Hyppää pääsisältöön
Kuva
Tuukka Taponen. Kuva Dutch Photo Agency

Tuukka Taposen sopimus julki – kerromme päätöksen syyt ja taustat

2.10.2025

Formulalupaus Tuukka Taponen, 18, jatkaa ensi kaudella F3-luokassa mutta vaihtaa tiimiä. Hän ajaa MP Motorsport -tallissa vuonna 2026. Viime kaudella Taponen ajoi ART Grand Prix -tiimissä ja oli F3-sarjan yhdeksäs.

Hollantilainen MP oli viime F3-kauden kolmanneksi paras tiimi, kun ranskalainen ART oli tallien pisteissä neljäs.

Taposen manageri Jussi Kohtala kertoo, miksi Ferrarin akatemian kuljettaja taustatiimeineen päätyi moiseen, jopa yllättävään ratkaisuun.

Ensin piti päättää, missä luokassa Taponen ajaa ensi kaudella, minkä jälkeen oli löydettävä sopivin tiimi.

Moni oli varma, että Taponen siirtyy luokkaa ylemmäksi eli F2:iin vuodeksi 2026. Niin ajatteli manageri Kohtalakin pitkään.

Taposen tapa toimia on ollut seuraava: ensin tehdään tulosta ja vasta sitten siirrytään seuraavaan luokkaan.

F3-kauden puolivälissä näytti, että tämä kuvio oli toteutumassa. Taposen vähimmäistavoite oli päästä viiden parhaan joukkoon, ja siellä hän keikkui. Kohtala ajatteli, että loppukaudella Taponen parantaa menoaan entisestään, joten managerin katse oli jo F2-luokassa kaudeksi 2026.

”Kun menimme Barcelonan kisaan, niin vielä silloin ajattelimme enemmän F2-kuvioita. Suurin osa tiimeistä, joiden kanssa neuvottelimme, pitivät itsestään selvänä, että Tuukka menee F2:iin. Minullakin oli se fiilis. Kauden alkupuoliskolla Tuukka oli ollut kaksi kertaa podiumilla ja tiiminsä johtava kuljettaja. Näytti siltä, että menemme F2:iin”, Kohtala kertoo.

”Kyse ei ollut siitä, että F2-paikkaa ei löytynyt, sillä neuvottelin tuolloin lähinnä F2-tiimien kanssa. Barcelonassa meillä oli jo useampi F2-tarjous pöydällä, mutta venytimme päätöstä, sillä halusimme vielä katsoa, mitä Tuukka ja tiimi saavat aikaiseksi. Siinä kohtaa meidän näkemyksemme oli, että loppukausi tulee olemaan parempi kuin alkukausi.”

Barcelonasta alkoi kuitenkin alamäki. Kauden päätöspuolisko oli eri syistä nihkeä, ja Taponen luisui pistetaulukossa.

”Sen vaikean jakson jälkeen mietimme myös F3-mahdollisuutta. Ja loppujen lopuksi olimme Ferrarin kanssa sitä mieltä, että jäämmekin F3:een. Ja kun aluksi neuvotteluita käytiin enemmän F2-kuvioista, niin silloin aloimme vääntämään pelkästään F3-kuvioista.”

Taponen oli keskittynyt vain ajamiseen, ja kun hänelle kerrottiin, että hän jatkaisi sittenkin ensi kaudella F3-luokassa, kuljettajan ensireaktio oli pettymys.

”Mutta kun kävimme asiaa läpi, pettymys haihtui muutamissa minuuteissa, sillä Tuukka ymmärsi, mitä hyvää jääminen F3-luokkaan tuo hänen urapolulleen.”

Ensi kaudella Taponen on jo kokenut kuljettaja, ja siksi valmiimpi tekemään tulosta heti. Hän tuntee radat, kun tulokkaana puolet niistä oli hänelle uusia. Taponen tuntee nyt F3-auton ja osaa antaa siitä tiimille palautetta entistä paremmin ja nopeammin. Taponen tietää, millainen auto sopii hänelle ja miten renkaat kuluvat milläkin radalla.

Kahden kauden viettäminen samassa sarjassa on aivan normaalia nuorille formulakuskeille, sillä eritäin harva lupaus siirtyy aina debyyttivuoden jälkeen seuraavaan luokkaan. Päättyneen kauden puolivälissä todella moni rookie-kuljettaja oli Taposen tavoin nousemassa F2-sarjaan, mutta lopulta kymmenestä parhaasta kuljettajasta vain F3-mestari Rafael Camara on siirtynyt sarjaa ylemmäksi. 

”Se kertoo, että myös muut ovat ajatelleet samalla tavalla kuin me.”

Tuplakausi F3-luokassa saattaa vain tasoittaa Taposen polkua F1-sarjaan.

”Tuukalla on vuosi aikaa edelleen kehittää itseään, ja kahden F3-vuoden jälkeen hän on valmiimpi F2-luokkaan kuin jos olisi mennyt sinne jo ensi vuonna. Nyt hän pääsee ajamaan noilla kymmenellä radalla F3-autolla vielä toisen vuoden, jolloin ne radat tulevat vielä enemmän tutuiksi, samoin isompi formula-auto tulee enemmän tutuksi. Hyppy F3:sta F2:een ei ole kovin iso. Hyppy formula regionalista F3:een on huomattavasti isompi. Kaikki tämä antaa Tuukalle paremman mahdollisuuden tehdä F2:ssa tulosta heti ensimmäisellä kaudella.”

Kun päätös luokasta oli tehty, piti valita vielä tiimi. 

”Tuossa kohtaa Tridentiin ja Camposiin ei ollut enää mahdollisuutta mennä. Ei ollut kyse siitä, etteikö niitä olisi kiinnostanut Tuukka, vaan siitä, että sopimusteknisistä syistä niitä tiimejä ei voinut enää edes miettiä. Molemmat tiimit ovat aina olleet kiinnostuneita Tuukasta, ja ovat vieläkin. Molempien tiimien kanssa käytiin neuvotteluita kesän aikana, mutta enimmäkseen F2-kuvioista.”

Jäljellä olleista kahdeksasta F3-tiimistä seitsemän piti paikkaa auki Taposelle.

Loppusuoralla elokuun alussa jäljellä oli kaksi vaihtoehtoa: ART ja MP. 

Kohtalan mukaan tilanne oli täysin 50-50, ja yhtenä päivänä vaaka kallistui toisen tiimin puolelle, seuraavana päivänä toisen. Ferrari oli tiiviisti mukana miettimässä parasta vaihtoehtoa, mutta jätti lopullisen päätöksen suomalaisille.

”ART halusi jatkaa kanssamme ihan viimeiseen asti. Ja meilläkin oli halu jatkaa siellä, koska meillä oli yhteinen pidempi suunnitelma, ei pelkästään F3:ssa vaan myös F2:ssa. Meillä oli yhteinen tavoite menestyä. Molempien puolelta on ikävää, että me teemme nyt muutoksen. Vielä H-hetkelläkin se päätös oli äärimmäisen vaikea.”

Kolme seikkaa vaikutti suuresti siihen, että Taponen ajaa ensi kaudella MP-tiimissä.

”Totta kai jatko tutussa ympäristössä olisi ollut helpompaa, mutta halusimme ennen kaikkea freshin startin. Ettei jää mikään vanha juttu kaivamaan. Niin Tuukasta ehkä saa enemmän irti. Nyt ei ole mitään odotuksia tai näkemyksiä, voimme aloittaa uuden kauden aivan puhtaalta pöydältä”, Kohtala selvittää.

Toinen syy valintaan oli, että MP:llä oli tuoreita näyttöjä. Tiimi voitti kaudella 2025 kilpailuja sekä F3- että F2-luokassa.

Viimeinen niitti olivat tiimien muut kuljettajat. Valintahetkellä Kohtala ei tiennyt ART:in ensi kauden kuljettajia, mutta MP:n kuskit olivat jo selvillä. 

”Meillä on hyvä line up. MP:llä jatkava Alessandro Giusti oli tällä kaudella kymmenes. Kaksi toisen kauden kuljettajaa auttaa tiimiä. Jos Tuukka olisi ainut kokenut kuljettaja, niin testivastuu ja palautteen antaminen olisi jäänyt paljon hänen harteilleen.”

MP:n kolmas kuljettaja on tulokas Mattia Colnaghi, joka on voittanut Espanjan F4-mestaruuden ja tänä vuonna eurocup 3 -mestaruuden. 

”Jos tuollainen rookie pystyy pistämään pataan kokeneita, se herättelee heitä.”

MP Motorsport on vauras organisaatio, jolla on hyvät resurssit ja toimiva tiimi myös F2-luokassa. 

”Totta kai mietimme tulevaisuutta, mutta emme ole lyöneet lukkoon, että ajamme MP:llä seuraavat kaksi vuotta. Tietysti meillä on optioita siihenkin kuvioon. Miksi emme jatkaisi yhteistyötä, jos näyttää siltä, että MP pystyy seuraavassakin luokassa menestymään. Mutta on sekin täysin mahdollista, että palaamme vielä ART:lle.”

 

 

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja
Vauhdin Maailma 8/2025