”13 vuotta tässä on ajettu” – Mäki-Tammela saavutti ensimmäisen Suomen mestaruutensa
Juho Mäki-Tammela voitti nelivetojen Suomen mestaruuden ja Mika Lemmetti kaksivetojen mestaruuden, kun kuuden osakilpailun rallisprintin SM-sarja päättyi lauantaina 10. lokakuuta Laitilassa. Molemmat päättivät kautensa myös kilpailuvoittoon.
Turun Moottoriseuran järjestämässä SM Oili Jalonen Sprintissä ratkaistiin kaikki vielä jakamatta olleet mestaruudet. Mäki-Tammelalle mestaruus oli uran ensimmäinen. Lemmetti puolestaan saavutti kolmannen perättäisen ja kaikkiaan neljännen mestaruutensa.
Mäki-Tammela varmisti ensin, voitti sitten
Lakeuden UA edustava Mäki-Tammela lähti päätöskilpailuun nelivetojen sarjajohtajana. Mestaruuteen riittäisi käytännössä yksi kellotettu aikakierros.
Mitsubishi-kuljettaja ajoi avauskierroksen varmistellen, vaikka mukaan mahtui virheitäkin. Toiseksi nopein aika ei kuitenkaan tyydyttänyt, joten toisella kierroksella tavoitteena oli kilpailuvoitto. Mäki-Tammela onnistui ja juhli mestaruuden lisäksi kokonaiskilpailun ykköstilaa.
”Nyt on hyvä fiilis. 13 vuotta tässä on ajettu enemmän ja vähemmän mestaruus tavoitteena ja nyt se vihdoin ja viimein tuli. En ole päivän suoritukseen hirveän tyytyväinen, mutta pääasia, että sekin riitti voittoon.
Koko kausi oli todella positiivinen, pystyttiin taistelemaan voitoista joka kisassa. Oli todella mukava kiertää sarjaa. Katsotaan, mitä keksitään ensi vuodeksi”, Mäki-Tammela kertoi.
Kilpailun toiseksi sijoittui Skodalla ajanut Jari Lamminsivu (HämUA) ja kolmanneksi Mitsubishilla kilpaillut Jalmari Ilvesoksa (LaihUA). Samassa järjestyksessä ratkesivat myös sarjan muut mitalit: Lamminsivulle hopeaa ja Ilvesoksalle pronssia.
Lemmetille 25. perättäinen luokkavoitto
Laihian UA Lemmetti lähti kaksivetojen päätöskilpailuun hyvistä asetelmista, eikä mestaruus vaatinut ihmetemppuja. Avauskierroksen jälkeen BMW-kuljettaja oli kuitenkin vasta kaksivetojen viidenneksi nopein.
Toisella kierroksella Lemmetti ajoi sekä oman luokkansa että koko kaksivetoporukan nopeimman ajan. Mestaruus varmistui voitolla, joka oli hänelle jo 25. perättäinen luokkavoitto.
”Ladattiin kaikki peliin toiselle kierrokselle ja jostain se sitten taas kerran löytyi. Aika limitillä tultiin, vaikka ei välttämättä olisi tarvinnut. Mutta onhan se lähtökohtaisesti mukavampi voittaa kuin olla kakkonen.
Kausi oli lähestulkoon täydellinen. Ralleissa ei ole sujunut tänä vuonna, mutta sprintit ovat menneet hienosti. Kyllä se on ensi kaudellakin mukana oltava. Fiilis on todella hieno ja kyllähän tässä edelleen tunteet nousee pintaan, vaikka kisoja on se yli 250 takana”, Lemmetti sanoi.
Kaksivetojen yleiskilpailussa Juha Lusa (KosSUA) jäi Lemmetistä 0,29 sekuntia ja sijoittui toiseksi. Kauden päätteeksi Lusa sai SM-pronssia. Kilpailun kolmas, Henri Niemi (LaihUA), saavutti SM-hopeaa.
Kolme kuudesta pääsarjojen mitalistista edustaa Laihian Urheiluautoilijoita.
Junioreiden mestaruus ratkesi pisteellä
Junioreiden Suomen mestariksi ajoi Jari Muilu (KokUA), joka voitti Toyota MR2 myös oman luokkansa Laitilassa. Juho Ruuth (MhMK) taisteli Muilun kanssa tiukasti, mutta jäi sarjassa pisteen erolla hopealle. Pronssia saavutti Aki Suominen (SomUA), jonka ero mestariin oli kuusi pistettä.
Senioreissa mestaruudesta kamppailivat Marko Mäkiniemi (LapUA) ja Veijo Viitanen (RaaUA). Mäkiniemi sijoittui luokassaan kolmanneksi ja Viitanen toiseksi. Laitilan kakkossija toi Viitaselle mestaruuden 1,5 pisteen erolla.
Mestaruusehdokkaat eivät yltäneet luokkavoittoihin. Laitilan nopeimpien seniorikuljettajien tittelit veivät Marko Kinnunen (Mäntän UA) ja Pasi Taipale (JaMoKe/UA). Taipale saavutti myös SM-pronssia.
Naisissa mestaruuden voitti Meiju Viitanen (RaaUA), joka jätti viimeisen osakilpailun ajamatta. Ada Akkanen(KaUA) ajoi luokkavoittoon ja sai SM-hopeaa vain 0,5 pisteen erolla Viitaseen. Pronssille sijoittui Kaisa Sistonen(NokUA).
Nuorten kärki tasapisteissä
Rovaniemen UA Joona Ylipahkala voitti Laitilassa ja nousi takamatkalta nuorten Suomen mestariksi. Ylipahkala ja hopealle sijoittunut Vili Hyytiäinen (HyUA) keräsivät molemmat 44,5 pistettä.
Mestaruus ratkaistiin kauden aikaisten yleiskilpailusijoitusten perusteella. Paremmat sijoitukset toivat ykköstilan Ylipahkalalle. Pronssimitalin sai Aapo Litjo (TUA).
V1600-luokassa Valtteri Koski (AL-Härmä) voitti kauden kaikki kuusi osakilpailua. Mestaruus irtosi 19,5 pisteen erolla. Sarjan toiseksi sijoittui Miko Suvanto (TUA) 38 pisteellä ja kolmanneksi Lauri Ahoketo (PokyUA) 26,5 pisteellä.
Suomi Cupissa mestaruudet voittivat Riku Koski (AL-Härmä) BWM-rallisarjassa sekä Koski Racing & Mäki-Tammela Motorsport -tiimi joukkuekilpailussa.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.