Alex Anttilan viikonloppu alkoi vahvasti Pieksämäellä ja jatkui Ruotsissa tavalla, joka jätti sekä lupauksia että harmiteltavaa
Kotkalaisen Alex Anttilan autourheilukausi jatkui 9.5. SM-sarjan avauskilpailussa Pieksämäellä sekä RallyX-sarjan kahdessa osakilpailussa Ruotsin Tierpissä 15.–17.5.
Anttila oli Pieksämäellä kahdesti alkueränsä nopein ja toinen. Näin paikka A-finaalin eturiviin oli lunastettu. Finaalin lähtöviivalla kaikki ei onnistunut, mutta hyvä ajo pelasti paljon.
”Startti ei vain onnistunut ja jäin viimeiseksi. Keräsin kuitenkin hyvin itseni ja olin lopulta neljäs”, Anttila, 15, tiivisti. Anjalankosken Urheiluautoilijoita edustava Anttila miettii kisasta lisää.
”Rata sopii meille hyvin ja sain alkueristä hyvät pisteet. Finaalin lähtöä ja epäonnistunutta lisälenkkitaktiikkaa lukuun ottamatta se oli tasaista ja varmaa ajoa. Tästä on hyvä jatkaa”, Anttila totesi.
Ruotsista hyvää ja huonoa
Tierpissä ajettiin poikkeuksellisesti perjantaina kolme alkuerää kuivalla kelillä, joissa Anttila oli Iivari Männistön jälkeen kaikissa toinen. Sama meno jatkui lauantain sadekelissä semissä ja finaalissa. Männistö voitti kaikki lähdöt ja Anttila oli hyvä kakkonen.
”Alkuerissä oli lähtöjen kanssa pieniä ongelmia. Semifinaalissa oli perussuoritus. Finaalissa ei vain vauhti riittänyt Männistön vauhtiin”, Anttila tunnusti rehdisti.
Sunnuntain osakilpailu alkoi lupaavasti. Ensimmäisen alkuerän kolmas, voitto toisessa ja vielä toinen tila.
”Ensimmäisessä erässä tuli hyvä lähtö, mutta oli vain ruuhkaa. Toisessa erässä ajossa oli agresiivisuutta ja päättäväisyyttä.”
Semifinaalissa tuli valitettavasti keskeytys, joten paikkaa finaaliin ei tullut.
”Hypyn alastulossa takapyörä osui toisen autoon. Vanne meni kieroksi ja pyörä meni myöhemmin lukkoon. Ajauduin siitä rengaskasaan. Ei ollut paha kolaus, mutta kisa oli ohi”, Anttila summasi.
”Hyvät pisteet kuitenkin viikonvaihteesta. Olen sarjassa toisena 18 pistettä Iivari Männistöä perässä”, hän laski.
RallyX-sarja jatkuu jo tulevana viikonvaihteena 23.–24.5. Honkajoella Pesämäen radalla.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.