Pacco Motorsportin kuljettajakaksikko Benjamin Korhola ja Kristian Temonen sijoittuivat Kuopion SM-rallissa kolmanneksi.
Indonesia on ilmoittanut virallisesti mielenkiintonsa järjestää MM-rallin osakilpailun lähitulevaisuudessa. Viimeksi Indonesiassa on ajettu MM-pisteistä vuonna 1997.
Pohjois-Savon vauhdikkailla teillä ajettu kahdeksan erikoiskokeen SM-ralli oli SM4-luokassa ajavalle kouvolalaiselle Lauri Haloselle iso pettymys.
kokeneet konkarit ovat suosikkeina rallin MM-avauksessa
Tilaajille
WRC Kuinka paljon rallin sääntömuutokset hidastavat Rally1-autoja? – ”Paljaalla silmällä eroa ei näe”
Tällä kaudella autot muuttuvat rallin MM-sarjassa. Hybridiyksikön katoaminen vie tehoja, mutta toisaalta auto kevenee noin sata kiloa. Putoaako vauhti?
M-Sport esitteli uuden autonsa rallin MM-sarjaan, joka alkaa Monte Carlosta.
LIVE SEURANTA VM seuraa – Asunmaa nappasi voiton rallin SM-avauksesta – Kauppinen tarjosi hyvän vastuksen
Rovanperä kertoo suhteestaan Juha Kankkuseen, ensi kauteen ja rata-autoiluun.
Tilaajille
Kun Ruotsin MM-rallin lähtölistaa katsoo, tulee melkein mieleen kultaisten vuosien valtaisat suomalaisinvaasiot länsinaapuriin. Mukana on peräti yhdeksän kokonaan suomalaista autokuntaa ja lisäksi kolme suomalaiskartturia.
M-Sport Ford World Rally -talli on valmiina Monte-Carlon MM-avaukseen.
Tilaa uutiskirje
TILAA VM-UUTISKIRJE, niin pysyt ajan tasalla moottoriurheilun tärkeimmistä tapahtumista, ilmiöistä, henkilöistä ja uutisista!
Suosituimmat
