Hyppää pääsisältöön
Kuva
Juha Salo. Kuva Pekka Koski.

Juha Salo hyvässä iskussa SM1-luokan takana – Toni Gardemeister nautiskeli 50-vuotiaana ajelusta

Teksti
Kuvat
11.7.2025

Kaiken ajamisen ohella myös Vauhdin Maailman testikuljettajana toimiva Juha Salo on pistellyt tulemaan oikein reippaasti ja on perjantain jälkeen yleiskilpailussa SM1-luokan kuuden nopeimman jälkeen seitsemäntenä. Salo on jäänyt Esapekka Lapille 16 sekuntia. SM5-luokassa johtoa on Juha Koljoseen 13 sekuntia. 

– En ole ehkä ihan omimmillani tässä, mutta tästä lähtee nyt liikkeelle. Jarrutukset ovat sellaista kokeilua ja ne pitää ottaa tarkasti, ettei niissä hölmöile. Ihan jees startti, huono juttu jos on ojassa, joten tästä lähdetään nyt vaan menemään. 

Yleiskilpailussa kahdeksantena on SM2-luokan kärkimies Ville Vatanen, joka johtaa luokassaan kisaa 1,3 sekunnilla ennen Joosep Nõgenea. 

SM3-luokassa johtopaikkaa pitää Jarkko Nikara 3,3 sekunnin erolla Aatu Hakalehtoon. SM4-luokassa Lauri Halonen on 1,3 sekunnin marginaalilla keulilla ennen Miska Tuomistoa. 

Toni Gardemeister oli hymyssä suin perjantain toisen pätkän maalissa. 

– Ensimmäinen ralli viisikymppisenä tuntuu viisikymppiseltä. Aika ruosteessa ollaan, tämä pätkä oli aika liukkaan tuntuista. Tuntui oikeasti aika huonolta ajaminen, mutta hyvä aika, niukat luokkapohjat toiselle pätkälle ajanut Gardemeister sanoi. Suomen Cupissa Heikki Koski-Lammi johtaa Gardemeisteriä 1,1 sekunnilla. 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 6/2025