Hyppää pääsisältöön
Kuva
Ott Tänak vauhdissa. Kuva: Hyundai Motorsport.

Kuka tulee Hyundaille Ott Tänakin tilalle?

Teksti
Kuvat
10.11.2025

Ott Tänak pudotti melkoisen pommin ilmoittamalla, että jää MM-ralleista tauolle tämän kauden jälkeen.

Niinpä rallin ahtailla kuskimarkkinoilla onkin yhtäkkiä paikka auki Hyundain tehdastiimissä.

28-vuotias WRC2-kuljettaja Nikolay Gryazin on ollut vahvasti mukana spekulaatioissa. Hyundain urheilujohtaja Andrew Wheatley kuitenkin kertoo DirtFishille, että muitakin vaihtoehtoja Thierry Neuvillen ja Adrien Fourmauxin rinnalle on.

”Etsimme kaikkialta. Gryazin on listalla mukana, mutta hän ei ole ainoa. meillä on oikeastaan kaksi polkua. Joko kokemus tai nuoruus. Meillä on tällä hetkellä kaksi kuljettajaa, jotka voivat olla jatkuvasti palkintopallilla. Uskon, että Adrienin uran ensimmäinen voitto ei ole enää kaukana”, Wheatley sanoi.

Kokeneista kuskeista kyseeseen voisivat tulla Hayden Paddon, Dani Sordo, Kris Meeke tai Andreas Mikkelsen.

”Siinä on lista nimiä, mutta en aio kertoa, keitä oikealla listallamme on”, Wheatley sanoi salamyhkäisesti.

Hyundain odotetaan julkistavan ensi kauden kolmannen kuljettajan ennen Saudi-Arabian päätöskilpailua marraskuun lopussa.

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 9/2025