Rauno Aaltonen sai vuoden 1980 ensimmäisenä päivänä puhelun, jonka aikana hän mielestään oli kaupallisesti ajattelematon – lopputulos kuitenkin tyydytti
Rauno Aaltonen kilpaili urallaan useaan eri otteeseen Opelin tehdastiimissä. Vuoden 1980 uuden vuoden päivän aamuna klo 8:00 hän sai puhelun. Soittaja oli Opelin tallipäällikkö Tony Fall.
- ”Kuinka menee?”, hän kysyi. Ja vastasin, että ”kyllä se tässä menee”, vaikka olin aaton juhlimisesta hieman unen pöpperössä. Fall totesi innostuneena, että ”meillä on uusi ainutlaatuinen ja kaunis ralliauto (Ascona 400), mutta kukaan ei pysty ajamaan sillä kovaa. Auto pyörähtää heti, kun kaarteessa painaa kaasua”.
- Tiesin, että heidän taka-akseliratkaisunsa ei voinut Asconassa toimia. Kerroin puhelimessa, että lisätkää taka-akselin kummallekin puolelle pitkittäistukivarret. Ja se toimi. Kaupallisesti ajateltuna oli ajattelematonta kertoa asia yhden puhelun aikana. No, siitä puhelusta kuitenkin käynnistyi kiinteä kahdeksan vuoden mittainen Opel-yhteistyöni, Aaltonen hymyilee.
Muutamaa vuotta myöhemmin Ascona 400 vaihtui B-ryhmän Manta 400-malliksi.
- Meillä oli mahdollisuus rakentaa Manta 400 ajatustemme mukaiseksi. Mantassa siirsimme jäähdyttäjiä niin taakse, kun oli mahdollista ja muun muassa etuvalojen lasit korvasimme kevyemmällä muovilla. Ja moottorin sijoitimme niin pitkälle taakse, jotta painosta suurin osa olisi ollut etuakselin takapuolella. Manta oli auto, jolla pystyi jarruttamaan myöhemmin ja joka vastasi ohjaukseen nopeasti, Aaltonen summaa.
Testiä Afrikassa
Aaltonen kertoo, että Manta 400 oli ajettavuudeltaan sen hetken (1984) paras ralliauto maailmassa.
- Se vastasi nelivetoturboautojen suorituskykyyn ajettavuudellaan. Takavetoisen Mantan ajo-omaisuuksien ansiosta pystyimme taistelemaan Monte Carlon jääpeitteisillä teillä nelivetoautoja vastaan, jotka vuonna 1984 olivat vielä kehitysasteella.
Aaltonen kertoo, että Mantan kehitystyöhön panostettiin kunnolla.
- Keulan hiilikuituosat maksoivat yhtä paljon, kun vastaava siviilimalli veroineen saksalaisessa autokaupassa. Ja aina kun autoon valmistui uusi osa, se rahdattiin Saksassa lentokoneeseen ja lähdimme Afrikkaan ajamaan testiä. Nostan hattua Tony Fallille, joka ymmärsi testauksen merkityksen, Aaltonen muistutti.
Mantan ajettavuudesta Aaltonen kertoo esimerkin Keniasta.
- Ajoimme Hannun (Mikkola) kanssa samaa testilenkkiä, joka sisälsi kaikenlaista tietä ja sen pituus oli noin 30 km. Hannu ajoi lyhyttä B-ryhmän Sport Quattroa ja minä Mantaa. Hannun paras aika nelivetoautolla oli 16:08 ja minun takavetoisella Mantallani 16:24. Olin 30 km matkalla vain 16 sekuntia hitaampi. Mantassa oli 250 hv moottori, Audissa vastaavasti noin 480 hv. Mantan ajettavuus ja ohjattavuus olivat eri luokkaa kuin Audissa.
Myöhemmin Opel ja Aaltonen testasivat samalla lenkillä Opelin nelivetoista B-ryhmän prototyyppiä, jossa turbomoottori oli tuotu etuakselin taakse.
- Ensimmäisellä ajokerralla ajoin lenkin alle 14 minuuttiin. Sain kymmenien tuntien kestäneiden keskustelujen jälkeen perusteltua, että emme rakenna keskimoottoriautoa vaan auton, jossa moottori on etuakselin takapuolella. Radalla keskimoottoriauto toimi hyvin, rallissa se ei ohjautunut halutusti ja pyörähti helposti. Ratkaisussamme ajettavuus oli erinomainen ja auto kääntyi mutkiin hyvin.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.