John Surtees on edelleen ainoa F1:n sekä RR:n maailmanmestaruuden voittanut kuljettaja – moottoriurheilu antoi paljon, mutta vei hänen ainoan poikansa
John Surteesin moottoripyöräilyura oli ihmeellinen. Hän voitti peräti seitsemän maailmanmestaruutta; kolme 350-kuutioisissa, neljä 500-kuutioisissa.
Surtees aloitti huipputasolla kilpailemisen Nortonilla, mutta hänen uransa lähti todelliseen nousukiitoon vasta MV Agusta –siirrolla 1956. Yhteistyö tuotti heti hedelmää - ensimmäisen 500-kuutioisten maailmanmestaruuden Surteesille. Samalla alkoi myös brittikuljettajan ikuinen rakkaus Italiaan.
Surtees syntyi toisen maailmansodan alla moottoripyörähulluun perheeseen. Jo teini-iässä hän sai ensimmäisen kilpailukokemuksensa sivuvaunuluokassa isänsä kanssa. Isä-poika-duo hallitsikin pian Iso-Britannian ratoja.
Brittimerkki Norton otti Surteesin tehdastallinsa kilpakuljettajaksi 1952. Hän ajoi samaan aikaan sekä 350- että 500-kuutioisissa. Kolmen vuoden aikana tilille tuli yksi voitto ja kaksi kolmossijaa, Surtees alkoi turhautua. Päätös siirtyä MV Agustalle tuli muuttamaan hänen elämänsä.
Surteesin urastatistiikka ratamoottoripyöräilyssä on uskomaton. Vuosina 1951-1960 hän ajoi kaikkiaan 352 kilpailua ja voitti niistä 250.
1956 saavutetun 500-kuutioisten maailmanmestaruuden lisäksi Surtees otti tuplamestaruudet molemmista ajamistaan luokista kolmena vuonna peräkkäin 1958-1960. Miehen maine alkoi levitä ympäri moottoriurheilua seuraavan maailman.
1959 Surtees voitti BBC:n Vuoden Urheilupersoona -tittelin. Kunnianosoitusta ei ole koskaan muulloin saanut kukaan toinen moottoripyöräilijä.
Siirto formuloihin
Surteesille oli jo väläytetty mahdollisuutta siirtyä nelipyöräisiin, mutta mies oli skeptinen. Hän oli täysiverinen moottoripyöräilijä, eikä autourheilu kiinnostanut Surteesia lainkaan.
Vuonna 1960 houkutukset kuitenkin kasvoivat. MV Agusta vaati, että Surtees ajaisi jatkossa vain italialaisilla pyörillä. Se tiesi vähemmän kilpailemista ja enemmän vapaita viikonloppuja. Sopimus kreivi Giovanni Agustan kanssa ei kuitenkaan koskenut nelipyöräisiä.
“Olin ensi kertaa autourheilukilpailuissa silloin, kun osallistuin ensimmäiseen kilpailuuni”, Surtees kertoi myöhemmin hänelle tyypillinen leveä hymy kasvoillaan.
Surtees löysi itsensä Goodwoodin radalta Formula Junior -kilpailusta Jim Clarkin vierestä. Aloittelijan virhe kisassa vei häneltä kuitenkin voiton. Lotuksen pomo Colin Chapman pisti joka tapauksessa Surteesin merkille ja nappasi hänet F1-kisoihin.
Surtees oli välittömästi kilpailukykyinen. Chapmanin Lotus 18:lla hän sijoittui heti toisessa kilpailussaan Britannian GP:ssä kakkoseksi. Myöhemmin hän johti selkeästi Portugalin GP:tä, kunnes raitiotielinja suisti hänet radalta Oporton katukilpailussa.
Kaudesta jäi lopulta hapan maku. Surtees, Chapman ja Lotuksen ensimmäinen GP-voittaja Innes Ireland ajautuivat pahaan riitaan siitä, kuka saisi kunnian ajaa 1961 Jim Clarkin rinnalla. Vaikka Ireland sai potkut, myös Surtees lähti lätkimään.
Hän ei voinut silloin tietää, että oli jo ajanut koko F1-uransa kilpailukykyisimmällä autolla – maailma menetti mahdollisuuden nähdä aikakauden kaksi suurinta kilpa-autoilijaa ajamassa samoilla autoilla rinta rinnan.
Enzo Ferrari nöyrtyi
Kausi 1961 kului Yeoman Credit Cooperilla, seuraava Bowmaker Lolalla, molemmat omisti Reg Parnell. Loistotuloksia ei syntynyt. Ferrari oli jo soittanut Surteesille, mutta hän ei ollut vielä mielestään kypsä punaisen auton rattiin.
Enzo Ferrari varoitti, ettei kysyisi uudelleen. Silti hän teki niin huonon kauden 1962 jälkeen. Surtees siirtyikin Maranelloon neljäntenä F1-kautenaan. Samana kesänä tuli myös hänen uransa ensimmäinen GP-voitto Nürburgringillä.
Vuotta myöhemmin voitot tulivat Saksan GP:ssä ja Monzassa. Kauden viimeisessä osakilpailussa Mexico Cityssä Surtees oli mestaruustaistelussa mukana yhdessä Jim Clarkin ja Graham Hillin kanssa.
Surtees otti kakkossijan, kun tallikaveri Lorenzo Baldini päästi hänet ohitseen. Se riitti mestaruuteen. Clarkin auton moottori hajosi ja hän oli kilpailun viides.
Surtees pysyi Ferrarilla kauteen 1966 asti, jolloin toinenkin mestaruus oli otettavissa. Italialainen politikointi tuhosi kuitenkin mahdollisuudet, kun Surtees ajautui huonoihin väleihin tiimimanageri Eugenio Dragonin kanssa.
Surtees ajoi voittoon sadekelillä Belgian GP:ssä Spassa taktisesti loistokkaan esityksen jälkeen. Le Mansissa Surteesilla kuohahti, kun Dragoni vaati, että Fiatin Gianni Agnellin veljenpoika Ludovico Scarfiotti ajaisi kilpailun.
Surtees kävi kovan väännön Enzo Ferrarin kanssa, eikä Scarfiotti ajanut vielä Le Mansissa, myöhemmin kyllä. Surtees ei ole koskaan paljastanut yhteenoton tarkkaa kulkua, mutta hänen aikansa Ferrarilla päättyi tuohon hetkeen.
Pettymysten aikakausi
Surtees ajoi loppukauden Cooperin Maserati V12 -autolla ja voitti Meksikossa. MM-pisteissä hän oli kakkonen Jack Brabhamin jälkeen.
1967 Surtees suuntasi Hondalle, mutta kausi oli pettymys. Monzassa Surtees toki voitti, mutta oli MM-pisteissä vasta neljäs. Italian GP:n voitto oli hänen uransa viimeinen.
Seuraavat kaudet Hondalla ja BRM:llä olivat nekin pettymyksiä, mutta F1-uran pahin jakso oli vasta edessä. Surtees päätti perustaa oman tiimin, Surtees TS7:n. Toinen moottoripyörälegenda Mike Hailwood voitti Surteesin tiimissä F2-mestaruuden 1972, mutta F1:ssä menestys karttoi pahemman kerran Surteesia.
Talousvaikeudet ja riidat sponsorien kanssa raastoivat Surteesia koko 1970-luvun ja viimein 1977 hän sai tarpeekseen. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. Surtees lopetti tiiminsä ja myi FOCA:n osallistumisoikeutensa Frank Williamsille.
Vuosikausiin Surtees ei halunnut olla juurikaan tekemisissä moottoriurheilun kanssa. Kiinteistöalan onnistuneet bisnekset turvasivat hänen taloutensa, ja uusi vaimo Jane pyöräytti hänelle kaksi tytärtä ja pojan, Henryn.
Mutta moottoriurheilukärpänen puraisi vielä kerran, yllättäen. Tällä kertaa Henry-poika rakastui isänsä lajiin. Perheystävä oli tutustuttanut Henryn kartingiin ja poika oli heti myyty.
“Isä, tämä on sitä, mitä minä haluan tehdä”, poika sanoi onnesta hehkuen.
Kaamea tragedia
John Surtees huomasi pian olevansa karting-isä. Kokonaan uusi moottoriurheilusivu aukesi hänen elämässään.
Henry osoitti lahjakkuutta ja vuonna 2009 hän pääsi mukaan FIA:n uuteen Formula 2 -sarjaan. Mutta Brands Hatchissa tapahtui jotakin traagista. Toisesta autosta irronnut rengas osui Henryyn tappavalla voimalla; hänen menehtymisensä vain 18-vuotiaana oli perheelle hirvittävä tragedia.
Moottoriurheilumaailma oli varma, ettei John Surteesia enää koskaan nähtäisi radoilla. Mutta hän pystyi hämmästyttävästi kääntämään tuskansa voimavaraksi ja palasi vielä maailmaan, joka oli antanut hänelle niin paljon – mutta myös vienyt häneltä ainoan poikansa.
The Henry Surtees Foundation -säätiöstä tuli Johnin elämän pääsisältö. Hyväntekeväisyyssäätiö sai kerättyä paljon rahaa lääkärihelikoptereihin ja päävammojen tutkimukseen.
Surtees käänsi elämänsä tragedian voimavaraksi, jonka avulla hän jaksoi edelleen jatkaa yli 80-vuotiaana moottoriurheilussa. Hänen uskomaton energiansa teki konkarista todella suositun hahmon Goodwoodissa ja autourheilutapahtumissa joka puolella Iso-Britanniaa.
Viimeisinä vuosinaan Surtees esiintyi mielellään puhumassa iloisesti ja pitkään vuosistaan moottoripyöräilyssä ja formuloissa, sekä rakkaudestaan Italiaan. Tarinat olivat niin energisen värikkäitä ja selväjärkisiä, että moni Surteesia puolet nuorempi kuulija pystyi vain ihmettelemään niitä kuunnellessaan.
| John Surteesin 5 parasta kilpailua |
|
961 Glover Trophy, Goodwood Cooper T53 Lähtöruutu: 2 Sijoitus: 1
Surtees käänsi selkänsä Lotukselle tallin sisäisten riitojen vuoksi. Seuraavaksi hän siirtyi Yeoman Credit Racing Teamiin. Cooper T53 ei ollut voittaja-auto vuonna 1961, mutta hän otti sillä ensimmäisen F1-voittonsa MM-sarjaan kuulumattomassa Glover Trophyssa Goodwoodissa huhtikuussa. Mukana oli kovia naamoja. Paalulta starttasi Stirling Moss. Surtees lähti kakkosruudusta Cooperillaan. Hänen takaansa lähtivät kokenut Roy Salvadori ja BRM:n Graham Hill. Surtees otti kärkipaikan jo lähdössä. Moss ja hän tekivät eroa muihin koko ajan. Surtees ajoi uuden rataennätyksen. Kun Mossilla oli autossaan sytytysongelmia, Surtees oli maalissa peräti 26,6 sekuntia ennen kakkoseksi ajanutta Hilliä. Moss oli yhä uransa huipulla, joten hänen lyömisensä keskinkertaisella autolla osoitti, että Surteesissa oli potentiaalia maailmanmestariksi.
1960 Portugalin GP, Porto Lotus 18 Lähtöruutu: 1 Sijoitus: keskeytys
Voitettuaan 1960 jo kolmantena vuonna peräkkäin RR-mestaruudet niin 350- kuin 500-kuutiosissakin, 26-vuotias Surtees päätti vaihtaa autoihin. Avauskilpailu oli Formula Junior Goodwoodissa, missä hän oli heti toinen nousevan tähden Jim Clarkin jälkeen. Vain kaksi kuukautta myöhemmin Surtees teki F1-debyyttinsä Monacossa. Siellä tuli keskeytys, mutta uransa toisessa GP-kilpailussa Britanniassa Surtees ajoi jo kakkoseksi. Kolmas kilpailu oli Portugali. Siellä Surtees nappasi paalupaikan. Heti kilpailun alussa BRM:n Dan Gurney nousi johtoon tiukan väännön jälkeen. Sitten Surteesin kantaan iski Stirling Moss. Gurneyn BRM:ään tuli moottorivika ja hän keskeytti. Moss alkoi ahdistaa tosissaan Surteesia, mutta hän joutui varikolle Lotuksellaan. Näin Surtees oli selkeässä johdossa ennen hallitsevaa maailmanmestaria Jack Brabhamia. Surteesin autoon iski kuitenkin vuoto; polttoainetta valui jaloille ja polkimet kävivät liukkaiksi. Hänen oli pakko keskeyttää, mutta hän oli antanut huikean näytteen taidoistaan.
1963 Saksan GP, Nürburgring Ferrari 156 Lähtöruutu: 2 Sijoitus: 1
Surteesin oppimisprosessi jatkui 1962. Hän oli kahdesti palkintopallilla ja sijoittui Lolalla MM-sarjassa neljänneksi. Hän tunsi olevansa valmis vastaamaan Ferrarin kutsuun. Kombinaatio osoittautui vahvaksi ja Saksan GP:ssä britti nappasi viimein uransa ensimmäisen GP-voiton. Puitteet ja kilpailu olivat upeita. Paikalla oli 350 000 katsojaa ja Surtees löi MM-sarjaa johtavan Jim Clarkin lopulta ylivoimaisesti. BRM:n Richie Ginther ja Cooperin Bruce McLaren ohittivat paalupaikalta lähteneen Clarkin heti alussa. Myös Surtees ohitti hänet ensimmäisellä kierroksella ja siirtyi pian johtoon. Clark tuli hänen vanavedessään; kamppailu oli tuimaa. Surtees teki rataennätyksen, mutta Clarkin Lotuksen Climax-moottori alkoi yhtäkkiä käydä vain seitsemällä sylinterillä. Niinpä Surtees paahtoi Ferrarillaan suvereeniin voittoon. Ero Clarkiin oli ruutulipulla yli minuutti ja Gintheriin kolme minuuttia.
1964 Italian GP, Monza Ferrari 158 Lähtöruutu: 1 Sijoitus: 1
Saksan GP:n hienon voiton lisäksi Surteesilla ei ollut alkukaudesta 1964 syytä suuriin juhliin. Ennen Italian GP:tä hän oli keskeyttänyt kauden seitsemästä kilpailusta peräti neljä. Italian osakilpailuun saavuttaessa Graham Hill johti MM-sarjaa 32 pisteellään. Jim Clarkilla pisteitä oli 30 ja Surteesilla vain 19. Tällä kertaa Surtees kävi voittotaistelun hyvää ystäväänsä Brabham-kuljettaja Dan Gurneyta vastaan. Bruce McLaren starttasi erinomaisesti ja painui kärkeen. Mutta heti, kun kaksikko sai hänet ohitettua, kova taistelu kärkipaikasta alkoi. Pian myös Clark liittyi muilta karkaavaan kärkinelikkoon. Johtopaikka vaihteli vähän väliä. Oli suorastaan hämmästyttävää, että kisan johdossa Surtees ja Gurney vaihtoivat sijoituksiaan huikeat 27 kertaa. Clarkin Lotukseen iski moottoriongelma ja McLarenkin alkoi jäädä kärkikaksikosta. Kierroksella 56/78 Surtees siirtyi taas kerran Gurneyn ohi kärkeen, eikä Ferrari-kuljettaja enää paikastaan luopunut. Lopulta Gurneyn Brabhamin moottori alkoi pätkiä ja hän putosi taaemmas. Surtees ajoi rataennätyksen ja otti voiton. Kun Clarkilla ja Graham Hillillä oli ongelmia, Surtees nousi voitollaan jo neljän pisteen päähän MM-kärjestä, kun kaksi osakilpailua oli ajamatta. Kakkossijat USA:ssa ja Meksikossa sinetöivät hänen mestaruutensa.
1964 Solituden GP Ferrari 158 Lähtöruutu: 2 Sijoitus: 2
Myös seuraava huima Clark-Surtees-kaksintaistelu nähtiin Saksassa, MM-sarjaan kuulumattomassa Solituden GP:ssä. Clark oli maailmanmestari, Surteesilla oli nyt allaan Ferrarin uusi V8. Kilpailun taso oli jälleen todella kova. Clark nappasi paalun 0,2 sekuntia Surteesia nopeampana, vaikka kierroksella oli mittaa peräti 11 kilometriä ja se kesti liki neljä minuuttia. Suorastaan karmaiseva sää tervehti kuljettajia kilpailupäivän aamuna. Tämän uskottiin olevan etu Clarkille, jota pidettiin F1-historian parhaimpana sadekelin kuljettajana. Mutta niin vain Surtees nappasi johdon jo avauskierroksella, jolla peräti seitsemän kuljettajaa keskeytti radan liukkauden vuoksi – mutta Surtees alkoi tehdä eroa muihin. Vasta kun rata alkoi kuivua, Clark pystyi ottamaan hänet kiinni. Hän pääsi lopulta ohi ja voitti 10,4 sekunnilla. Mutta Surtees oli osoittanut sadekelin taitonsa huimalla tavalla. Kaikki muut hävisivät yli kierroksen kärkikaksikolle. |
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.