Hyppää pääsisältöön
Kuva
Getty Images

Marc Márquez hallitsee MotoGP-sarjaa ja hänen tekemisiään seurataan tarkalla silmällä – Espanjalainen nostaa esiin yllättävän nimen, jolta hän on oppinut eniten

Teksti
Kuvat
28.7.2025

Kahdeksankertainen maailmanmestari ja MotoGP:n ylivoimainen pistejohtaja Marc Márquez on varmasti se kuljettaja, jota kaikki seuraavat ja varmasti osa pyrkii kopioimaan sen mitä voi. Márquez on tällä kaudella näyttänyt muille kaapin paikan ja on sen toki tehnyt aikaisemminkin uransa aikana. 

Nyt hän kertoo, että kuljettaja, jonka tekemistä hän on yrittänyt parhaansa mukaan omaksua, on Dani Pedrosa. Márquez ajoi Pedrosan tallikaverina Hondan tehdastiimissä tulokasvuodestaan 2013 aina Pedrosan viimeiseen täyteen kauteen 2018 saakka.

Kuva

Pedrosa on ainoa kuljettaja, Francesco Bagnaian lisäksi, joka on voittanut MotoGP-osakilpailun ollessaan samassa tiimissä Márquezin kanssa.

– Opin todella paljon Dani Pedrosalta, koska hän oli tallikaverini. Hän on se, jolta opin eniten siitä, miten MotoGP-pyörää ajetaan ja mitä pitää tehdä ollakseen nopea, Marc Márquez kertoi espanjalaiselle DAZN:lle.

Márquez totesi, että Pedrosan heikkous oli voiman ja pituuden puute.

– Yritin ajaa kuten hän, mutta hieman enemmän voimalla ja vähän aggressiivisemmin. Siinä se, yritin kopioida sitä, koska hän oli se, joka ajoi sillä pyörällä ennen minua.

Kuva

Márquez myönsi myös, että hän on pyrkinyt ottamaan vaikutteita myös muista kilpakumppaneistaan.

– Olen oppinut hallitsemaan kilpailuja kuten Valentino [Rossi] teki, ja yrittänyt käyttää niin sanottua 'hammer modea' kuten Lorenzo käytti, Márquez sanoi. 

– Mutta et voi kopioida vastustajaa, sinun täytyy yrittää lähestyä hänen vahvuuksiaan, mutta ajaa omalla tavallasi.

Márquez johtaa MotoGP-sarjaa 120 pisteellä ennen veljeään Alex Márquezia.

 

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 7/2025