Hyppää pääsisältöön
Kuva
Vuokila

Pohjoinen mestaruussarja jatkui Torniossa – Paikalliskuljettaja Miikka Vuokila ykkönen

9.2.2025

Harrasterallisarjan Pohjois-Suomen mestaruussarjan toinen osakilpailu Konetyö Ari Kivelä Tornio Rallissa päättyi yleiskilpailun ja samalla 4WD Nuotti-luokan (LK7) osalta paikallisen kuljettajan Miikka Vuokilan juhliin. 

Toinen torniolaiskuljettaja Mika Pyyny ja oululainen Juho Mäki-Tammela eivät päästäneet edellisviikonloppuna SM-rallissa luokkavoittoon ajanutta Vuokilaa helpolla. Vuokila aloitti päivän kahdella pohja-ajalla. Kolmannella erikoiskokeella Mäki-Tammela kiristi neljän sekunnin päähän Vuokilasta. Pyyny puolestaan onnistui hyvin seuraavilla erikoiskokeilla ja nousi toiseksi. Vuokila ei tehnyt virheitä ja piti johtopaikkansa maaliin saakka. Pyynyn sortuessa pieniin ajovirheisiin vei Mäki-Tammela kakkospaikan jääden voittajasta kahdeksan erikoiskokeen aikana 12 sekuntia. Ilomantsin Tapio Lauronen varmisti Mitsubishi-kuljettajien neloisvoiton.

Classik alle 1650 -luokassa (LK1) kisaa hallitsi Jokirinteen Jouni Kumpulainen Chrysler Avangerin ohjaimissa. Tekniikka kuitenkin petti ja Kumpulainen joutui keskeyttämään yli kolmen minuutin johtoasemasta. Voittoon nousi utajärveläinen Antti Karhumaa Sunbeam IMP:llä. Classik yli 1650 -luokassa (LK2) kokkolalainen Jani Ahola pysyi johtopaikalla startista maaliin. Escort-kuski päihitti Opel Asconaa ohjastavaa kempeläistä Antti Jaakolaa yli kolmella minuutilla. Classik nuotti-luokassa (LK3) Haapajärven Tero Kalliokoski ajoi johtopaikalla tasaisen varmasti. BMW-kuski ei päässyt helpolla, sillä Kaustisen Tero Kuorikoski pysyi muutaman sekunnin sisällä. Kisa ratkesi lopulta Kalliokosken saamaan aikasakkoon. Kuorikoski nousi selkeään voittoon.

V1600 nuotti-luokassa (LK4) Joakim Goman aloitti kolmella pohja-ajalla, mutta neljännellä toinen oululainen Kasperi Heikkinen kiilasi niukasti ohitse. Kisa jatkui tasaisena myös toisella puoliskolla. Goman ajoi kolme pohja-aikaa ja kiristi ohi 11 sekunnin erolla.

2WD alle 2050 nuotti-luokassa (LK5) Max Karhapään vauhtiin eivät muut pystyneet. Tauolla Honda-kuski oli lähes puolen minuutin karkumatkalla 16-vuotiaaseen Tervolan Vili Hakalaan ja Oulun Oskari Heikkiseen. Heikkinen nousi tauon jälkeen toiseksi, mutta kisa päättyi tekniikkavikaan seuraavalle. Tämän jälkeen Ford Fiesta R2T:tä ohjastava torniolainen Tapio Vuokila kävi hetken kakkospaikalla, mutta päätöserikoiskokeella Hakala nousi Ford Fiesta Rally4:lla toiseksi. Vuokila jäi nuorukaisesta 0,9 sekuntia. Karhapäälle kirjattiin luokkavoitto 27 sekunnin erolla. Muhoslainen oli samalla päivän nopein kaksivetokuski.

Kuva

2WD yli 2050-nuotti-luokassa (LK6) BMW-kuskit ottivat tiukasti mittaa toisistaan ja kärjessä oli tuulista. Tauolla johtopaikalla oli rovaniemeläinen Aki Hirvioja. Oululainen Samuel Hökkä oli perässä ainoastaan 4,3 sekuntia. Hirvioja oli kisan toisella puoliskolla vakuuttavassa vauhdissa tehtailemalla pohjat joka erikoiskokeelle. Hökkä taipui 19,6 sekuntia

4WD / Classic 4WD-luokassa (LK8) Tornion Ari Kivelä aloitti Mitsubishillä johdossa, mutta kolmannella kärkeen kiristi raahelainen Ford Sierra Cosworth-kuski Arto Aho. Kivelä ajoi tauon jälkeen kaksi pohja-aikaa nousten voittoon kuuden sekunnin erolla toiseen Mitsubishi-kuskiin Lasse Kesälehteen. Aho putosi kolmanneksi.

Senioreiden nuotti 2WD-luokassa (LK9) Haaparannan Juha Talvitie nakutti BMW:llä pohjia toisensa perään. Tauolla etumatkaa seuraaviin oli jo lähes 50 sekuntia. Tauon jälkeen Toyota Starlettia ohjastava Temmeksen Petri Koski pystyi kolmeen pohja-aikaan, mutta Talvitie pysyi silti 47 sekunnin erolla edellä. Senioreiden V1600 -luokkaa (LK10) hallitsi Rovaniemen Timo Raivio Suzuki Swiftin ohjaimissa. Senioreiden 2WD alle 2250-luokassa (LK11) Rovaniemen Heikki Hirvioja oli Escortilla voittamattomassa vauhdissa. Hänelle kirjattiin pohjat jokaiselle erikoiskokeelle. Senioreiden 2WD yli 2250-luokassa (LK12) kärkipaikka vaihtui useaan kertaan. Tauolla johdossa oli ylivieskalainen BMW-kuski Sami Lund. Bemari-kuski hurjasteli pohjat lopuille erikoiskokeille ja vei voiton 19 sekunnin erolla jormualaiseen Volvo-kuskiin Jari Huuskoon.

Nuorten V1600/HV1000-luokassa (LK13) Rovaniemeläinen Toyota Auris-kuski Niko Seppälä nousi johtoon toisella pätkällä. Hänelle ei löytynyt vastusta myöskään kisan jälkipuoliskolla. Toyota Aygoa ohjastanut kittiläläinen Max Teinilä jäi voittajasta lähes neljä minuuttia. H2050/nuoret H2050-luokkaa (LK15) hallitsi Peugeot-kuljettaja Santeri Karvonen. Oululaisen kisa päättyi kuitenkin kuudennelle erikoiskokeelle tekniseen vikaan ja voiton vei kiiminkiläinen Ford-kuljettaja Janne Kortelainen.

V1600/Trophy-luokassa (LK14) Isonkyrön Mika Korvola ajoi Hondalla tasaisen varmaa kisaa. Viiden pohja-ajan turvin hän vei voiton lähes 40 sekunnin erolla Peugeot-kuljettajaan Aatu Viljakaiseen.

2WD alle 1650-luokassa (LK17) Kiimingin Jani Kuivas aloitti Citroenilla johdossa, mutta jo toisella erikoiskokeella iiläinen Toyota Starlet-pilotti Henri Berg kiilasi ohitse. Tauon jälkeen Kuivas sai kirivaihteen päälle ja laittoi Bergin todella ahtaalle. Niukimmillaan eroa oli 0,1 sekuntia. Berg piti ykköspaikan 1,8 sekunnin erolla.

2WD alle 2550-luokassa (LK18) kemiläinen Henri Pallas ajoi BMW:llä pohja-ajat kahdelle ensimmäiselle erikoiskokeelle, mutta kolmonen meni penkin alle. Opel Astraa-ohjastava Rovaniemen Saku Stenberg nousi johtoon, mutta vain hetkeksi. Jo seuraavalla erikoiskokeella Honda-kuljettaja Samuel Miettinen kiilasi ohitse. Kolmanneksi viimeisellä erikoiskokeella haaparantalainen jäi pohja-ajasta toista kymmentä sekuntia ja putosi tiukassa väännössä neljänneksi. Pallas nousi hetkeksi kärkeen. Stenberg ei ollut kuitenkaan vielä luovuttanut ja kiristikin päätöserikoiskokeella voittoon. Pallas taipui 1,4 sekuntia.

2WD yli 2250-luokassa (LK19) alkumatkasta tasaisinta kyytiä piti Martinniemen Jyrki Roininen. Viidennellä erikoiskokeella kuitenkin BMW:n tekniikka petti. Nivalalainen Niko Pihlajaniemi nousi omalla BMW:ään johtoon, mutta vain hetkeksi. Torniolainen Bemari-kuski Matias Tapojärvi pystyi kolmanneksi viimeisellä erikoiskokeella kunnon pohja-aikaan ja piti piikkipaikan loppuun saakka. Pihlajaniemi taipui ainoastaan 1,1 sekunnilla.

Ladyt-luokkaa (LK20) hallitsi Juulia Suvinen Toyota Corolla GT:n ohjaimissa. Jooa Iivarin kartturoima Kolholainen nakutti pohjat jokaiselle erikoiskokeelle. BMW:tä ohjastanut Nivalan Jessika Junttila taipui yhteisajassa toista minuuttia.

Aloittelijoiden vauhdikkain oli Kemin Kari Kallaanvaara Toytota Starletin ohjaimissa.

Seuraava osakilpailu ajetaan jo viikon päästä 15.2. Kontiolahdella.

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 1/2025