Oskari Walle erinomaisessa iskussa Espanjassa – tavoite kristallin kirkkaana mielessä
Kansainvälinen karting-kausi on startannut jo hyvän aikaa sitten ja suomalaisittain osallistujija on ollut varsin hyvin. Oskari Walle matkasi tällä kertaa Espanjan Valenciaan jossa ajetaan tänä viikonloppuna Champions of the future -sarjan toinen osakilpailu. Tämä kilpailu toimii hyvänä esikilpailuna viikon päästä ajettavaan EM-osakilpailuun.
Walle ajaa OKJ-luokassa ja siinä on mukana jopa 96 kuljettajaa.
Walle onnistui aika-ajossa varsin mallikkaasti ja oli oman ryhmän toinen. Kokonaiskilpailussa sijoitus oli viides.
Eilen ajettiin eriä ja niissä Wallen sijoitukset olivat ensimmäinen ja kolmas. Tämä kuvastaa hyvin Wallen tilannetta vauhdillisesti ja sen takia tavoitteena on palkintokorokesijoitus.
Tänään ohjelmassa on kolme lisäerää ennen huomista prefinaalia ja finaalia. Jokaisessa lähdössä pitää onnistua, jotta palkintokoroketavoite voisi toteutua.
Lenni Mäkinen ja Oiva Vettenranta ovat myös mukana kilpailussa. Mäkinen oli aika-ajossa sijalla 75 ja Vettenranta sijalla 55.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.