

Riihimäen tiestö ei ole tervolalaisnuorukaiselle entuudestaan tuttua. 

”Vanhojen Youtube-videoiden katselusta ei oikein ole mitään hyötyä. Varsinkin talviralleissa olosuhteet voivat olla aivan erilaiset penkkojen koosta ja tien leveydestä lähtien”, Hakala sanoo.

 SM-pisteissä Hakala neljäntenä. Rallin SM-sarjassa ajetaan seitsemän osakilpailua, ja lopputuloksissa huomioidaan kuuden parhaan osakilpailusijoituksen tulos. 

 

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 2/2026