Hyppää pääsisältöön
Kuva
Niclas Grönholm. Kuva: Merita Mäkinen/Meritapix

Kova uudistus rallicrossin MM-sarjaan: Kaikki osakilpailut katsottavissa suorina lähetyksinä ilmaiseksi – katso viikonlopun lähetysaikataulu

Teksti
29.5.2025

Rallicrossin MM-sarjan jokainen kilpailu on tulevalla kaudella katsottavissa ilmaiseksi World RX:n You Tube -kanavalta.

Edelliseen kolmeen vuoteen MM-sarjaa ei ole voinut ilmaiseksi katsella. Sarja alkaa tulevana viikonloppuna Portugalin Lousadasta. 

- Rallicross on yksi tapahtumarikkaimmista moottoriurheilulajeista, mutta sillä ei ole merkitystä, elleivät ihmiset voi katsella sitä. Olemme nyt uudella tiellä kohti lajin suosion nousua. Olen todella iloinen, että nyt jokainen voi katsoa kilpailut suorina lähetyksinä ilmaiseksi. Meidän mielestämme tämä on iso osa MM-sarjan pitkän tähtäimen menestystä, sanoo FIA:n katulajien johtaja Emilia Abel.

FIA:n kaupallinen johtaja Craig Edmondson on myös innoissaan.

- On tärkeää, että fanit näkevät kilpailut. Siitä on paljon iloa myös tiimeille, kisajärjestäjille ja yhteistyökumppaneille. Tämän potentiaalin pyrimme maksimoimaan. Emme halua asettaa mitään esteitä tämän lajin seuraamiselle. 

Suomen ässä sarjassa on Niclas Grönholm, joka oli sarjassa viime vuonna viides ja kolmella edellisellä kaudella kolmas.

Voit seurata MM-sarjan avauksen kilpailuja lauantaina ja sunnuntaina tästä linkistä.

Aikataulu:

Lauantai 31.5.

15:30 Karsinta 1

19:00 Karsinta 2

Sunnuntai 1.6.

12:30 Karsinta 3

14:30 Karsinta 4

16:00 Finaalit

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Kansi 5