Hyppää pääsisältöön
Kuva
Rico Salmela. Kuva Tech3 KTM

Rico Salmelalla hieno taistelu Brasilian MM-osakilpailussa

Kuvat
22.3.2026

Rico Salmelan viikonloppu Brasilian MM-osakilpailussa on sujunut hyvissä merkeissä. Harjoituksissa ja aika-ajossa Salmela suoritti tasaisen hyvällä tasolla ja pääsi starttaamaan kympin sakista. Salmela menetti muutaman sijan ensimmäisten mutkien kolisteluissa, mutta pystyi myös saman tien ottamaan sijoituksia takaisin. 

Kolmen ajetun kierroksen jälkeen Salmela oli 11:s. Hän kävi kovaa kilpailua muun muassa Aki Ajon tallissa ajavan Brian Uriarten kanssa. 

Salmelan tallikaveri Valentin Perrone oli kolmantena, mikä on suomalaisittain hyvä asia, sillä se kertoo, että Tech3-tallin kalusto on hyvin kilpailukykyistä. 

Seitsemännellä kierroksella Joel Esteban kaatui todella rajusti. Salmela nousi kaatumisen myötä yhdeksänneksi ja jatkoi hyvällä sykkeellä nousten upealla ohituksella seitsemänneksi. 

Kärjessä David Almansa ja Maximo Quiles pääsivät karkaamaan, kun kilpailusta oli ajettu 11 kierrosta. Ero seuraaviin oli jo yli kaksi sekuntia. Rico Salmela oli edelleen pääryhmässä sijalla kuusi. Käytännössä Salmela oli vielä mukana palkintopallitaistelussa. 

Salmela ajoi hyvää kilpailua. Vauhti riitti hyvin pääryhmän kanssa. Ryhmän kärjessä ajoi Salmelan tallikaveri Perrone ja mukana samassa porukassa olivat myös Ajon tallin kuljettajat Uriarte ja Carpe. Salmela paransi osakkeitaan ja oli viidentenä. 

Kierroksella 15 kilpailu keskeytettiin punaisella lipulla. 2/3 kilpailumatkasta ei täyttynyt, joten kilpailu startattiin uudestaan. Lähtö suoritettiin normaalilla tavalla, mutta järjestys muokkautui olemassa olevan tilanteen mukaan, kun punainen lippu nousi ylös. Salmela starttasi viiden kierroksen loppuhuipennukseen sijalta viisi ja nappasi hyvän startin nousten neljänneksi. Taistelu oli tiukkaa ja Salmela menetti heti sijoituksen. 

Taistelu kävi todella kuumana. Sijoitukset vaihtelivat tiuhaan tahtiin ja Salmela oli hyvin mukana pelissä. Kun kolme kierrosta oli ajamatta, Salmela oli viidentenä. Kärjessä viiletti Quiles, joka pystyi jälleen kerran kasvattamaan eroa muihin. 

Salmela taisteli hienosti ja ajoi maaliin sijalla kuusi. Salmelan kausi on käynnistynyt hyvin, sillä tavoitteena on maltillisesti mennä eteenpäin ja hakea kokemusta. Tulosurheilussa pitää kuitenkin suorittaa ja sen Salmela nyt teki. Hän ajoi kärkiporukan kanssa samaa vauhtia, eikä näyttänyt ottavan älyttömiä riskejä. Samalla hän voitti myös tallikaverinsa. 

Quiles ajoi voittoon ennen Marco Morellia. Veda Pratama oli kolmas. 

MM-sarjaa johtaa Quiles ennen Morellia ja Pratamaa. Salmela on 11:s. 

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 2/2026