Hyppää pääsisältöön
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kertoo, että 18-vuotias Tuukka Kauppinen on vahvasti Toyotan tutkalla.
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala lähtee ensi viikonloppuna Savonlinnan ralliin yhdessä tutun miehen, Juho Hännisen kanssa.
Yksikään autonvalmistaja ei ole aiemmin ottanut kauden kahdesta ensimmäisestä kilpailusta täysiä valmistajien MM-pisteitä. Nyt Toyota on tehnyt sen.
Rallin alkukauden ykkösnimi on ollut ehdottomasti Toyotan Elfyn Evans. Hän johtaa MM-sarjaa 28 pisteen erolla ja keräsi Ruotsista maksimipisteet. Tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kertoo, miksi.
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kehuu vuolaasti joukkojaan lähes täydellisen alkukauden jälkeen. Toyota nappasi kaksoisvoitot niin Monte Carlossa kuin Ruotsissakin.
Jari-Matti Latvala osallistuu 8. maaliskuuta Savonlinnan SM-ralliin Toyota Yaris Rally2-autolla. Hänen kartturikseen tulee kokenut Juho Hänninen.
Kalle Rovanperä ajeli viime vuonna paljon ratakisoja seitsemän MM-rallin lisäksi. Kauteen kuului mm. driftingiä, Porsche Carrera Cupia ja myös F1-testi Red Bullilla.
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala ottaa ainakin osittain syyt niskoilleen niin Sami Pajarin kuin Takamoto Katsutankin Monte Carlon ulosajoista.
Kun Kalle Rovanperä ajoi viime kaudella vain puolet MM-sarjasta, eikä Sebastien Ogierkaan kaikkia kilpailuja, joutui Toyotan Elfyn Evans ennenkokemattoman kovaan paikkaan. Hänen oli pakko kantaa iso vastuu Toyotan merkkipisteistä.
Vauhdin Maailma 8/2025