
Le Mans tarjosi varsinaisen jännitysnäytelmän – MotoGP sprintin tulokset
Yamahan Fabio Quartararo painoi Le Mansin MotoGP:n sprintin lähdössä kärkeen. Ducatin Marc Marquez haastoi, mutta ajautui hieman leveäksi. Alex Marquez otti paikkansa kolmantena.
Toisen kierroksen alussa rytisi. Francesco Bagnaia teki virheen kolmannessa mutkassa ja pyörä karkasi alta. Bagnaia ei päässyt jatkamaan ja joutui jalkamieheksi.
Quartararo yritti karkuun minkä pääsi, mutta ei saanut eroa aikaiseksi. Marc Marquez tuli kierroksella kuusi ohi, mutta Quartaro kuittasi heti takaisin.
Muutamaa mutkaa myöhemmin Marq Marquez tuli uudestaan ohi ja tällä kertaa hän sai johtopaikan kunnolla haltuunsa.
Alex Marquez yritti tulla samalla höngällä Quartaron ohi, mutta ajautui reilusti leveäksi.
Gresini Ducatin Fermin Aldeguer ajeli neljäntenä muutaman sekunnin päässä kärkikolmikosta.
Marc Marquez sai nykäistyä hyvin nopeasti sekunnin eron Quartaroon, joka oli hätää kärsimässä Alex Marquezin kanssa. Lopulta Ducati-kuljettaja tuli ohi ja nousi toiseksi.
Quartararo oli selkeästi vaikeuksissa ja myös Aldeguer nousi Yamaha-kuljettajan kantaan. Heidän takanaan käytiin tiukkaa jäsentenvälistä taistelua, kun Pedro Acosta tuli Maverick Vinalesin ohi viidenneksi.
Aldeguer kävi tiukkaa taistelua Quartaron kanssa ja sijoituksia vaihdeltiin, mutta lopulta Aldeguer pystyi nousemaan kolmanneksi.
Maaliin tultiin jälleen kerran Marq Marquezin johdolla. Toiseksi ajoi Alex Marquez ja kolmanneksi sijoittui Fermin Aldeguer, joka saavutti podiumin uransa ensimmäistä kertaa MotoGP-luokassa. Pedro Acosta oli ajamassa viidenneksi, mutta kaatui viimeisellä kierroksella.
Marc Marquez on nyt historian ensimmäinen kuljettaja, joka on voittanut kuusi perättäistä sprinttikilpailua.
– Fabio oli todella nopea alussa, mutta sitten homma tasaantui ja oma ajoni tuntui paremmalta. Sain ykköspaikan haltuun ja ehkä otin viimeisellä kierroksella jo liiankin rennosti, Marc Marquez naurahti.
Alex Marquezille toinen sija alkaa olla tuttu paikka, eikä hän tälläkään kertaa voinut veljelleen mitään.
– Hieno askel eteenpäin, meillä oli hyvä kisavauhti, mutta en pystynyt mitenkään vastaamaan Marcin vauhtiin, Alex Marquez sanoi.
Kolmanneksi ajanut Aldeguer oli lähes sanaton.
– Aivan uskomaton tunne olla täällä luokan huippukuskien kanssa. Iso kiitos tiimille, joka on mahdollistanut tämän kaiken, Aldeguer sanoi.
MM-pisteissä Marc Marquez on nyt johdossa 151 pisteellä, toisena on Alex Marquez 149 pisteellä ja kolmantena Francesco Bagnaia 120 pistellä.
Seuraavina listalla ovat Franco Morbidelli, Fabio DiGiannantonio ja Fabio Quartararo.
Ranskan MotoGP, Le Mans - Sprinttikilpailu | ||
1 | Marc Marquez | Ducati Lenovo (GP25) |
2 | Alex Marquez | BK8 Gresini Ducati (GP24) |
3 | Fermin Aldeguer | BK8 Gresini Ducati (GP24) |
4 | Fabio Quartararo | Monster Yamaha (YZR-M1) |
5 | Maverick Viñales | Red Bull KTM Tech3 (RC16) |
6 | Johann Zarco | Castrol Honda LCR (RC213V) |
7 | Fabio Di Giannantonio | Pertamina VR46 Ducati (GP25) |
8 | Alex Rins | Monster Yamaha (YZR-M1) |
9 | Joan Mir | Honda HRC Castrol (RC213V) |
10 | Raul Fernandez | Trackhouse Aprilia (RS-GP25) |
11 | Jack Miller | Pramac Yamaha (YZR-M1) |
12 | Luca Marini | Honda HRC Castrol (RC213V) |
13 | Enea Bastianini | Red Bull KTM Tech3 (RC16) |
14 | Ai Ogura | Trackhouse Aprilia (RS-GP25) |
15 | Franco Morbidelli | Pertamina VR46 Ducati (GP24) |
16 | Takaaki Nakagami | HRC Test Team (RC213V) |
17 | Marco Bezzecchi | Aprilia Factory (RS-GP25) |
18 | Lorenzo Savadori | Aprilia Factory (RS-GP25) |
19 | Pedro Acosta | Red Bull KTM (RC16) |
20 | Miguel Oliveira | Pramac Yamaha (YZR-M1) |
Brad Binder | Red Bull KTM (RC16) | |
Francesco Bagnaia | Ducati Lenovo (GP25) |
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.