Sir Stirling Moss ja Denis Jenkinson tekivät vuonna 1955 jotain todella merkittävää – Mille Miglia oli ensimmäinen nuoteilla voitettu arvokilpailu
Mercedes-Benzin Stirling Mossin ja hänen kakkosohjaajansa Denis Jenkinsonin voitto 1955 Mille Migliassa perustui kuukausien etukäteisvalmisteluihin. Maantiekilpailun säännöt hyväksyivät kilpa-autoon matkustajan ja tätä pykälää kaksikko hyödynsi.
Englantilaisen Motor Sport Magazine -lehden toimittajana Jenkinson oli edellisenä vuonna tutustunut Mille Migliaan Jaguarin matkustajana kuljettajanaan britti George Abecassis. Kaksikko keskeytti iskunvaimentimen rikkouduttua.
Jenkinson innostui ajosta niin paljon, että hän aloitti kesällä 1954 seuraavan vuoden ajon etukäteissuunnittelun. Hän mietti kokemukseensa perustuen keinoja, miten italialaiskuljettajien valta Mille Migliassa katkaistaisiin.
Kuljettajan aivoina
Jenkinson päätti markkinoida itseään vuoden 1955 ajoon kakkosohjaajana. 1954 hän pääsi kokemaan Stirling Mossin ajaman Maseratin vauhtia. Samassa yhteydessä hän paljasti Mossille suunnitelmansa ennakkotutustumisesta ja nuoteista.
Jenkinson painotti Mossille, että ainoa tapa voittaa kilpailu ei-italialaisena kuljettajana, on harjoitella reitti ja kirjata siitä muistiinpanot. Moss ei tyrmännyt Jenkinsonin ideaa, sillä hän neuvotteli samanaikaisesti Mercedes-Benzin kanssa 300 SLR Roadsterin tehdaskuljettajapaikasta.
Jenkinson ehdotti Mossille erilaisia tapoja miten hän voisi toimia kuljettajan ”mekaanisina aivoina”. Moss tiesi kokemuksesta, että yhden miehen oli käytännössä mahdotonta muistaa mitä 1 600 km:n maantietaipaleella on.
Italialaisetkin myönsivät, etteivät hekään osanneet koko reittiä ulkoa. Jenkinsonin tehtävänä olisi kertoa, mitä edessä odottaa ja luoda kuljettajalle täysi työrauha keskittyä ajamaan mahdollisimman turvallisesti ja kovaa.
Ideasta toteutukseen
Kun Moss edelleen neuvotteli Mercedeksen kanssa, sillä aikaa amerikkalainen John Fitch oli ostanut Jenkinsonin idean. He olivat syksyllä 1954 sopineet alustavasti harjoittelevansa kilpailun ja osallistuvansa myöhemmin siihen Mercedes-Benz 300 SL:llä; ”lokinsiipi-Mersulla”.
Jouluna 1954 Jenkinson vastaanotti kuitenkin mieluisan puhelun. Moss soitti ja kertoi sopimuksesta Mercedes-Benzin kanssa ja pyysi Jenkinsonia osallistumaan kakkosohjaajanaan Mille Migliaan.
Moss oli allekirjoittanut kahden vuoden ajajasopimuksen M-B:n kanssa. Samassa yhteydessä Mercedes palkkasi ykköskuljettajakseen argentiinalaisen Juan-Manuel Fangion.
Mossin puhelun jälkeen Jenkinson soitti Fitchille Yhdysvaltoihin ja pahoitteli tilannetta. Fitch oli herrasmies ja ymmärsi asian.
Moss ja Jenkinson tapasivat tammikuussa 1955. He päättivät kerätä olemassa olevat tiedot reitistä ja idean, miten he tietoa hyödyntäisivät.
Moss oli osallistunut Mille Migliaan Jaguarilla jo neljästi aiemmin. Kun molempien reittitiedot ja -kokemukset oli kirjattu karttoihin ja paperille, kaksikolla oli ennen Italiaan matkustamista jo noin neljännes reittiohjeista puhtaaksi kirjoitettuna ja tarkastusta vaille.
Kolme nopeusluokkaa
Mercedes aloitti 300 SLR -prototyypin testauksen Italiassa helmikuussa 1955 ja Moss sekä Jenkinson harjoittelivat muistiinpanojen kirjoittamista lähes 200 km/h vauhdissa liikkuvassa autossa. Kaksikko suuntasi myös tulevalle reitille harjoittelemaan, jossa he päättivät ensimmäiseksi kirjata ne kohdat, joissa voi helposti rikkoa autonsa.
Seuraavaksi he päättivät merkitä vaikeat ja vaaralliset mutkat kolmella eri nopeusluokan nuotilla; ”riskialtis”, ”säväkkä” ja ”todella vaarallinen”. Kaksikko sopi millaisilla käsimerkeillä mutkat kuljettajalle esitetään, sillä ajon aikana Moss ei kakkosohjaajansa puhetta moottorin kovan äänen vuoksi kuulisi.
Kaikki merkit kirjattiin oikeassa järjestyksessä paperille. Jotta Jenkinson olisi tiennyt, missä vaiheessa reittiä mikäkin kohta tulee, hän kirjasi nuotteihin teiden viittoja, kilometripylväitä, kylien nimiä ja muita kiinteitä kiintopisteitä.
Tehtävää helpotti, että tuohon aikaan italialaisilla maanteillä oli kilometripylväs jokaisella kilometrillä. Pylväät olivat numeroidut isoilla mustilla numeroilla, jotta autoilijat pystyivät ne lukemaan.
Maantiellä tapahtuva kilpa-ajo tarkoitti sitä, että jokainen ulosajo päättyisi pahaan onnettomuuteen. Turva-alueita ei ollut. Tämän huomioiden kaksikko kirjasi myös kaikki pitkät suorat ja niiden jälkeiset mutkat sekä kohdat, joissa kovassa vauhdissa näkemäesteen takana oli kiperä mutka.
Toisella vierailullaan Italiaan Moss ja Jenkinson ajoivat reittiä ajo-ohjeiden mukaisesti. Kaksikko päätti vielä hienosäätää ohjeitaan kuvailemalla tien leveyttä mutkissa.
Jokaisen harjoittelumatkan välissä Jenkinson kirjoitti ajo-ohjeet puhtaaksi ja varmisti kartalta, että ohjeet olivat kirjatut sataprosenttisesti oikein. Kaksikko huomasi nopeasti, että ohjeilla he pystyivät ajamaan pimeät mutkat yhä kovemmalla vauhdilla.
Kaksikon ensimmäinen harjoitteluauto oli Mercedes-Benz 220A sedan, jonka huippunopeus oli 145 km/h. Moss mietti miten maisema avautuisi, kun vauhtia on 300 km/h. Hän oli myös huolissaan siitä, jos Jenkinson lukee ohjeet väärin.
– Niin ei tapahdu, koska silloin myös minä istun kyseisessä onnettomuusautossa, Jenkinson lohdutti Mossia.
Yksi Mersu tuhoutui
Harjoittelun ja nuotituksen jälkeen kaksikolle oli kertynyt 17 molemmin puolin täyteen kirjoitettua muistiinpanosivua. Moss luotti Jenkinsonin ohjeisiin aina 160 km/h asti, mutta tästä kovemmissa nopeuksissa hän ei ollut enää varma.
Psykologisesti Mossia lohdutti se, että 10 km/h vauhdin vähentäminen ei muuta lopputulosta. Jos Jenkinson tekee virheen, he ajavat edelleen tieltä. Jos hän nostaisi hieman kaasua, eikä virhettä tapahdu, se ei muuta merkittävästi lopputulosta.
Harjoittelussa kaksikko mittasi myös keskinopeuksiaan etenkin niillä osuuksilla, joilla he arvioivat tekevänsä nuoteilla eniten eroa muihin. Ennen kilpailua he harjoittelivat kolmella autolla, 220A:lla, 300 SL:llä ja viimeisen kerran 300 SLR -kilpamallilla.
Ennen starttia kaksikolla oli selkeä näkemys siitä, miten Mille Miglia 1955 voitetaan tai hävitään – etenkin – kun toinen harjoittelukerta arvokkaalla 300 SL:llä oli päättynyt törmäykseen Italian armeijan kuorma-autoon.
Kolaroinnin ja kalliin laina-autonsa tuhoamisen jälkeen kaksikko oli varma, että Mercedes-Benzin tallipäällikkö Alfred Neubauer olisi raivonnut heille, mutta päällikkö oli iloinen siitä, että kaksikko ei loukkaantunut.
– Mercedeksen ainoa tavoite on voittaa Mille Miglia kustannuksia säästämättä. Kolaroidulla autolla ei ole väliä, Neubauer totesi.
Harjoittelua ja harjoittelua
Ennen kilpailua kaksikko viilasi yksityiskohtia, sopi uusista käsimerkeistä ja valmistautui huolellisesti tulevaan. Samalla intensiteetillä myös Mercedes-Benz valmistautui 300 SLR:n debyyttiin.
Pääsiäisen jälkeen talli matkusti kolmannen ja viimeisen kerran Bresciaan. He toivat mukanaan 300 SLR proton, jolla kaksikko harjoitteli 300 km/h nopeuksilla ajettavia tieosuuksia sekä reitin vaikeinta osuutta Roomasta Firenzeen.
Viikko ennen H-hetkeä Moss ja Jenkinson pääsivät Saksan Hockenheimissa kokeilemaan ensi kertaa kilpuriaan. Mersun suorituskyky oli vakuuttavaa. 3-litrainen Boschin mekaanisella polttoaineenruiskutuksella varustettu suora, 8-sylinterinen moottori tuotti 310 hv sekä 300 km/h huippunopeuden.
Moss ja Jenkinson harjoittelivat myös renkaan vaihtoja. He yllättivät mekaanikot ottamalla tunkin, rengasavaimen ja renkaan takakontista, vaihtamalla takapyörän ja palauttamalla työkalut sekä renkaan takaisin omille paikoilleen vain 1,25 minuutissa.
He olivat harjoitelleet myös kiveniskemiä kestävän akryylituulilasin vaihtoa ja korjaamaan auton polttoainejärjestelmään mahdollisesti tulevia pikkuvikoja.
Aamulla liikkeelle
Moss ja Jenkinson olivat jo viikkoja nousseet joka aamu klo 6:00, koska heidän lähtöaikansa oli 7:22. Mille Miglia käynnistyi illalla 30.4. klo 21:00. Minuutin välein reitille lähetettiin ensimmäisenä pikkuluokkien autoja.
Seuraavana aamuna klo 6:45 alkaen pitkän letkan viimeisenä vuorossa olivat yleiskilpailun voitosta kamppailevien urheiluautojen luokka yli 2000 cm3, jossa osanottajia oli 34.
Kilpailun suurimpia voittajasuosikkeja olivat Mercedes-tallin Juan-Manuel Fangio (658) ja Karl Kling (701), Aston Martinin Peter Collins (702), Mercedeksen Hans Herrmann (704), Ferrarin Umberto Maglioli (705), Piero Carini (714) ja Enzo Pinzero (720).
Moss ja Jenkinson starttasivat numerolla 722. Heidän takanaan ennakkosuosikeista lähtivät Ferrarin vaaralliset Eugenio Castellotti (723), Sergio Sighinolfi (724), Paulo Marzotto (725) sekä Piero Taruffi (728), sekä heidän välissään Maseratin Cesare Perdisa (727).
Lähtöpaikalla Jenkinson kiinnitti aikakorttinsa alustaan, jotta ilmavirta ei ajon aikana lennättäisi sitä avoimesta ohjaamosta. Alusta oli kiinnitetty ohuella vaijerilla ohjaamoon. Nuottirullansa Jenkinson oli kiinnittänyt eteensä rumputelineeseen, jota hän pystyi vasemmalla kädellä pyörittämään.
Puoli minuuttia ennen kuin kello oli 7:22, Moss starttasi moottorin. Auton oikealle sivulle asennetut kaksi pakoputkea tuprusivat hetken aikaa tyhjäkäynnillä mustaa savua.
Aamuaurinko paistoi ensimmäisillä kilometreillä pahasti kilpailijoiden silmiin. Jenkinson luki vierestä ajo-ohjeita ja viittelöi niitä kuljettajalleen sovituilla käsimerkeillä.
Kun eteen tuli reitin ensimmäinen kylä ja näkemäesteen takaa S-mutkat, Moss ajoi ne lävitse nelosvaihteella täydellä kaasulla vailla pelkoa. Hän ei nähnyt tietä sataa metriä pidemmälle, mutta luotti ohjeisiin ja kaasupoljin pysyi pohjassa. Suoritus sai kaksikon hymyilemään.
Ferrari pyyhälsi ohi
Kilpailun ensimmäisiä väliaikoja spekuloidessaan kaksikko kuvitteli, että Fangio ehkä ajaa kilpailun johdossa ja Karl Kling seuraa häntä. Vajaan 20 km:n ajon jälkeen Mossin eteen ilmestyi punainen piste. Kaksikko oli saanut kiinni kahta minuuttia aiemmin startanneen Pinzeron Ferrarin.
Jenkinson painoi oikealla kädellään äänitorvea, siirsi vasemmalla kädellään nuottirullaa ja antoi käsimerkkejä Mossille. Ohittaessaan italialaiskuljettajaa, Moss vilkutti Mercedeksensä ajovaloja. Ensimmäiselle tankkauspaikalle saavuttaessa kaksikko oli ohittanut useita autoja.
Jenkinson on kertonut, että etenkin Veronan ja Vicenzan nopealla tieosuudella 190 km/h huippunopeutta ajaneet Austin-Healeyt lähes matelivat, kun he ohittivat autot äänitorvi pohjassa yli 280 km/h nopeudella.
Padovaan ajettaessa Moss oli useaan kertaa osoittanut ajotaitonsa ja nopeat refleksinsä, kun Mercedes oli lähtenyt yli 220 km/h nopeudesta auringon sulattamasta piestä ja tervasta yllättäen sivuluisuun. Jenkinsonin oli välillä vaikea antaa käsimerkkejä ja seurata nuotteja, kun hän olisi halunnut seurata Mossin työskentelyä.
Padovan läpi ajettaessa Mercedes-kaksikon yllättäen ohitti minuuttia myöhemmin startannut Ferrari, jonka kuljettaja Eugenio Castellotti vei autoaan kuin mielipuoli. Ferrari oli joka kaarteessa luistossa ja kuljettaja oikaisi mutkat rohkeasti jalkakäytävien kautta.
Kaupungin jälkeisellä pitkällä suoralla Ferrari piti etumatkansa; autojen huippunopeus oli sama. Seuraavassa kaupungissa Castellotti ohitti numerolla 714 startanneen Ferrarin. Moss teki saman ja ajoi Castellottin taakse imuun.
Seuraavalla soraosuudella Castellottin Ferrari heitti taakseen kiviä ja nosti sakean pölypilven. Moss jätti välimatkaa ja odotti uutta tilaisuutta ohitukseen.
Ilmava hyppy
Kilpailun ensimmäinen aikatarkastusasema oli Ravennassa. Moss ja Jenkinson eivät tarvinneet tarjolla ollutta huoltoa.
Kaksikko jatkoi matkaansa. Pian he huomasivat Ferrarin Castellottin rajun yrityksen johtaneen rengasrikkoihin.
Riminiin saavuttaessa Jenkinson alkoi voida pahoin. Kuumentunut vaihdelaatikko oli polttanut kakkosohjaajan vasenta pakaraa.
Huonovointinen Jenkinson päätti tyhjentää 250 km/h vauhdissa vatsansa. Hän käänsi päänsä, jolloin oksennuksen ohella tielle lensivät myös miehen elintärkeät ajolasit. Onnekseen Jenkinson oli varautunut kilpailuun varalaseilla.
Jenkinsonin olo parani sitä mukaa, kun hän huomasi, että Moss luotti hänen käsimerkkeihinsä täydellisesti. Jenkinsonin mieleen kilpailusta jäi Adrianmeren rantatiellä erään näkemäesteen takana ollut sillan ylitys, jonka Moss ajoi rohkeasti täydellä kaasulla huippunopeutta.
Mitä pidemmälle matka eteni, sitä enemmän eteen ilmestyi hitaampia ohitettavia. Kaksikolla ei ollut tilanteesta tietoa. He tiedostivat vain sen, että taustapeiliin ei ilmestynyt ainoatakaan myöhemmin startannutta Ferraria.
Juuri kun hyvänolon tunne hiipi kaksikon puseroon, heidän eteensä avautui puiden reunustama pitkä suora, jonka puolivälissä he ajoivat ohjeidensa mukaisesti täysillä syvään notkoon, josta ylös ajettaessa Mercedes nousi rajusti ilmaan.
Ilmalento oli sen verran pitkä, että kaksikolla oli lennon aikana aikaa katsoa hämmästyneenä toisiaan. Heidän onnekseen Mercedes laskeutui tukevasti neljälle pyörälle.
Iso huolto Roomassa
Ennen Pescaraa Mercedes luisteli tien reunaan asetettuihin olkipaaleihin, mutta matka jatkui. Pescarassa kaksikko pysähtyi ensimmäisen kerran tankkaamaan.
Tankkiin lisättiin 70 litraa polttoainetta, jolla he pääsivät päähuoltoon Roomaan. Tankkauksen yhteydessä paikallinen poliisi yritti auttaa italialaisia maamiehiään sammuttamalla Mersun moottorin päävirtakatkaisimesta. Jenkinson ehätti tarttua poliisia kädestä ja estää haitanteon.
Hetkeä myöhemmin hän sai tallinsa mekaanikolta käteensä paperilapun, jossa kerrottiin, että juuri Pescaraan saapunut Ferrarin Taruffi johti kilpailua 15 sekunnilla.
Kaksikko ei tuhlannut sekuntiakaan ajaessaan kohti Roomaa. Moss ajoi etenkin mutkaiset vuoristo-osuudet koko ajan pidon rajoilla.
Ennen Roomaa kaksikko lensi vielä yhdessä rautatien ylityksessä korkealle ilmaan. Molemmat totesivat, että laskeutumisessa selkärangat olivat kovilla.
Juuri ennen Roomaa Moss ja Jenkinson ohittivat huomattavasti aikaisemmin kilpailuun startanneen Ferrarin Magliolin.
– Näytti kuin koko Rooma olisi ollut tien varrella katsomassa kilpailua. Mutkien muotoa ei yleisömassan takaa erottanut, joten Moss ei uskaltanut ajaa nuoteistaan niin kovaa kuin normaalitilanteessa se olisi ollut mahdollista, Jenkinson kuvaili.
Kaksikko ajoi yleisömassan läpi äänitorvi pohjassa, jotta tilaa olisi avautunut hieman enemmän.
Kun he saapuivat Rooman aikatarkastusasemalle ja leimasivat kortin, he olivat ajaneet kilpaa kahta lyhyttä pysähdystään lukuun ottamassa lähes neljä tuntia putkeen. Kaksikon keskinopeus oli Roomaan tultaessa hurjat 180 km/h.
Kaksikko siirtyi johtoon
Roomassa Mercedeksen voimansiirto ja vaihteisto tarkastettiin, renkaat vaihdettiin, auto tankattiin, tuulilasi pestiin ja kuljettajat saivat hetken aikaa hengähtää ja pestä öljyiset kasvonsa puhtaaksi.
Kuljettajille tarjottiin vettä, appelsiineja ja voileipiä. Molemmat tunsivat olevansa kykenemättömiä syömään mitään tukevaa. He tyytyivät juomaan kivennäisvettä ja syömään appelsiineja.
Tauolla Moss ja Jenkinson saivat tietää tilanteen; Moss, Taruffi, Herrman, Kling, Fangio. Brittipari johti kilpailua kahdella minuutilla.
Moss istui jo autossa, joten Jenkinsonille tuli kiire istua vierelle, kun Moss jo kiihdytti huollosta. Ennen kuin meteli nousi ja käsimerkit oli otettava käyttöön, Jenkinson sai huudettua Mossille ”johdamme vajaalla kahdella minuutilla Taruffiin!”.
Juuri ennen Acquapendenten pikkukaupunkia Jenkinson teki ensimmäisen ja ainoan nuottivirheensä. Jenkinson varoitti käsimerkein oikealle kääntyvästä mutkasta, jonka jälkeen hänen niskaansa roiskahti täyteen tankatun polttoainetankin suuaukosta korkin alta bensiiniä. Kun Jenkinson kääntyi katsomaan taakseen, mistä bensiini suihkusi, häneltä jäi seuraava oikealle kääntynyt mutka varoittamatta.
Onneksi Moss muisti paikan, eikä ulosajoa tapahtunut. Moss tosin kirosi mutkan jälkeen raivokkaasti ja ravisti Jenkinsonille nyrkkiä, sillä Moss ei tiennyt polttoainevuodosta.
300 km/h alamäkeen
Seuraavien kymmenien kilometrien aikana polttoainetta suihkusi yhä Jenkinsonin niskaan. Vuoristoisella osuudella kaksikko pyyhkäisi vakioautolla ajaneen kilpailijan ohi alamäkeen oikealle kääntyneessä mutkassa, jota seurasi tiukasti vasemmalle kääntynyt mutka.
Jarrutettaessa Mercedes pyörähti vaakatasossa ojaan. Moss oli nopea. Hän vaihtoi ykköselle, painoi kaasun pohjaan ja ajoi autonsa ojasta takaisin tielle. Hänen piti vielä vekslata autoaan kahdesti, jotta sai sen oikeaan suuntaan.
Siennan aikatarkastusasemalle saavuttuaan kaksikolla ei ollut tilanteesta tietoa. Moss totesi itsevarmasti kakkosohjaajalleen ”Taruffin pitää ylittää itsensä, mikäli hän pysyy vauhdissamme”.
Siennan ja Firenzen välisellä osuudella fyysinen kipu alkoi vaivata Jenkinsonia. Keskipakoisvoimat olivat saaneet aikaan sen, että Jenkinsonin kroppa oli lähes tulessa sietämättömästä kivusta. He olivat ajaneet jo yli tuhat kilometriä kilpaa.
Juuri ennen Firenzeä kilpailun vaarallisuudesta muistutti Porsche, jonka kuljettaja oli ajanut rotkon reunalle siten, että auto oli jäänyt keinumaan puoliksi tyhjän päälle. Mossiin vaaratilanne ei vaikuttanut millään tavalla. Alamäkiosuudella hän otti Mersustaan kaiken irti ajamalla kaasu pohjassa 300 km/h huippunopeudella.
Firenzen läpi ajettaessa Mersun vauhti ei laskenut kertaakaan alle 160 km/h. Mercedes pomppi kaduilla, kun Moss toi autoaan taitavasti sivuluistoissa siten, että muurien, kaiteiden ja kadun reunuksien väliin ei jäänyt kuin muutama sentti tilaa.
Uusia ennätyksiä
Yleiskilpailun voiton jälkeen Mossille tärkein tavoite oli ajaa Firenzen ja Bolognan vuoristoinen, reilun sadan kilometrin osuus noin tunnissa.
Vaikka Jenkinson totesi Mossille Firenzen aikatarkastusasemalla ”olemme edelleen selvässä johdossa”, Moss kiihdytti Mersunsa matkaan kuin GP-osakilpailun startissa.
Vuoristoon ajettaessa kaksikko ohitti taas useita pienempiä urheiluautoja. He eivät tienneet, että Ferrarin Taruffi oli jo keskeyttänyt öljypumpun rikkoutumiseen ja Fangio oli menettänyt polttoainejärjestelmän korjauksessa aikaa.
Jenkinson viittelöi nuottejaan ja vauhti oli hurjaa. Moss oli menettää useaankin kertaan autonsa hallinnan, mutta se ei estänyt brittiä tavoittelemasta tunnin ennätysaikaa. Futa-vuorella kaksikko näki tekniseen vikaan keskeyttäneen Hans Herrmannin Mercedeksen. Moss ajatteli vain osuusennätystä ja sitä, että Ferrarin Taruffi ei saa voittaa.
Pian eteen tuli kylä, jonka kiviaitaan oli kirjoitettu isolla ”Viva Perdisa, Viva Maserati!” Ohittaessaan kivimuurin päällä Maseratia odottaneet italialaisfanit, Moss ja Jenkinson näyttivät heille Iso-Britannian pääministerin Winston Churchillin tunnetuksi tekemää V-käsimerkkiä.
Bolognan aikatarkastusasemalle kaksikko saapui ajassa 1 tunti ja 1 minuutti. Aika oli uusi reittiennätys.
Moss ei edelleenkään tiennyt yleiskilpailutilannetta. Siksi hän asetti tavoitteekseen ajaa kilpailun maaliin noin kymmenessä tunnissa, joka olisi merkinnyt koko reitillä 100 mailin hurjaa keskituntinopeutta.
Edessä oli nopeita ja pitkiä osuuksia. Eräällä pitkällä maantiesuoralla kaksikko tiesi, että heillä on hyvä vauhti, kun he huomasivat ylös katsoessaan ohittaneensa lentokoneen.
Tästäkään huolimatta Moss ei halunnut rentoutua, vaan hän jatkoi täysillä. Modenan, Reggio Emilian ja Parman kaupunkien läpi he ajoivat noin 280 km/h nopeudella. Piezenzaan saavuttaessa he olivat ohittaneet tuntia aikaisemmin reitille lähteneen Maseratin. Aurinko paistoi nyt kuljettajien takaa, joten näkyvyys eteen oli erinomainen.
10 tuntia 7 minuuttia
Cremonan jälkeen käynnistyi kilpailun viimeinen osuus Bresciaan. Se oli nimetty ajajalegenda Nuvolarin mukaan ja sen nopeimmalle oli luvassa erikoispalkinto.
Osuus kulki kuuden kylän läpi, joista eräässä Mossin Mercedes ajautui alamäessä auringon sulattaman pien ja tervan takia rajuun sivuluisuun. Kaksikko oli osua betonimuuriin, mutta Moss sai autonsa viime hetkellä hallintaansa.
Kilpailun viimeiset kilometrit kaksikko lauloi autossaan moottorin kanssa kilpaa. Loppu oli Mossille tuttua tietä, joten Jenkinson uskalsi irrottaa otteensa nuottirullatelineestä. Maaliin saavuttuaan kaksikko ajoi Mersunsa tallin pilttuuseen.
– Luuletko, että voitimme kilpailun, Moss kysyi.
– Meidän pitää vielä odottaa Taruffin tulos, emmekä tiedä, miten Fangio selviytyi, Jenkinson vastasi.
Mercedes-Benzin henkilökunta juoksi onnittelemaan kaksikkoa. He kertoivat, että Taruffi oli keskeyttänyt ja Fangio oli jäänyt selvällä erolla toiseksi.
Moss ja Jenkinson riemuitsivat. He olivat voittaneet Mille Miglian ensimmäisinä britteinä ja ajaneet Mercedes-Benz 300 SLR:n debyyttikilpailussaan historialliseen voittoon ja rikkoneet ajon kaikki ennätykset.
Kaksikon lyömättömäksi jäänyt aika 1 597 km pituiselta reitiltä oli 10 tuntia, 7 minuuttia ja 48 sekuntia. Aikaisempi Alberto Ascarin ajama reittiennätys alittui peräti tunnilla ja 19 minuutilla!
Kilpailussa toiseksi ajanut ja Mercedekselle kaksoisvoiton varmistanut Juan-Manuen Fangio alitti myös vanhan reittiennätyksen, mutta sai taipua 32 minuutin erolla kakkoseksi. Kolmanneksi ajanut Ferrarin Magliolikin alitti aiemman ennätyksen.
Mossin ja Jenkinsonin keskinopeus oli 157,651 km/h, jota kukaan ajojen historiassa ei pystynyt enää ylittämään. Kaksikko rikkoi myös vanhan myytin, jonka mukaan ”kuljettaja, joka johtaa kilpailua Roomassa, ei koskaan johda sitä Bresciassa”.
Kaksikko iloitsi myös siitä, että voitollaan he olivat ”maksaneet” Mercedekselle takaisin lokinsiipi-Mersun, jotka he olivat harjoitellessaan kolaroineet. Samalla he ottivat klassikkokilpailun kaikki ennätykset pysyvästi nimiinsä.
Fangio pettyi
Kilpailun pettyneimpiä kuljettajia oli ennakkosuosikki, F1-mestari Juan-Manuel Fangio, joka urallaan voitti käytännössä kaikki muut moottoriurheilun arvokilpailut ja mestaruudet, mutta ei Mille Migliaa. 1955 Mille Migliassa kolmen parhaan joukkoon ajaneista kuljettajista vain Fangio ei käyttänyt kakkosohjaajaa, vaan ajoi yksin.
Fangio myönsi, että tappio Mossille ja Jenkinsonille oli hänen ajajauransa suurin ja katkerin. Hän kuitenkin arvosti ja kunnioitti brittikaksikon uudenlaista valmistautumista kilpailuun.
Fangio kertoi, että Mercedes-Benz tarjosi hänelle mahdollisuutta tutustua reittiin ja hyödyntää kakkosohjaajaa, mutta hän ei pitänyt sitä tarpeellisena.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.