Maailmanmestaripapan Subaru-kokeilu vei Maxin mennessään
Max Backlund, 14, hymyilee tyytyväisenä Saukkola EK:lla Lopella. Kevät on edennyt jo niin pitkälle, että rallirata on avattu ja nuori mies pääsee parin kuukauden tauon jälkeen ralliauton ratin taakse soralle.
Reilut kaksi vuotta sitten juhannuksena muutama kierros papan vaihtoauto–Subarulla ratsastustallia ympäri vakuutti tuolloin 12-vuotiaan Maxin. ”Ralli oli sen jälkeen laji, jota halusin harrastaa”, hän ilmoitti perheelleen.
Papan eli rallin maailmanmestari Timo Salosen nelivetoinen Subaru WRX vaihtoauto siirtyi jo reilut vuosi sitten uudelle omistajalle. Max on Timon lapsenlapsi eli tytär Sannan ja Markus Backlundin poika, jonka alla on tällä hetkellä V1600–luokan etuvetoinen Toyota Auris.
Alkavalla kesäkaudella nuoren kuljettajan tavoitteena on kerätä HaMu-ralleissa kilometrejä yhdessä kakkosohjaajansa Ari Koposen kanssa. Ensi vuonna tähtäin on asetettu rallin nuorten SM–sarjaan.
”Ralli on ollut kivaa. Olemme kerran olleet kolmas, mutta on niitä suistumisiakin sattunut. Vaihtelevasti on mennyt. Tämä kausi ajetaan vielä HaMu-ralleja, mutta ensi vuonna, kun täytän 15-vuotta, tavoitteena on nuorten SM-sarja. Jatkan myös jääkiekon parissa. Valintaa näiden kahden lajin välillä en tee vielä ainakaan kahteen vuoteen. Ja kouluakin pitäisi käydä”, puolustajan paikalla Riihimäen Kiekko-Nikkareissa pelaava Max muistutti.
Siirtyminen tehokkaasta nelivetoturbosta vapaasti hengittävällä moottorilla varustettuun etuvetoautoon sujui ongelmitta.
”Subarussa oli tehoa ja moottori väänsi hyvin. Toyotaa pitää kierrättää enemmän, mutta sen ratissa ajolinjojen pitää olla kunnossa. Toyotalla ei kaikkia tilanteita pysty korjaamaan, kun tehoa on vähemmän”.
Max kertoo, että pappa on ollut ensi metreillä apuna ja auttanut myös nuotittamisessa. Papan meriiteistä Max ei ota paineita.
”Eihän minua suoraa nimen perusteella pappaan yhdistetä, mutta vaikka yhdistettäisiinkin niin en ota siitä mitään paineita”.
”Pappa on ollut meidän mukanamme rallien nuotituksissa. Olemme menneet nuotin kanssa eteenpäin ja yhteistyö Arin (Koponen) kanssa on sujunut hyvin. Olen yrittänyt muutassa kisassa heti alussa liikaa ja se on kostautunut. Mutta edistystä on tullut”.
”Kilpaileminen rallin nuorten SM-sarjassa on seuraava tavoitteeni, ja jos sinne asti päästään niin asetetaan sitten uusi tavoite”, Max hymyilee.
Ole hyvä ja kirjaudu kommentoidaksesi.