Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ville Vatanen. Kuva Marcin Rybak

Ville Vatanen tietää, miltä Ruotsissa onnistuminen tuntuu, ja nyt KMS Racing odottaa samaa myös toiselta lupaukseltaan

Kuvat
21.5.2026

Uusikaupunkilainen rallitiimi KMS Racing jatkaa rallin EM-kilpailukauttaan tulevana viikonloppuna Ruotsin Karlstadissa ajettavalla ERC Royal Rally of Scandinavialla. Tiimi kilpailee ERC3-luokassa kahden lupaavan juniorin, suomalaiskuljettaja Ville Vatasen sekä irlantilaiskuljettaja Craig Rahillin kanssa.

Osana valmistautumista EM-kauden ensimmäiseen sorakilpailuun tiimin kuljettajat kilpailivat Historic Rally Trophyn kilpailussa, Kuljetus J. Kuusela Rallissa Uudessakaupungissa. Tuloksena oli kilpailun sijat 1 ja 2 nelivetoisilla Ford Fiesta Rally3 -autoilla.

“On kiva olla taas Ruotsissa. Tämän vuotinen kilpailu on itse asiassa meille jo neljäs Ruotsin EM-ralli putkeen, ja kilpailu onkin meille kuin EM-sarjan kotikilpailu. Viime viikonloppuna ajoimme Uudessakaupungissa kotikilpailumme, ja hyvin menneen kilpailun johdosta meidän pitäisi olla tiiminä hyvin valmistautuneita viikonlopun kilpailuun. Odotan molempia kuljettajiamme voittotaisteluun”, KMS Racingin tiimipäällikkö Jussi Kumpumäki sanoo.

Kuva

Numerolla 37 kilpaileva Vatanen ja kartanlukija Joonas Ojala ajoivat Uudenkaupungin kilpailussa voittoon. Viime vuonna toiseksi Ruotsissa ajanut 22-vuotias Vatanen lähtee iloiten ajamaan kauden ensimmäistä kansainvälisen tason sorakilpailuaan hedelmää tuottaneen, asvaltin täyteisen kevään jäljiltä.

“On mukavaa päästä takaisin tutummalle pinnalle, ja onhan se makeeta puuhaa, kun pääsee laskemaan taas soralla. Testikilpailu meni hyvin, yllätyin hieman tien liukkaudesta ja irtosoran määrästä reitillä, sillä en ole ennen noin pienellä numerolla lähtenyt ralliin. Valmistautuminen ja fiilis autoon ovat hyvät, eikä pitäisi olla mitään jarruttavaa tekijää hyvän tuloksen tiellä. Saamme varmasti kovat skabat aikaan, ja odotan kilpailun käynnistymistä innolla”, Vatanen kertoo.

Numerolla 40 sorakauden avaukseen lähtevä Rahill sekä kartanlukija Conor Smith hakevat hyvää tulosta myös soralta. Erinomaisessa vauhdissa kauden avauksessa Espanjan asvaltilla ollut 19-vuotias kuljettaja hakee pistesaldolleen avausta Ruotsista irlantilaisen keskeytettyä sensorivikaan Sierra Morenassa.

“Olemme tyytyväisiä kehitykseemme ja itseluottamuksemme rakentamiseen näillä nopeilla soraerikoiskokeilla, jotka ovat meille vielä tuntemattomia. Olen myös tyytyväinen tämän hetkiseen vauhtiimme, ja koitamme parantaa sitä tänä viikonloppuna. Tähtäimessä on hyvät pisteet Ruotsista”, Rahill kertoo.

ERC Royal Rally of Scandinavia ajetaan 22,-24.5. Ruotsin Karlstadin ympäristössä. Kilpailu sisältää 16 erikoiskoetta kattaen yhteensä 185,94 erikoiskoekilometriä. Kilpailu näytetään suorana lähetyksenä Rally.tv -suoratoistopalvelussa sekä MTV Katsomo ja MTV Max -palveluissa.

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 4/2026