Pekka Päivärinta varmisti MM-mitalin, mutta Assenin viikonloppu jätti pettymyksen – ”Joutui ihan taistelemaan podiumpaikasta”
Sivuvaunumoottoripyöräilijä Pekka Päivärinta varmisti uransa 14. MM-mitalin Superside-sarjan jatkuessa viime viikonloppuna Hollannin Assenissa. Päivärinta kyydissään brittiläinen Adam Christie saavutti ruutulipun kolmantena viikonlopun molemmissa kilpailustarteissa.
Valitettavasti pitkän Gold Race -kilpailun viimeisissä mutkissa tapahtunut ratarajan rikkominen tiputti suomalais-englantilaisen pyöräkunnan neloseksi. Viikonlopun kilpailuista ansaitut 29 MM-pistettä nostivat Päivärinnan pyöräkunnan kokonaissaldon 177 pisteeseen. Sitä eivät takana kärkkyvät enää pysty saavuttamaan, joten MM-mitali on varma. Sen väri on kuitenkin vielä epäselvä.
”En odottanutkaan, että me pystyisimme Assenissa voittamaan. Me ollaan siellä pärjätty, jos on märkä tai välikeli. Kuivalla rata ei suosi meitä ja meidän kokonaispainoa. En muista, milloin viimeksi olen Assenissa kuussatasella ajamalla voittanut kuivalla kelillä. Märällä on voittokin tullut”, Päivärinta totesi.
Assenin tulos oli pilotille kuitenkin lievä pettymys.
”Oli se kyllä vähän pettymys. Joutui ihan taistelemaan podiumpaikasta.”
Assenissa ajettiin sekä sprintti että Gold Race samana päivänä. Aamupäivällä ajetussa sprintissä voiton vei sarjakärki Harry Payne/Kevin Rousseau kukistaen kakkoseksi kiilanneen Christien veljesten pyöräkunnan 5,6 sekunnilla.
Kakkosruudusta päivän kilpailuihin startannut Päivärinta–Christie-kaksikko työllisti ruutuliputtajan muutama pyöränmitta brittien takana. Payne–Rousseau-duo oli omaa luokkaansa myös pitkässä kilpailussa venyttäen voittomarginaalinsa reiluun 12 sekuntiin.
Ben Christie ja Tom Christie olivat toistamiseen kakkosia. Kolmantena maalilinjan ylittänyt Päivärinnan pyöräkunta jäi voittajasta reilut 17 sekuntia. Kolmostilan suomalaiselta perinyt Blackstock–Lawrence-pari oli kymmenyksen Päivärintaa hitaampi.
”Pitkässä kisassa taisteltiin Blackstockin kanssa. Olin päättänyt, että ohi mennään, oli mitä oli. Olin kaverin rinnalla toka vikan mutkan puolivälissä ja ohi menin. Oltiin ulkoradan puolella, ja pyörä liukui kymmenisen senttiä kielletylle alueelle, ja siitä tuli yhden sijan menetys penaltti. Maaliin ajoin kolmosena”, Päivärinta kertoi rangaistukseen johtaneista tapahtumista.
Osa kauden tavoitteesta kuitenkin täyttyi jo Assenissa.
”Positiivista Assenin kisassa oli se, että nyt mitali tulee. Sitä on haettu pitkään. Vielä on yksi kisa, ja siellä ratkeaa, onko se hopea tai pronssi.”
Brittiläis-ranskalainen kaksikko Payne–Rousseau karkasi kahdella voitollaan jo 25,5 pisteen etumatkalle sarjassa. Christien veljekset ja Päivärinta–Christie ovat tasapisteissä 177 pisteellään, mutta suomalainen on vielä kakkosena voittojensa turvin.
Päätöskilpailuissa Saksan Oscherslebenissä on vielä jaossa 50 pistettä, joten mahdollisuus mestaruuteenkaan ei ole vielä Päivärinnan osalta menetetty, mutta se vaatii sarjakärjen epäonnistumista.
Superside-sarja 5/6 osakilpailuviikonloppu, Assen, Hollanti, tulokset:
Sprintti, 10 kierrosta:
- H Payne/K Rousseau GBR/FRA, ARS-Yamaha 17:20.652, 2. B Christie/T Christie GBR, LCR-Yamaha +5.679, 3. P Päivärinta/A Christie FIN/GBR ASR-Yamaha +6.347, 4. P Werkstetter/V Pirat DEU ASR-Yamaha +27.131, 5. M Schlosser/L Krieg SUI LCR-Yamaha +27.517.
Gold Race, 16 kierrosta:
- Payne/Rousseau 27:45.634, 2. Christie/Christie +12.887, 3. L Blackstock/O Lawrence GBR LCR-Yamaha +18.018, 4. Päivärinta/Christie, 5. T Beugeot/V Peugeot FRA LCR-Yamaha +18.122.
Tilanne sarjassa 10/12 osakilpailun jälkeen:
- Payne/Rousseau 203,5, 2. Päivärinta/Christie 177, 3. Christie/Christie 177, 4. Schlosser/Krieg 108, 5. Peugeot/Peugeot 76.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.