Hyppää pääsisältöön
Kuva
Jesse Mustonen

Jesse Mustonen päätti MM-sarjan huippusuoritukseen – finaalipaikka varmisti myös paikan ensi kaudelle

27.9.2026

Maaradan MM-sarjan päätöskilpailu ajettiin myöhään lauantai-iltana Marmandessa Ranskassa. Perinteiseen täkäläiseen tyyliin kilpailu päättyi vuorokauden jo vaihduttua sunnuntain puolelle. Jesselle kokemus oli uusi, sillä mies ei ole aiemmin ajanut Marmanden haastavalla kolmion muotoisella ruohoradalla.

Se ei otteista näkynyt, eikä Jesse Mustonen nöyristellyt, sillä alkueristä varkautelainen ajoi kaksi erävoittoa ja yhteensä 14 pistettä. Paikkaa viiden parhaan finaalissa piti kuitenkin hakea Last Chance -erän kautta.

Last Chance -erässä Jesse starttasi sisältä loistavasti keulille ja piti kärkipaikan maaliin asti. Hallitseva maailmanmestari, britti Zach Wajtknecht, ei pystynyt lentävää varkautelaista kukistamaan. Näin Jesse saavutti paikan finaalissa.

Finaaliin Mustoselle jäi kisan huonoin lähtöpaikka, keltainen, eli nelosrata. Sieltä mies ei millään hyvästä taistelusta huolimatta ehtinyt ja jäi finaalin viimeiseksi. Kokonaisuutena kuitenkin Jesseltä loistava suoritus.

”Hyvä kisa ja tulos, siihen pitää olla tyytyväinen. Eka kertaa ikinä ajoin täällä. Koko ajan opin ajamaan rataa paremmin. Finaaliin minulle jäi huonoin lähtöpaikka, keltainen. Se on suoraan ajolinjalla ja höyläytynyt kisan aikana niin kovaksi ja liukkaaksi, ettei sieltä ehtinyt. Yritin kyllä kaikkeni haastaa Lukas Fienhagen nelossijasta, mutta ei onnistunut. Mutta kaks edellistä MM-kisaa, niin jäin ekana ulos finaalista. Nyt se paikka finaalissa saavutettiin, niin tämä on hyvä päätös MM-sarjalle”, Mustonen kommentoi.

Marmanden voittajaksi ajoi 43-vuotias ihmemies, britti Chris Harris. Maailmanmestaruuden voitti kautta suvereenisti hallinnut Saksan Erik Riss. Mestaruus oli Rissille uran kolmas. Jesse sijoittui MM-sarjassa kuudenneksi, mikä on kautta aikojen toiseksi paras suomalaistulos MM-tasolla multimestari Joonas Kylmäkorven jälkeen. Sarjan kahdeksan parasta lunastavat paikan vuoden 2027 MM-sarjaan.

Tulokset Marmande:

  1. Chris Harris, Iso-Britannia 26
  2. Dave Meijerink, Hollanti 24
  3. Erik Riss, Saksa 22
  4. Lukas Fienhage, Saksa 20
  5. Jesse Mustonen, Suomi 18 (2,2,4,2,4+4+0)
  6. Zach Wajtknecht, Iso-Britannia 16
  7. Mika Meijer, Hollanti 15
  8. Kenneth Hansen, Tanska 14
  9. Tero Aarnio, Suomi 13
  10. Jake Mulford, Iso-Britannia 12
  11. William Kruit, Hollanti 11
  12. Tino Bouin, Ranska 10
  13. Patrick Kruse, Tanska 9
  14. Anthony Chauffour, Ranska 7
  15. Glenn Moi, Norja 6
  16. Niek Meijerink, Hollanti 5
  17. Darryl Ritchings, Iso-Britannia 4
  18. Ashton Vale, Iso-Britannia 3
  19. Jan Hlacina, Tsekki 2
  20. Theo Ugoni, Ranska 1

MM-pisteet:

MM-kultaa Erik Riss, Saksa 74
MM-hopeaa Dave Meijerink, Hollanti 66
MM-pronssia Chris Harris, Iso-Britannia 59
4. Lukas Fienhage, Saksa 59
5. Zach Wajtknecht, Iso-Britannia 58
6. Jesse Mustonen, Suomi 50 (16,16,18)
7. Mika Meijer, Hollanti 40
8. Tero Aarnio, Suomi 38
9. William Kruit, Hollanti 37
10. Patrick Kruse, Tanska 35
11. Kenneth Hansen, Tanska 32
12. Glenn Moi, Norja 28
13. Jake Mulford, Iso-Britannia 25
14. Mathias Tresarrieu, Ranska 20
15. Tino Bouin, Ranska 17
16. Anthony Chauffour, Ranska 14
17. Romano Hummel, Hollanti 9
18. Darryl Ritchings, Iso-Britannia 9
19. Theo Ugoni, Ranska 8
20. Noah Urda, Ranska 6

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 7/2026