
Tommi Hallman valmiina uransa kovimpaan haasteeseen - "Röykkyjä ja ryskytystä"
Vuonna 2021 käynnistyneen Extreme E -autourheilusarjan historian viimeinen kilpailu ajetaan tänä viikonloppuna Saudi-Arabiassa. Mukana kilpailussa nähdään myös kuopiolainen Tommi Hallman, joka tekee Extreme E -kilpailudebyyttinsä Formula 1:n vuoden 2009 maailmanmestarin Jenson Buttonin tiimissä.
Extreme E, The Final Lap. Kilpailun englanninkielinen nimi kertoo kaiken olennaisen, eli tulevana viikonloppuna Saudi-Arabiassa ajettava kilpailu tulee jäämään Extreme E -sarjan historian viimeiseksi kilpailuksi. Sähkökäyttöisten maastoautojen sarjaa ehdittiin ajaa kolme täyttä kautta ja mukana sarjassa nähtiin vuosien varrella useita autourheilumaailman kirkkaimpia tähtiä.
Siinä missä nyt ajettava kilpailu tulee olemaan Extreme E -sarjan historian viiimeinen, niin kuopiolaiselle Tommi Hallmanille, 25, kilpailu on tässä luokassa uran ensimmäinen. Samalla Hallmanista tulee sarjan historian toinen kilpailuun osallistunut suomalaiskuljettaja. Formula 1:n MM-sarjan osakilpailuvoittaja Heikki Kovalainen osallistui kahteen osakilpailuun vuonna 2023.
- Hyvät on tietysti fiilikset tässä kohtaa. Maanantain välisenä yönä saavuttiin Saudi-Arabiaan ja lämmintähän täällä on, kun päivällä mittari kipuaa 40 asteeseen ja yölläkin on ollut 25 astetta, Hallman kertoo.
Ensimmäisen kerran vuonna 2021 ajetun Extreme E -sarjan tavoitteena on ollut pyrkiä tekemään kansainvälistä autourheilua luonnon ehdoilla ja aivan kuten aiemmissakin kilpailuissa, niin myös Saudi-Arabiassa viikko käynnistyi perinteiseen tapaan puiden istuttamisella. Paikalla tilaisuudessa oli paikallisia lapsia ja nuoria.
- Sarjan kuljettajat istuttivat 60 puuta päivän aikana. Olihan se hieno kokemus, en ole tuollaisessa ennen ollut mukana, Hallman hehkutti.
Keskiviikkona kuljettajat pääsivät ensimmäistä kertaa tutustumaan rataan, mutta autoihin ei kuitenkaan vielä hypätty.
- Kävellen kierrettiin rataa ympäri ja pakko on sanoa, että kyllähän se rata näyttää todella hurjalta! Korkeuserot ovat todella suuret, jyrkkiä pudotuksia notkoihin, ja mukana on myös isoja hyppyreitä, Hallman kuvaili.
Hallman toimi Extreme E -sarjan testikuljettajana Skotlannin osakilpailuissa vuosina 2023 ja 2024, joten ajokokemusta paritonnisesta "katumaasturista" kyllä löytyy. Kokemus näillä autoilla kilpailemisesta kuitenkin vielä puuttuu ja Hallman onkin nyt edessä olevan kilpailun 14 kuljettajasta norjalaisen Ole Christian Veibyn ohella ainoa tulokaskuljettaja.
- Testikuljettajan roolissa tietysti ajettiin varman päälle. Nyt kun ajetaan kilpaa ja tavoitteena on menestyä, niin riskikynnystä pitää nostaa. Pitää löytää ne rajat, että miten kovaa sillä autolla voi ajaa ja että kuitenkin vielä pysytään neljällä pyörällä. Tässä sarjassa on vuosien varrella nähty todella paljon kaatoja, Hallman muistuttaa.
Sanomattakin on selvää, että kun isokokoisella ja painavalla autolla ajetaan aavikon pehmeällä hiekalla, ja kun rataan tulee isojakin uria, niin haasteita kuljettajalla todellakin riittää.
- Tietysti, kun ajetaan maastoradalla, aika paljon on röykkyjä ja ryskytystä, niin rallicrossiin verrattuna tietyllä tapaa tämä on rankempaa. Koko ajan tulee röykyistä ja pompuista iskuja. Isoin haaste on se, että auton painopiste on korkealla ja se tekee ajamisesta näissä olosuhteissa todella haastavaa. Torstaina ajettiin kaksi shakedown-vetoa testiradalla ja perjantaina päästään ajamaan vielä harjoitukset varsinaisella kilparadalla, Hallman taustoitti.
Historian viimeinen Extreme E -kilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna ja Hallmanin tiimikaverina toimii italialais-espanjalainen Christine Giampaoli Zonca, 32. Ensi viikolla ohjelmassa on uuden Extreme H -sarjan ensimmäinen kilpailu ja myös siinä kilpailussa Hallman ja Zonca ovat mukana. FIA Extreme H World Cup nimeä kantava kansainvälinen sarja tulee olemaan maailman ensimmäinen vetykäyttöinen moottoriurheilusarja.
Viikonlopun kilpailutapahtumia Saudi-Arabiasta voi Suomessa seurata YouTube-sivun, sekä Eurosport- ja Viaplay-kanavien välityksellä.
Aikataulu lauantaina ja sunnuntaina
08.00-08.45 - 1. alkuerät
12.00-12.45 - 2. alkuerät
16.00-16.45 - Finaalit
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.