Hyppää pääsisältöön
Kuva
Arttu Stenberg Kuva: Vesa Koivunen

Talvi on moottoripyörätemppujen erikoismiehelle Arttu Stenbergille mahdollisuus erottautua joukosta kansainväliselle yleisölle ja leffapäättäjille

4.12.2025

Stunt-moottoripyöräilijä Arttu Stenbergille kesäkauden vaihtuminen talvikaudeksi ei tarkoita taukoa ajamisesta, päinvastoin. 

”Talvikauteen valmistaudun, renkaita ja iskareita säädän talveksi kohdilleen”, Stenberg kertoo.

Hän jatkaa hurjien temppujen tekemistä, alusta vain vaihtuu.

”Talvella käyn paljon ajamassa treenimielessä jäärataa. Ja tietysti teen noita kikkailujuttuja, mutta jää alustana. Periaatteessa teen samaa kuin kesällä, mutta eri alustalla, renkailla ja setupilla”, Stenberg sanoo.

”Ja sitten tietysti silloin tällöin on reissuja jonnekin, missä on kesäkelit. Vähän vaihtelevasti. Sitä parempi mitä enemmän pääsisi johonkin lämpöiseen, mutta tosi paljon se on ollut sitä, että ajan jäällä ja siitä tulee treeniä ja materiaalia. Tykkään siitä, että pääsee jäälle ajamaan, se on tosi mukavaa puuhaa, yleinen ajotaito kehittyy siinä hyvin.”

Stenbergin temppuvideoilla on sosiaalisessa mediassa suuri yleisö. Somessa seuraajia on yli 700 000, ja riihimäkeläisen julkaisuilla on kuukaudessa miljoonia katselukertoja. Yleisö on kovin kansainvälinen. 

”Euroopasta ja Aasian maista on paljon seuraajia, mutta USA on yksi suurimmista katsojamaista.”

Stenberg saa osin leipänsä sosiaalisesta mediasta – joko suoraan tai välillisesti – mutta some on hänelle myös paikka, jonka avulla esitellä kykyjään. 

”Some mahdollistaa, että tätä juttua pystyy tekemään työkseen. Ja kun on paljon seuraajia ja näkyvyyttä, on helpompi saada niitä duuneja, joita yritän hankkia itselleni, esimerkiksi leffajuttuja. Suomesta on vaikea olla muulla tavalla näkyvillä maailmalle.”

Some on Stenbergin näyteikkuna.

”Kyllä, se on tietynlainen cv. Siellä on helppo näyttää taitojaan. Ja sitä kautta voi edetä. Ja somessa se osaaminen leviää monien silmille, sellaistenkin, joiden silmiin sitä ei muuten saisi.”

Muutama vuosi sitten Stenbergin temppuvideot löysivät oikeat silmäparit. Videoiden ansiosta häntä pyydettiin mukaan Hollywoodin huippuluokan stunt-ryhmään tekemään Fast and Furious X -toimintaelokuvaa, jonka budjetti oli 340 miljoonaa dollaria.

Talvi on hyvä keino erottua joukosta ja korostaa kykyjään kansainväliselle yleisölle.

”Jo pelkää lumi on ihmisille ihmeellistä. Ja sitten vielä se, että voi lumella ajaa moottoripyörällä ja tehdä temppuja. Tosi paljon ihmetellään sitä, millaisilla renkailla voi ajaa lumella.”

Jos pystyy tekemään temppuja jäällä ja lumella, se osoittaa, että hallitsee erittäin haastavat olot, mistä on hyötyä elokuvien stunt-kuvauksissa.

”Sama temppu muuttuu, kun se tehdään eri alustalla tai oloissa. Elokuvissa temput joudutaan aina tekemään muuttuvissa oloissa, se ei ole aina se ihanteellisin paikka, jossa se tehdään. Joten mitä paremmin pystyy suoriutumaan tempusta missä vain, sen parempi.”

Stenberg tekee someen sisältöä, josta itse pitää, hän ei juurikaan seuraa trendejä tai teemoja, kuten joulua. Mutta kyllähän itse joulupukki on käynyt ajamassa Stenbergin pyörällä.

Millainen kaveri joulupukki oli?

”Siitä on pari talvea. En enää oikein muista, miten se tilanne meni, sen verran varmaan jännitti”, Stenberg sanoo.

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 10/2025