Peetu Piira jatkaa vahvaa debyyttikauttaan – tavoitteena ehjä viikonloppu ja SM-pisteitä
Ranualainen Peetu Piira lähtee viikonloppuna ajettavaan rallicrossin SM-sarjan kolmanteen osakilpailuun luottavaisin mielin.
Hyvinkään ja Kouvolan kilpailuista kertyi nuorelle autokrossikuljettajalle kaksi A-finaalipaikkaa sekä tukku tärkeitä SM-pisteitä.
Kahden ensimmäisen osakilpailun jälkeen Piira on autokrossiluokan SM-pisteissä viidentenä. Menestyksekäs alkukausi ei ole muuttanut tavoitetta.
"Yritän ajaa ehjän kilpailun ilman virheitä. Jos onnistutaan siinä ja saadaan hyvä vauhti päälle, niin toivottavasti finaalipaikka tulee taas ja samalla hyviä pisteitä. Hyvillä mielin lähdetään katsomaan, mihin vauhti riittää", Piira hymyilee.
Testipäivä toi arvokasta tuntumaa
Härmän Kalmookankaan rata on Peetu Piiralle melko uusi tuttavuus. Entuudestaan nuorukainen oli testannut radalla crosskartia, ja nyt testikokemusta on kertynyt myös Moottero Racingin Toyota MR2:lla.
"Rata on vähän erilainen kuin muut rallicrossradat, mutta testistä jäi hyvä fiilis. Oli tärkeää saada kierroksia alle ennen kilpailua."
Testipäivä ajettiin lämpimässä ja kuivassa säässä, mutta kilpailuviikonlopulle ennustetaan vaihtelevia olosuhteita. Piira ei pidä mahdollista sadetta ongelmana.
"Kouvolassa vesisateessa ajaminen sujui hyvin. Jos sataa, pitää olla koko päivän vähän varovaisempi, mutta ei se minua haittaa. Olen ajanut sateella myös crosskartilla, joten kokemusta siitäkin löytyy."
Kouvolan kilpailussa auton säätöjä hiottiin onnistuneesti kilpailupäivän aikana, ja niiden pohjalta viikonloppuun lähdetään hyvillä lähtökohdilla.
"Nyt auton pitäisi olla aika hyvin kohdallaan. Tietysti sää vaikuttaa siihen, tarvitseeko tehdä muutoksia, mutta kuivalla kelillä lähtöasetelmat ovat hyvät."
SM-pistetilanne autokrossiluokassa 2/6 osakilpailun jälkeen
- Rolle Ikäheimonen – 39 p.
- Jesse Silvasti – 33 p.
- Tuomas Venäläinen – 28 p.
- Pauli Turpeinen – 25 p.
- Peetu Piira – 24 p.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.