Hyppää pääsisältöön
Kuva
Henri Altomaa. Kuva Jaakko Parm

Henri Altomaa teki täydellistä jälkeä Imatralla – pohja-aika jokaiselle erikoiskokeelle

Kuvat
23.5.2026

Henri Altomaan ensimmäinen sorakisa, SM-rallin Imatran osakilpailu, Ford Fiesta Rally3:lla ja Hankookin renkailla sujui parhaalla mahdollisella tavalla: Altomaa vei nimiinsä luokkavoiton ja ajoi pohja-ajat kaikille erikoiskokeille. ”Kaikki toimi niin kuin pitikin”, toteaa kuljettaja hymyillen. Kokonaiskilpailussa Altomaa ja kartturi Jussi Kärpijoki sijoittuivat viidenneksi.

Perjantai-iltana sää oli vielä sateinen, ja rengasvalinta mietitytti. Mietinnän lopputulos oli kuitenkin erittäin toimiva, kuten erikoiskoeajat kertovat. ”Renkaat oli tosi hyvät! Pidossa tai muissakaan ominaisuuksissa ei ole mitään toivomisen varaa”, Altomaa kertoo.

Reitti ja tiestö saavat niin ikään kiitosta. Nuottivihosta löytyy ylitystä toisensa perään, ja erikoiskokeet olivat hyvällä tavalla haastavia. ”Mielenkiintoinen reitti kaiken kaikkiaan, ja yleisöä näytti olevan penkalla oikein mukavasti”, kehuu Altomaa.

Ensimmäiselle huoltotauolle tuli tyytyväinen mies. ”Ei ollut niin hankalat olosuhteet kuin etukäteen luulin. Paikoitellen oli liukasta, mutta pääosin pito oli hyvä.”

Iltapäivän pikataipaleista erityismaininnan sai EK#5 jo heti nuotituksen jälkeen. ”Varmasti vaikein nuotitettava, jonka olen ikinä tehnyt!”, Altomaa kertoo. ”Vielä tarkistuskierroksellakin piti pysähtyä vahvistamaan nuotteja. Mutta olipa kyllä makea pätkä ajaa” hän kiittelee.

Kokonaisuudessaan kisa oli Altomaalle loistava. ” Suuret kiitokset kaikille tukijoille ja tiimilleni! Pakkohan tässä on olla tyytyväinen”, hän nauraa. ”Ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen soralla ja tällä autolla eka kerta hiekalla, uudet renkaat ja pohja-aikoja 8/8!” Kukapa ei moiseen olisi tyytyväinen?

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 4/2026