Esapekka Lappi kruunasi uransa voittoon – Porvoon finaali tarjosi draamaa viimeiselle erikoiskokeelle asti
Škoda Motorsport Suomen autokunta Esapekka Lappi – Enni Mälkönen ajoi voittoon Porvoossa Ralli SM -kauden päätöskilpailussa. Kaksikko varmisti itselleen sekä Škodalle SM1-luokan toisen perättäisen Suomen mestaruuden jo edellisessä osakilpailussa, joten alkuviikosta aktiiviuransa päätöksestä ilmoittanut Esapekka Lappi sai keskittyä nautiskelemaan kisasta. Škodalla ajava Viron Patrick Enok – Silver Simm -kaksikko sekä Škoda Motorsport Suomen Lauri Joona – Antti Linnaketo taistelivat hopeasta. Molemmat saivat osansa kisadraamasta, mutta lopulta hopea kääntyi Lauri Joonalle. SM3-luokassa päätöskisan voiton otti Škoda Young Talent Lauri Halonen kartturinsa Niklas Heinon kanssa varmistaen samalla sarjapronssin. Pasted markdown
SM Porvoon Autopalvelu Ralli käynnistyi lauantaiaamuna sateisena, mutta iltapäivän edetessä pahimmat sateet väistyivät yltyäkseen taas aivan kisan lopussa. Ajettavana oli päivän mittaan kymmenen erikoiskoetta, joille yhteismittaa kertyi noin 80 kilometriä. Parin ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen oli jo havaittavissa, että Esapekka Lappi – Enni Mälkönen -kaksikko ei ollut aivan täydellä hyökkäysmoodilla liikkeellä. Hopeasta kamppailleet Patrick Enok ja Lauri Joona olivat tuloslistalla hieman edellä. Sen jälkeen erot hieman tasaantuivat eikä isoja repäisyjä päivän mittaan enää tullut, mutta Enok tuntui tasaisesti pakenevan muilta vähän kerrassaan. Seitsemän erikoiskokeen jälkeen huollossa Enokin johto Joonaan oli 8,5 sekuntia ja Lappiin 10,5 sekuntia.
Seitsemän erikoiskokeen jälkeen, kauden viimeisessä huollossa Lappi löysi hieman lisävauhtia ja taikoi pohjat, Joona puolestaan hävisi yli 25 sekuntia pohjista, kun oikea eturengas rikkoutui. Toiseksi viimeiselle erikoiskokeelle startattiin Enokin johtaessa Lappia 8,7 sekunnilla. Erikoiskokeen ensimmäinen vasemmalle kääntyvä mutka yllätti Enokin, ajokin perä karkasi ja auto kaatui keskeytyskuntoon. Yhtäkkiä Lappi – Mälkönen -kaksikko olikin jälleen voitossa kiinni ja Joona – Linnaketo -autokunta kiinni SM-hopeassa. Lapin autokunta koki vielä jännittäviä hetkiä, kun pyyhkijänmoottori alkoi oireilla toiseksi viimeisellä EK:lla, lopettaen toimintansa viimeisellä pätkällä kokonaan. Maaliin mestaripari pääsi kuitenkin voittajina. Kisan viimeisellä erikoiskokeella Niclas Grönholm – Samu Vaaleri ajoi pohjat, nostaen autokuntansa kisan kakkoseksi ohi Lauri Joonan, täydentäen podiumin Škoda-kuljettajilla.
SM3-luokassa Lauri Halonen – Niklas Heino olivat Porvooseen lähdettäessä luokkansa pronssissa kiinni. Taistelu hopeasta oli vielä elossa, mutta vain jos pisteissä edellä ollut Vili Hakala olisi jäänyt kisassa kolmanneksi tai huonommin. Halosen autokunta paineli kärkeen heti kisan alussa, Hakalan pysyessä vankkumattomasti toisena läpi kisan. Haloselle tilastoihin kesäkaudelta jo kolmas osakilpailuvoitto sekä sarjan pronssisija, hopeakin jäi lopulta vain yhden pisteen päähän. Talvikauden kolmen kisan nollasaldon jälkeen kesän neljä osakilpailua sujuivat kaikki podium-vauhdissa. SM3-luokan pronssin lisäksi Halosen autokunta nappasi Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan kultaa.
#1 Esapekka Lappi – Enni Mälkönen, Škoda Fabia RS Rally2
”Pito vaihteli päivän mittaan eikä olosuhde ollut helppo. Tämäkin päivä osoitti jälleen, että ralli pitää päästä maaliin asti. Meille ei tänään tullut virheitä, mutta ei toisaalta ollut aivan huippuvauhtiakaan. Jännäksi meni vielä lopussa, kun pyyhkijänmoottori hajosi ja näkyvyys oli melko heikko sen myötä, oli vain tultava turvallisesti läpi vielä viimeinen pätkä ja asetettava vauhti näkyvyyden mukaan.”
#28 Lauri Halonen (Škoda Young Talent) – Niklas Heino
”Hyvät fiilikset on lopettaa kausi voitolla. Keli oli melko paha ja leikkauskohdissa hyvinkin liejuisaa, tänään kuitenkin ajo kulki ja rengasvalinnat osuivat. Vaikean talvikauden jälkeen saatiin hyvä kesäkausi ja noustiin vielä pronssille sarjassa, joten ei se nyt lopulta huonosti mennyt. Tästä on hyvä jatkaa tulevia koitoksia ajatellen.”
Tulokset SM1:
- Esapekka Lappi – Enni Mälkönen, Škoda Fabia RS Rally2, 39:21,4
- Niclas Grönholm – Samu Vaaleri, Škoda Fabia RS Rally2, +25,9
- Lauri Joona – Antti Linnaketo, Škoda Fabia RS Rally2, +26,4
- Joosep Ralf Nõgene – Aleks Lesk, Toyota GR Yaris Rally2, +39,0
- Benjamin Korhola – Kristian Temonen, Hyundai i20 Rally2, +55,0
SM1 Pistetilanne 7/7 osakilpailua:
- Esapekka Lappi, Škoda Fabia RS Rally2, 143p.
- Lauri Joona, Škoda Fabia RS Rally2, 93p.
- Patrick Enok, Škoda Fabia RS Rally2, 77p.
- Niclas Grönholm, Škoda Fabia RS Rally2, 59p.
- Anssi Rytkönen, Škoda Fabia RS Rally2, 57p.
Tulokset SM3:
- Lauri Halonen – Niklas Heino, Peugeot 208, 43:27,8
- Miska Tuomisto – Tero Korhonen, Ford Fiesta Rally4, +36,8
- Tuomas Huikuri – Joona Rönkkö, Ford Fiesta Rally4, +1:50,5
- Hiroya Minowa – Juho Koski-Lammi, Renault Clio RS, +2:19,0
- Petri Gullans – Hanna Kukkonen, Peugeot 208, +6:48,3
SM3 Pistetilanne 7/7 osakilpailua:
- Roope Hirvonen, Ford Fiesta Rally4, 111p.
- Vili Hakala, Ford Fiesta Rally4, 91p.
- Lauri Halonen, Peugeot 208, 90p.
- Tuomas Huikuri, Ford Fiesta Rally4, 66p.
- Sander-Erik Tiits, Ford Fiesta Rally4, 54p.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.