
Sami Pajari esittää vertauksen Kalle Rovanperään
Sami Pajari tietää, että kokemus auttaa rallin huipputasolla, mutta hänen mielestään Kalle Rovanperä on osoittanut, ettei se ole koko totuus.
Nykyisin kun kuljettajat kykenevät käytännössä opettelemaan ulkoa erikoiskokeet, rallien ja niiden luonteen tunteminen on äärimmäisen tärkeää. Ilman tätä tietämystä kuski on heti altavastaajana, sillä jokainen sekunnin kymmenesosakin ratkaisee.
Sami Pajarin suorituksia vuonna 2025 voisi käyttää todisteena tämän ajatuksen tueksi. Safari-ralli Keniassa toi hänelle toistaiseksi kauden parhaan tuloksen, mutta Pajarin vahvimpia ajosuorituksia nähtiin Suomessa ja Chilessä. Nuo kilpailut hän oli ajanut jo viime vuonna Toyotan Rally1-autolla.
Pajari on ollut selvästi vahvempi ralleissa, joista hänellä on jo kokemusta Rally1-autolla.
"Tavallaan en koskaan saa kokemuksessa muita kiinni, joten jossain kohtaa pitää vain sanoa itselleen, että nyt minulla on tarpeeksi kokemusta. Se tekee hommasta aika paljon helpompaa, kun tietää vähän mitä odottaa. Ainakin nyt on aika selvää, että ne rallit joita ajoin viime vuonna – kuten Suomi ja Chile – ovat olleet tänä vuonna selvästi vahvimmat ", Pajari kertoi DirtFishille.
Kokemuksen merkitystä ei pidä kuitenkaan ikuisesti ylikorostaa, sen Pajari myöntää.
"Pitää vain taistella kokeneempia vastaan. Se on vähän niin kuin Kallen tilanne. Hänelläkin on yhä paljon vähemmän kokemusta kuin monilla muilla, mutta jo tarpeeksi pärjätäkseen heitä vastaan.
Yritän löytää sen hetken, jolloin voidaan oikeasti alkaa haastaa muita kunnolla", Pajari sanoo.
Rovanperällä on enemmän maailmanmestaruuksia kuin Ott Tänakilla tai Thierry Neuvillellä, mutta silti alle puolet heidän WRC-starttiensa määrästä. Hän voitti maailmanmestaruuden jo kolmannella täydellä kaudellaan.
Pajari ei ole vielä siinä pisteessä. Tuleva Keski-Euroopan ralli on vasta hänen 15. starttinsa pääluokan autolla, mutta hän on tyytyväinen siihen, että edellinen ralli Chilessä oli tähän mennessä kauden paras.
"Tietyllä tavalla, kyllä. Suoritus oli todella vahva, ja pystyimme monilla erikoiskokeilla ajamaan käytännössä samoja aikoja kuin muutkin kärkikuljettajat. Se tuntuu hienolta. Vaikka olemme vielä oppimisvaiheessa uralla, niin askel askeleelta meidän pitää alkaa taistella muita vastaan. Siihen olen tyytyväinen."
Pajari ajoi viime vuonna myös Keski-Euroopan rallin Toyotan Rally1-autolla, mutta joutui keskeyttämään.
"Jotenkin Keski-Eurooppa on aina iso haaste. Tähän aikaan vuodesta on aina vähän sadetta, reitillä on paljon leikkauksia, ja se asfaltti on aika sotkuinen. Se on välillä haastavaa. Mutta jo viime vuonna meillä oli siellä joitain erikoiskokeita, missä vauhti oli oikein hyvää Lisäksi Kanarian asfalttikisassa meillä oli ajoittain oikein hyvä vauhti, joten odotan kisaa innolla.”
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.