Lauri Halonen Riihimäen rallista: ”Ketutti tosi kovaa”
Lauri Halosen alkukausi on ollut haastava, sillä hän ei ole päässyt maaliin vielä yhdessäkään SM-kilpailussa. Riihimäellä hän taisteli voitosta. Ennen viimeistä, yli 20 kilometrin pätkää ero Arvid Carlssoniin oli kasvanut sekuntiin, mutta taistelu päättyi keskeytykseen. Eturengas osui kantoon ja peli oli menetetty.
”Viimeiselle pätkälle lähdettiin tiukasta tilanteesta, mutta päätin edelleen tehdä vain omaa suoritusta. Mentiin uraa pitkin, mutta tiukassa vasurissa sisällä oli kanto ja osuttiin siihen, alatukivarren pultti meni poikki ja vetarikin hajosi, joten sinne jäätiin. Ketutti tosi kovaa, mutta kesällä ollaan parempia, saatiinhan täälläkin jo vähän kesäfiilistä, oli aika paljon soraa näkyvillä, Halonen sanoi.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.