Osin ralliaiheinen Pikku Siperia on ensimmäinen suoratoistojätti Netflixin rahoittama suomalainen alkuperäiselokuva. Yksi elokuvan tärkeä hahmo on Tarvainen, pienen paikkakunnan entinen rallisuuruus.

Pikku Siperian ohjaaja Dome Karukoski tuntee maailman, jossa autojen rooli on suuri, jopa pariutumisen kannalta. Hän on kotoisin Lepsämältä, maalaiskylästä Nurmijärveltä.

Karukosken ensimmäinen oma auto oli Skoda 120 L. 

– Se oli mällätty auto, joka maksoi jotain 800 markkaa. Se haettiin autovahinkokeskuksesta, Karukoski muistelee.

Kaverin isä laittoi Skodan teknisesti kuntoon, minkä jälkeen Karukoski pääsi viimeistelemään auton ulkonäköä. Tärkeintä oli vauhdin tuntu.

– Maalautin sen alehintaan turkoosiksi. Takalasien tummentaminen epäonnistui. Siihen laitettiin takaspoileri. Takapuskuri irrotettiin, että Skoda 120 L näyttäisi urheiluautolta.

Skodan moottori oli takana, joten autossa oli ainesta.

– Se kyllä lähti, kun talvella slaidasi. Kyllä sillä sai sen urheiluauton tunnun ihan täysin.

Sehän oli kuin Porsche?

– Ihan joo, täysin Porsche.

Karukoski viimeisteli Skodan ostamalla Biltemasta meteoriititarraa.

– Sitä laitettiin Skodan kylkeen ja konepellille.

Nyt ympyrä on tavallaan sulkeutunut, sillä Pikku Siperia alkaa siten, että rallikuljettaja Tarvaisen auton läpi syöksyy meteoriitti, tyhjälle kartanlukijan paikalle.

– Joo, se on hauskaa. Se oli ihan sattumaa, sillä elokuvan aiheen ja sen pohjana olevan kirjan valinta oli ihan eri juttu. Mutta 1970-luvulla syntyneet kyllä muistavat ne sen ajan meteoriitti/komeettatarrat.

Moottoriurheiluteema jatkui, kun Karukoski malttoi vihdoin luopua Skodastaan.

– Myin sen romuralliautoksi. Paikalliset kundit kävivät sen pihasta hakemassa. Siitä autosta ei ole varman enää paljoa jäljellä.

Karukoski hankki tilalle Seat Ibizan. Takamoottorinen Skoda 120 L oli porschemainen, mutta Ibiza oli Porschen sukua.

Karukoski ohjasi 2010 ensimmäisen Napapiirin sankarit -elokuvan, jonka yhdeksi tähdeksi nousi keltainen Ford Sierra, rekisteritunnukseltaan TIS-51.

– Olen Lepsämästä, pienen kylän kundi. Se on Nurmijärven ja Vihdin rajalla. Tuo maailma on se, missä kasvoin. Siellä kaverit tekevät näin, autoja haetaan ja tuunataan, se on osa kasvuprosessia.

Pienellä paikkakunnalla mopojen ja autojen merkitys on suuri. 

– Totta kai, kun ei muuten pääse mihinkään. Kerran tunnissa menee bussi jonnekin, pysäkille on pitkä matka kävellä. Kiinnostava ja hyvännäköinen auto – en sano, että Skoda 120 L oli sitä – on osa pariutusmisriittiä jollain tavalla: sinulla on ylipäänsä mahdollisuus viedä joku treffeille.

Ennen autoja Karukosken maailma avautui mopojen avulla, ensin Helkama Raisun sitten Tunturi Tigerin.

– Helkama Raisu ei kauaa kasassa pysynyt, pari kuukautta. Sitten säästin vihreään Tunturi Tigeriin. Se oli hyvä peli. Vähän välityksiä vaihdettiin, että saatiin se kulkemaan sen viisi lujempaa. Ja se viisi kilsaa tunnissa tuntui kuin olisi saanut 250-kuutioisen alle. Sitten välteltiin poliisia, se oli sitä pikkukylän meininkiä, ei siitä pääse mihinkään.

Tunsit vauhdin hurmaa?

– Joo. On kiinnostavaa, kuinka se muuttui, kun muutin opiskelemaan kaupunkiin taideteolliseen korkeakouluun. Se muuttuu väistämättä. Olet kaupunkilainen, se maailma muuttuu heti.