Hyppää pääsisältöön
Kuva
JP Rajala Kuva: Jari Nurminen / RPF Media

Joni-Pekka Rajala odottaa kovenevaa SM-taistelua – "Mestaruudesta ajetaan täysillä loppuun asti"

1.7.2026

Rallicrossin SM-sarjan kahdessa ensimmäisessä osakilpailussa SuperCar-luokan ykkös- ja kolmossijat ajanut Joni-Pekka Rajala lähtee lauantaina Härmässä ajettavaan sarjan kolmanteen osakilpailuun niukassa pistejohdossa. Porilaisen etumatka SuperCar-luokan sarjakakkosena olevaan Christian Jenseniin on kuusi pistettä ja kolmantena olevaan Jari Tuuriin seitsemän pistettä.

"Tasaista on ihan joka luokassa. Sarjassa on vielä neljä kilpailua ajamatta, ja kisa ihan varmasti kovenee loppua kohden, joten ei tässä vielä kannata lähteä arpomaan voittajia. 2WD- ja autokrossiluokissa kärki on jo omalta osaltani karannut tavoittamattomiin, mutta SuperCarien mestaruudesta tullaan ajamaan täysillä loppuun asti", kolmessa luokassa sarjaa urakoiva Rajala lupaa.

Kuninkuusluokan tulevien mitalisijojen mahdollisten ratkaisijoiden joukkoon 76 SM-mitalin porilaisässä nostaa niskaansa hengittävien Jensenin ja Tuurin lisäksi edellisessä Kouvolan osakilpailussa ensimmäisen SuperCar-kilpailunsa ylivoimaiseen voittoon ajaneen ja SM-pisteissä neljänneksi nousseen vasta 16-vuotiaan kotkalaiskuljettaja Pauli Turpeisen.

"Turpeinen tulee varmasti lujaa mukaan kärkikamppailuihin ja tulee olemaan jatkossa varteenotettava vastustaja", Rajala arvioi.

Härmästä Rajalan tiimi jatkaa sunnuntaina Eurajoella ajettavaan crosskartin SM-osakilpailuun, jossa perheen pojista rallicrossin SM-sarjassakin Hallenberg Motorsportin V1600-luokan Kialla ajava 15-vuotias Wiljami tavoittelee Xtrem Junior -luokan mestaruuspisteitä.

"Eurajoelta poiketaan Porissa vaihtamassa eväät ja rallicrosskalusto jokamiesluokan autoihin, ja suunnataan kohti pohjoista sekä Pellossa ajettavaa jokkiksen Poikkinaintiajoa. Perinteistä pitää pitää kiinni, ja mikä ettei, kun samalla pääsee vähän ajamaan kilpaakin", Joni-Pekka Rajala tuumaa.

Pellon Kittisenvaaralla jo 39. kertaa järjestettävään nelipäiväiseen jokamiesluokan tapahtumaan on ilmoittautunut yli 500 kuljettajaa, joiden joukosta löytyy myös neljä Rajalaa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 4/2026