Hyppää pääsisältöön
Kuva
LAuri HAlonen. Merita Määkinen

Lauri Halonen ja Niklas Heino joutuivat lapion varteen, mutta lopulta peli oli menetetty

2.2.2026

SM3-luokkaan täksi kaudeksi noussut Lauri Halonen, 16, lähti Tunturiralliin tavoitteenaan kauden pistetilin avaaminen, mutta toisin kävi. Paukkupakkasessa ajettu kilpailu oli Haloselle ja kartanlukija Niklas Heinolle koettelemusten taival. Kilpailu päättyi lumihankeen sekä perjantaina että lauantaina.  

Tunturiralli on SM-sarjan pisin ja vaativin kilpailu, tällä kertaa kuljettajilla oli edessään kaksitoista erikoiskoetta joiden yhteispituus oli yli kaksisataakaksikymmentä kilometriä. Kauden ensimmäinen kilpailu, Mikkelin SM-ralli päättyi SM3-luokassa debytoineen Halosen osalta ulosajoon kolmannella erikoiskokeella, joten tavoitteeksi Tunturiralliin oli asetettu maaliin pääsy ja mahdollisimman suuri pistesaalis. Seitsemän osakilpailun sarjassa loppupisteisiin lasketaan mukaan viisi parasta tulosta sekä viimeisen osakilpailun tulos, tämä tarkoittaa että “nollakilpailu” oli jo tullut.  

Kuva

Ensimmäinen erikoiskoe oli kaksikymmentäkaksi kilometriä pitkä Aittajärvi, siellä Halonen oli toiseksi nopein, eroa kärkeen oli seitsemäntoista sekuntia. Seuraavaksi ajettu Venni-Mäntyvaara sujui vauhdikkaasti ja Halonen kellotti sinne pohja-ajan. Huoltotauon jälkeen ajettu kolmas erikoiskoe meni toiseksi parasta vauhtia ja kokonaistilanteessa Halonen oli hyvissä asemissa toisena. Neljännellä erikoiskokeella Siikakämässä pimeys laskeutui ja jääpöly jäi leijailemaan erikoiskokeelle kuljettajien riesaksi.  

“Nelosella lumipöly oli hirveä, ei nähnyt juuri mitään, jarrutuksessa auto sammui, yritin käsijarrulla pelastaa mutta penkkaan mentiin”, Halonen kertaa. 

RTE-Motorsport -tiimissä ajava Halonen saapui Heinon kanssa uupuneena ja kylmissään huoltoon, tiimi otti auton tarkistettavaksi ja lauantaille luotiin uusi suunnitelma. Kaksipäiväisessä rallissa voi ensimmäisenä päivänä keskeyttäessä osallistua toiseen kilpailupäivään, mutta aikasanktio lisätään kokonaisaikaan. 

“Auto oli ihan kunnossa, siihen ei tullut mitään. Oli mahdollisuus vielä kolmanteen sijaan, joten piti lähteä ajamaan vain varmaa ajoa.”  

 

Kuva

Lauantaina pakkaslukema liikkui perjantain tapaan kolmessakymmenessä, olosuhteet olivat rallin nimeä kunnioittavat. Halonen starttasi aamun ensimmäiselle erikoiskokeelle Veittivaaraan luokan neljäntenä, aikarangaistuksen jälkeen eroa kärkeen oli kymmenen minuuttia.  

“Pätkän alku meni ihan hyvää vauhtia, uudemmalla osuudella tuntui ettei ole pitoa, perä vähän liukasteli. Oikealle kääntyvässä mutkassa oli ajovirhe ja perä meni pöperölle, mentiin penkkaan, eikä siinä ollut porukkaa niin ei saatu autoa ylös. Yritettiin itse kaivaa sitä, mutta ei kahdestaan saatu autoa enää tielle. Nyt ajetaan joku kansallinen ralli ja testipäivä, jotta saadaan kilometrejä ja rentoutta tekemiseen ennen talven päätösrallia”, Halonen paljastaa.  

 

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Kansi